Ennen perhepäivähoitajaksi varmasti ryhdyttiinkin siksi, että naapuriperheen äiti sattui kysymään toiselta äidiltä voisiko tämä hoitaa myös hänen lapsiaan. Vielä 60-luvulla, jolloin olen itse ollut lapsi, oli aika epätavallista, että äidit kävivät säännöllisesti päivätyössä. Muistan, että silloin meilläkin oli milloin kenenkin naapurin lapsia syömässä ja koulun jälkeen, kun äidit kävivät töissä. En kuitenkaan muista, että nämä lapset olisivat olleet koskaan kovin pitkiä aikoja meillä, vaan muutamia tunteja päivässä, tai vain joinakin päivinä viikosta. Muistan oikeastaan vain yhden perheen lapset, jotka olivat meillä säännöllisesti ja useamman vuoden, kunnes myös pikkuveljeni meni kouluun ja perhepäivähoidosta tuli kaupungin valvomaa toimintaa vuonna 1973. Silloin päivämme kuluivat lähinnä kuten kaikissa muissakin lapsiperheissä 60–70-luvulla: oltiin paljon ulkona ja syötiin kun äiti teki ruokaa..
Nykyisin uusi perhepäivähoitaja on yhä useammin koulutuksen saanut ihminen tai sellainen, joka työn ohella kouluttautuu joko perhepäivä- tai lähihoitajaksi. Enää lapsia ei oteta hoitoon vain siksi, että samalla voisi hoitaa omia lapsia kotona ja saisi siitä pientä lisätienestiä. Lapset ovat hoidossa pitkiä päiviä, usein lähes koko valveillaoloaikansa. Perhepäivähoitoon laaditaan ruokalistoja, toimintasuunnitelmia ja varhaiskasvatussuunnitelmia, käydään vanhempien kanssa keskusteluja, tehdään yhteistyötä toisten hoitajien ja päiväkotien kanssa. On orientaatioita, tavoitteita ja suunnitelmia tavoitteiden saavuttamiseksi. Nyt päivämme kuluvat siten, että suunnitelman mukaan tehdään vaihtelevasti asioita, joissa tulevat esille erilaiset orientaatiot ja lapsille ominaiset tavat toimia. On askartelua, pelejä, leikkejä, lauluja, retkiä ym. lapsen kehitystä tukevaa toimintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti