maanantai 13. kesäkuuta 2016
Loma
Blogi jää pariksi kuukaudeksi lomalle. Ladataan akkuja ja valmistaudutaan syksyn uusiin koitoksiin.
Kiitos kaikille lukijoilleni.
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Kesä tuli - ja meni - ja tulee - loma!
Viime viikon kirjoitukset jäi kirjoittamatta, mutta ainakin palloa käytiin potkimassa, ja hoitajien kanssa suunniteltiin ensi talvea, mutta josko kumminkin siirrytään tähän viikkoon.
Kesäkuu on jo hyvässä vauhdissa, eli kesä on alkanut. Kesä tietää hyttysiä, ampiaisia ja muita öttiäisiä, jotka toisista ovat hyvinkin kiehtovia, toisista sitten taas ei. Alkukesän kukkijat varistelevat jo kukkiaan ja juhannusruusukin aukoo ensimmäisiä nuppujaan. Kukinta on edellä aikaansa.
Kesäkuun aikana olemme ulkoileet vähän kaikenlaisissa tamineissa, välilä sortseissa ja välillä on kaivettu välikausitakkia lämmittämään aamun koleudessa. Sääennustukset heittävät häränpyllyä lähes päivittäin. Tämän saimme huomata tämän viikon retkeä suunnitellessa. Aluksi matkaan piti lähteä torstaina, mutta eilen sitten häthätään retkipäivä vaihdettiinkin tälle päivälle, eli tiistaille.
Kevätretken teimme paikalliselle leirintäalueelle, missä olemme retkeilleet ennenkin, mukaan pakattiin titysti eväät ja paljon leikkienergiaa. Aamupäivä hurahtikin nopeaan, lasten leikkiessä, grillaillessa ja lopuksi käytiin vielä jätskiostoksilla.
Vähitellen porukka pienenee, ja osa lapsista jää pois hoidosta kesälomien alettua. Enää pari päivää loman alkuun ja sitten on hyvästien aika - onneksi osan kanssa näemme jälleen syksyllä, mutta aika erilainen ryhmä on tiedossa syksyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)