Tämän vuoden joululahjat

Tänä vuonna lasten paketeista löytyy pääosin ostolahjoja, yksi itsetehtykin mukaan mahtui. Yhden ennen muita lomalle jääneen lahja kuvasta puuttuu, hänelle ostin puisen prinsessapalapelin, kun on juuri meillä palapelejä oppinut kokoamaan. Vanhimmalle lapselle ostin väri- ja grafiittikynät sekä luonnoslehtiön, jotta saa piirtää mahtavia piirrustuksiaan. Pienimpien paketteihin sujahti leikkikaluja; auto ja nuken peitto sekä tyyny. Perheiden joulumuistamiseksi leivoin maustekakut ja lisäksi laitoin pakettiin purkillisen sytykesipsejä sekä kortin.

Hyvää Joulua!

...kuka lahjat ansaitsee...

Taas on se aika vuodesta, että tontut kurkkivat ikkunoista, joka tietysti aiheuttaa meille aikuisille paineita siitä kenelle kaikille annetaan lahjoja vai annetaanko ollenkaan.

Erilaisilla forumeilla mietitään lahjoja päiväkodin väelle, hoitajalle tai koulun opettajille. Näissä keskusteluissa on selkeästi erilaisia katsantokantoja asiaan; on niitä, jotka antavat itsetehtyjä (tai lapsen tekemiä) lahjoja ja sitten niitä, jotka ostavat lahjat kaupasta, lisäksi on vielä ryhmä, jotka eivät anna lahjoja ollenkaan. Jokainenhan tekee tosiaan valintansa itse, ja se kaikille suotakoon, mutta miksi närkästyä siitä jos joku haluaa lahjoja antaa tai olla antamatta? Jos ei oikeasti ole antamassa lahjaa lapsensa opettajalle tai hoitajalle, niin miksi sitten pitää mennä sinne lahjavinkkejä pyytävään ketjuun kertomaan mielipidettään? Tai vastaavasti jos joku kertoo, ettei aio lahjaa antaa, niin sitten sekään ei ole hyvä. 

Itse pidän lahjojen antamisesta ja annan niitä juuri niille ihmisille joille haluan. Monesti annan itsetehtyjä lahjoja, mutta ajanpuutteen vuoksi lahjoina tulee annettua paljon myös ostettuja lahjoja. Antamani lahjat eivät yleensä ole arvokkaita, mutta pyrin antamaan lahjoja, jotka ovat jollain tavalla hyödyllisiä saajalle: syötävää, juotavaa, käyttöesineitä... tai no rehellisyyden nimissä joskus paketteihin sujahtaa myös ihan turhaa, mutta toivottavasti silmäniloa ja hyvää mieltä tuovaa tavaraa.

Tärkeänä pidän myös sitä, että lapsille annetaan ihan konkreettisia lahjoja, aikuisille annettavat lahjat sitten niitä suihinkatoavia tai aineettomia lahjoja. Myös erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöjen aineettomat lahjat ovat hyvä vaihtoehto aikuisille ja teineille, joilla on jo kaikkea. Näissä lahjoissahan ideana on antaa niille joilla ei ole juuri mitään, sitä mitä he kipeimmin tarvitsevat, kuten suojaa, lääkkeitä tai ruokaa.

Joulu on perinteisesti antamisen aikaa, ja muistan kuinka lapsena osa meidän perheen joulua oli Pelastusarmeijan joulupadat, jonne aina jotakin tavaraa lahjoitettiin. Mitä lahjoitimme sitä en enää muista, mutta kait se antaminen on jäänyt jotenkin perintönä itselle. Meillä ei koskaan kotona ollut tapana antaa rahalahjoja, vaan lahjat annettiin ihan oikeasti lahjoina. Itsekin olen tätä tapaa noudattanut hyvin pitkälle, ja edelleenkin olen sitä mieltä lahjoista, että vaikka lahja olisi kuinka vaatimaton tahansa, niin jos se on saajalleen valittu, niin silloin on lahja aina rahallista arvoansa arvokkaampi.

Joten ollaan kiitollisia niistä kaikista lahjoista, jotka tänäkin jouluna saamme, ja muistetaan lähimmäisiämme juuri siten kuin haluamme.

Erittäin Hyvää Joulunaikaa kaikille! 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyden juhlintaa

Marraskuu on hujahtanut loppuun ihan huomaamatta, ja perjantaina alkaa jo joulukuu ja joulun odotus. Mitä sitten marraskuun aikana on meillä tapahtunut?

Marraskuun aikana olemme valmistautuneet jo vähän itsenäisyyspäivän juhlintaan askartelemalla pöytäkoristeiksi kynttilöitä ja harjoittelemalla joulujuhlan esityksiä. Tänään on sitten juhlittu ensimmäiset itsenäisyyspäivän juhlat, joissa kaikki lapset pääsivät soittamaan mitä erilaisimmilla soittimilla ja vähän liikkumaankin päästiin. Ainoa huono puoli oli se ettei taaskaan järjestäjät olleet ymmärtäneet, miksi hoitajilta tulee toiveita jonkin asian järjestämiseksi. No, loppujen lopuksi ihan kiva juhla, vaikka aluksi tuntui, että ei näiden pienten kanssa tule hommasta yhtään mitään.

Tässä kuussa olemme myös retkeilleet, ja teimme vähän normaalia pidemmänkin retken matkustamalla läheiseen isompaan kaupunkiin ihmettelemään miten siellä valmistaudutaan jouluun. Tällä kertaa teimme retken ensimmäistä kertaa ihan julkisilla liikennevälineillä, eli linja-autolla.Ihmiset olivat linja-autossa tosi ystävällisiä lapsille ja kovasti kyseltiin minne ollaan matkalla. Lopulta käveltyämme tuulessa ja tuiskussa paikalliselle joulupihalle ja siellä sijaitsevaan kahvioon lapset pääsivät syömään omia eväitä kahvioon, vaikka se ei normaalisti heillä ollutkaan sallittua. Kahvion henkilökunta oli todella ystävällistä, ja ostettiin me toki aikuisille kahvia/teetä ja jotain hyvää siihen mukaan ja lapsillekin ostettiin eväiden päälle vielä keksit. Syömisen jälkeen mentiin katsomaan talliin eläimiä, jotka olivat jääneet sisälle huonoa keliä viettämään. Ja vaikka sää ei meitä juurikaan suosinut, niin päivä oli kuitenkin lapsista kiva. Olikohan sillä mitään merkitystä, että lopuksi käytiin Mäkkärissä syömässä?

Viikon viemää

Jotkut järkevät ihmiset kuulemma ymmärtävät, ettei lasten askarteleminen lomalla tai koulutuksessa ollessa oikein etänä onnistu. Tämä hoitaja nyt ei vaan tosiaankaan ole ollut kovin järkevä viimeaikoina, eli meillä on sitten tällä viikolla tehty töitä olan takaa, jotta ollaan saatu isänpäivälahjat ja -kortit tehtyä. Loppujen lopulta viimeistelimme töitä vielä 10min ennen lasten hakua, mutta niin vain lapset pääsivät lähtemään kotiin "salaisuudet" pienissä pusseissa keikkuen. 

Viikon retkipäivää vietimme pienessä tihkusateessa meille ihan uudessa paikassa, jossa olikin toisten lasten rakentama risumaja ja päästiin myös lämmittelemään nuotion ääreen. Evääksi oli pakattu perunoita ja jauhelihakastiketta sekä tuoreita kasviksia, maitoa ja leipää. Ruoan lisäksi paistettiin lapsille vielä nakkeja, kun kerta nuotiolla oltiin. Retkelle lähteissä vähän kyllä mietitytti kuinkahan ehditään takaisin ennen kuin varahoitaja tulee laittamaan lapsia nukkumaan, kun olin menossa vielä päiväkodille tapaamiseen heti puolen päivän jäljestä. Hyvin kumminkin ehdittiin, eikä edes kiirettä tullut. Varahoitaja kyllä ihmetteli mistä ollaan tulossa, kun kerta ollaan jo ehditty syödäkin.

Joulukuu lähenee ja Suomi täyttää 100v, jota juhlimmekin sitten lasten kanssa sekä meidän omassa pph-tiimissä että koko varhaiskasvatuksen yhteisessä juhlassa. Omaa juhlaamme varten askartelemme vielä joitakin perinteisiä koristeita kuten itsenäisyyspäivän kynttilöitä, lippusiimoja sekä paperilenkkiketjuja. Lisäksi myös koko kaupungin yhteistyössä on ideoitu kuinka satavuotias itsenäisyys näkyy katukuvassa. 

Vasu - Tosu - Vasu

Kuva: oph.fi

Uudet vasut on otettu käyttöön joka puolella Suomea. Vasuja on työstetty erilaisissa työpajoissa ja koulutuksissa jo pidemmän aikaa ja yhteistyötä on tehty yli kuntarajojen.

Vasukeskustelu käy kuumana ei vain valtakunnallisesti vaan koko henkilöstö kuohuu ihan leikkikenttäkeskusteluja myöten. Uuden vasun myötä myös lasten henkilökohtaiset vasut menevät (tai ovat jo menneet) uusiksi. Keskustelua käydään myös siitä kuinka vasu koskettaa yksityistä palveluntarjoajaa. 

Useissa keskusteluissa kuitenkin vasu ja vasu tuppaavat menemään sekaisin puhuttaessa kuntavasusta, siis siitä yhteisestä kaikkia velvoittavasta asiakirjasta, joka on laadittu jokaiseen kuntaan ja sitten taas se vasu, joka tehdään jokaiselle lapselle henkilökohtaisesti. Selvyyden vuoksi pitäisikin aina puhua lapsenvasusta, kun tarkoitetaan lapsen henkilökohtaista asiakirjaa. Esimerkkinä esimerkiksi kysymys, joka juurikin syksyn aikana on esitetty: Oletteko jo saaneet uudet vasut? Ja mun vastaus: No ei, kun meillä vasu on odottanut lautakuntakäsittelyä. No kun sitten keskustelu jatkuu, niin tajuan että kysyjä on tarkoittanut nimenomaan sitä lapsen vasua, jota meillä ei siis ole uusittu (vielä) vaan käytetään vanhaa, kunnes uudet valmistuu. Keskustelu siis alkaa alusta. Saman tapaisia keskustelun avauksia on tullut vastaan myös netissä, ja epäilen, että on sielläkin joskus kysyjä ja vastaaja puhuneet eri vasuista.

Yksi asia meillä ainakin poistuu sekoittamasta kuviota on yksikkövasu, eli se talon sisäinen vasu, joka tarkentaa kuntavasua. Meillä yksikkövasut on korvattu toimintasuunnitelmalla, joka tehdään vuosittain. Toimintasuunnitelman lähtökohtana pitäisi olla ryhmän lasten vasut, eli miten varhaiskasvatusta järjestetään juuri niille oman ryhmän lapsille siten että lapset saisivat riittävästi tukea kasvuunsa ja kehitykseensä. Valitettavasti vain ainakaan meillä tämä ei perhepäivähoidossa varmastikaan tule toteutumaan, koska nyt asiaa on käsitelty tiimeittäin - ja kun se ryhmä on jokaisella hoitajalla oma, niin ei siihen mitään yleispätevää lomaketta voi tiimissä täyttää. 

 

Pari sanaa...

Tiiminä toimiminen on ollut aina itsestään selvä selviytymiskeino. Tiimi, yhteisö, lauma, heimo... kaikkien näiden tehtävänä on oman yhteisönsä jäsenien tukeminen. Miksi sitten perhepäivähoitajien tiimiytyminen ei ole itsestään selvä juttu? 

Perhepäivähoito on ollut pitkään ns. yksinäistä työtä ja on totuttu ettei sitä työyhteisöä ole siinä ympärillä koko ajan. Nykypäivänä jos haluttaisiin kehittää perhepäivähoitoa, niin itse näkisin juuri tiimityön kehittämisen olevan yksi varteenotettava kehittämisen kohde. Tiimejä pitäisikin ajatella mahdollisuutena pakkopullan sijaan. Haluankin jakaa kanssanne oman kokemukseni tiimityöstä, olkaa hyvät:

Tiimimme historiaa lyhyesti:
Meillä tiimit on perustettu jo 2000-luvun alkupuolella, jolloin kaikki perhepäivähoitajat jaettiin tiimeiksi. Tiimejä oli aluksi useampia, joissa oli jäseniä n. 5-6, jossakin tiimissä saattoi olla enemmänkin. Aluksi tiimit perustettiin kuntavasun työtiimeiksi ja vasuprojektin loppuessa silloinen päivähoidonjohtaja toivoi tiimityön jatkuvan tiimien haluamalla tavalla. Oma tiimini onkin toiminut aktiivisesti alusta alkaen, ja tällä hetkellä tiimissämme on kymmenen hoitajaa, jotka jakautuvat asuipaikkansa mukaan 2-2-1-5 ryhmiin. Vuosien varrella tiimejä on yhdistelty, ja uusia hoitajia on aloittanut ja toisia jäänyt pois. Jokainen on toivotettu tiimiin tervetulleeksi ja eläkkeelle on saateltu läksiäisten muodossa useampia hoitajia tämän lähes 20 vuoden aikana. 

Mitä me sitten teemme tiiminä?

Tiimitapaamisia, joissa suunnittelemme toimintaa ja mm. sovimme edustajamme milloin mihinkin projektiin, pidämme 4+4 kertaa vuodessa. Tämän lisäksi asioita hoidetaan puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Tiimillä on tiiminvetäjäkaksikko, jonka tehtäväksi jää yhteydenpito esimiehiin mm. ilmoittamalla ketä tapaamisiin on osallistunut. Meidän tiimi sopii vuoden teeman ja suunnittelee yhteistä toimintaa jokaiselle kuukaudelle siten, että joka kuukausi on jokin tapahtuma ja jokin yhteinen askartelu, joka toteutetaan omalle ryhmälle sopivalla tavalla.  Vuosien aikana meille on muodostunut perinteitä, kuten kevättapahtuma, joulujuhla ja urheilukilpailut pari kertaa vuodessa. Kenenkään ei ole pakko mihinkään osallistua, mutta pääsääntöisesti lähes kaikki näihin osallistuvat aina kun se vain oman ryhmän kannalta on mahdollista. Tiimi sopii yhdessä kokoontumisajat ja nykyisin kokoonnumme yhden hoitajan kotona. Tiimiläiset ulkoilevat monesti yhdessä, jolloin myös lapsilla on mahdollisuus toimia isommassa ryhmässä tai saada ikäistänsä seuraa, jos sitä ei omasta ryhmästä juuri sillä hetkellä löydy.

Tiimin jäsenet?
Tiimissämme on monenlaista osaamista, jota auliisti jaamme muiden tiiminjäsenten kanssa. Tiimiläiset toimivat toistensa tukena ja täydentäjinä. Jokaisella tiimin jäsenellä on oikeus tulla kuulluksi, ja jokainen tiimiläinen myös auliisti tulee kuulluksi. Tiimimme jäsenillä on pettämätön huumorintaju ja monesti kokoontuessamme vaikkapa leikkikentälle meidät kuulee jo kaukaa. Vuosien aikana jokaiselle tiiminjäsenelle on myös selkeästi tullut omia tehtäviä tiimissä.

Mitä tiimityö merkitsee minulle?
Jokainen tiimin jäsen on tuonut oman ammatillisen osaamisensa tiimin hyväksi, ja emme ole koskaan päätöstemme kanssa täysin yksin. Oma tiimini on minulle erittäin tärkeä, ja en osaa edes ajatella enää tekeväni työtäni ilman tiimini jäsenten tukea. Kiitos siitä, millainen hoitaja olen tänä päivänä, kuuluu pitkästi kaikille tiimimme jäsenille. Kiitos! 💖

Retkiruokaa

Syksyn aikana ollaan testailtu meidän retkiruokailumahdollisuuksia. Ollaan kokeiltu mitkä ruoat pysyvät hyvin lämpöisenä meidän termoksissa. Nyt meillä on ollut jauhelihakeittoa, italianpataa, lohikiusausta, perunasosetta&uunimakkaraa ja tänään keitettyjä perunoita&jauhelihakastiketta. Lämpimän ruoan lisäksi meillä on mukana toki myös tuoreita kasviksia, leipää ja maitoa, jotka on pakattuna kylmälaukkuun.  Ruuista parhaiten lämpöisenä ovat pysyneet italianpata ja kiusaus sekä kastike. Ruoat on valittu vähän sitä silmälläpitäen, että kaikki lapset retkellä myös sitä ruokaa söisivät. Meillä kun molemmilla hoitajilla on käytössä 4 x 0,5 litran termokset, niin mukaan on helppo ottaa mm. kastikeruokia, eikä ruoka silti näytä ruokailuvaiheessa koiranruualta, kun kastike on pakattuna erilleen esim. perunoista. Jo nyt on huomattu, että ruoka maistuu nirsoimmillekin ulkona mainiosti ja ainakin omalle ryhmälleni olisi pitänyt ottaa vähän enemmän ruokaa täksi päiväksi.

Tänään ruokailumme hivenen ilmeisesti kiinnosti ja ehkä hämmästyttikin ohikulkijoita, kun istuimme syömässä keskustassa olevan muistomerkin rappusilla sadevaatteissamme. Mietimme siinä lasten syödessä, koska ensimmäinen utelias kehtaa tulla ihmettelemään touhujamme. Tähän asti olemme siis syöneet metsässä, leikkikenttällä ja tänään sitten urheilukentän viereisillä rappusilla.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että ulkona ruokailu olisi jotenkin työlästä, mutta tämän muutaman viikon aikana myös se on tullut selväksi, että retkiruokailu onkin yllättäen todella päivää helpottava asia. Suosittelen kokeilemaan!

Hoh-hoijaa

Syksy on ollut aikamoista haipakkaa. Opiskeluiltoja on ollut monta viikkoja putkeen, ja matkojen kanssa aikaa saa kulumaan ihan mukavasti. Aamulla kun päivän aloittaa ja illalla sitten kotiutuu opinnoista, ei kyllä paljon muuta jaksa, kun asetella tyynyn hyvin pään alle. Näyttöäkin pitäisi suunnitella, jotta saisi joskus opinnot myös päätökseen. Onneksi ensi kuussa on opinnoissa pitkä tauko, joten jos silloin jaksaisi näytön kyhätä kasaan, tai paremminkin, kun nyt saisi ne vaadittavat tehtävät tehtyä, kun tuskin se näyttö mikään kummoinen ole.

Syksyn retkeilyt on saatu hienosti käyntiin. Olemme retkeilleen lounaseväiden kanssa viikoittain, yhdellä viikolla saimme kuitenkin lounasaikaan vesisateen niskaamme ja söimme leikkipuiston katoksessa, mikä ei ollut yhtään pöllömpi homma. Tulevaisuudessa voisi ajatella, että kun mennään kauemmaksi leikkikentälle, niin lapsille jää enemmän leikkiaikaa kentällä, jos pois lähdetään vasta lounaan jälkeen. Samoin voisi toimia myös liikuntahallipäivinä. Hyviksi lounaseväksi on jo nyt havaittu ainakin pataruoat ja kiusaukset, jotka molemmat pysyvät termoksessa hyvin kuumina. 

Tänään sitten vähän lepyttelin omaa huonoa omaatuntoani ja askartelimme isompien lasten kanssa joutsenet. Molemmat lapsista tekivät vähän erilaiset, omien taitojensa mukaan. Nämä olivatkin  ensimmäiset tänä syksynä tekemämme "oikeat" askartelut. Isompien askarrellessa pienimmät piirsivät. 

Nyt kuitenkin siirrytään viikonlopunviettoon ja jatketaan sitten ensi viikolla.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Här kommer Pippi

Meidän ryhmä on kyllä aikamoinen Peppien sekamelska. Leikkitaidot on hakusessa, ja käytöstavatkin ovat varmaan vielä lomalla. Meidän päivät on aikamoista kaaosta ainakin aina välillä. Toisia ei kuunnella, suututaan jos ei saada mitä halutaan, tönitään, härnätään, syljetään ja huudetaan.   Lelut on heitelty pitkin poikin ja muovailuvahasta hauskimmat tekeleet olivat kakka ja kasakakka, mielikuvitusta siis riittää - ainakin kakkajuttujen verran. Että jos olette miettineet niin semmoista meille kuuluu...ihan normaalia.

Tänään on vasta pesty keittiön lattiat maidolla ja kaapin seinät syljellä, ällöä hommaa kumpikin. Jos jotain positiivista tässä on, niin viimeksi ne lattiat pestiin syljellä, mutta maito pysyi omalla reitillään matkalla kupista vatsaan.

Ollaan keskusteltu tunteista, ja siitä että niitä tunteita on muillakin kuin itsellä. Jos tekee kaverille kiusaa, niin ei se kaveri siitä yhtään enempää tykkää kuin itsekään jos joutuu kiusatuksi. Nyt ollaa siinä pisteessä harjoitteluketjua, että teoriassa asia käsitetään, mutta toteutus vielä ontuu. Josko se jossain vaiheessa myös iskee tajuntaan... toivottavasti ei konkreettisesti eikä liian lujaa.

Toisaalta taas ollaan keskusteltu lasten kanssa ihmisen anatomiasta, kun kaikilla meillä kuulemma on pippeli... Niin varmaan ja samalla teorialla tätikin on setä.

Pyörät ne pyörivät...

Huomenna sitten suuntaamme aamuvarhaisella kohti linja-autopysäkkiä, jossa pakkaudumme tiimimme hoitoryhmien kanssa linja-autoon ja suuntaamme jokavuotiselle retkellemme. Tällä kertaa teemmekin kokopäivän kestävän retken, aiempien puolipäiväretkien sijaan. Hivenen omaa työtä säästääksemme menemme syömään valmiin pöydän ääreen, jolloin mukaan ei tarvitse pakata kuin välipaloja - välipaloja monikossa siksi, että matkaan lähdemme jo aamuvarhain ja lapset syövät aamupalansa jo ennen seitsemää. 

Joten ei muutakuin ... ympäri ja ympäri... ja ihmiset ajella hytkytti... koko päivän!

Valmiina uuteen retkeen

Tällä viikolla olemme retkeilleet syksyn ensimmäisen eväsretken uusien tarvikkeidemme kanssa. Eilen aamulla pakkasimme termokset täyteen jauhelihakeittoa, ja muut tykötarpeet pakattiin pieneen kylmälaukkuun ja vesitiiviiseen pussiin. 

Aamulla päivän ohjelmaa läpikäydessä lapsia vähän ihmetytti, kun lounasaikaan ollaankin vielä metsässä, ja kyllähän sitä ruokailua kyseltiin muutaman kerran, kunnes takaisin tullessa ryhmän vanhin mietti mitä tänään syödään ja itsekin jo havahtui siihen, että ai niin mehän syötiin jo.

Retkellä olikin niin hauskaa, että päätimme näin aluksi retkeillä viikottain lounaseväinemme ja palata sisälle lepohetkeä viettämään. Nyt kipot ja kapot vain odottelevat uutta retkeä.

Se on siinä

Siinä ne nyt kököttävät, lähes valmiina tulevan kauden retkille: Meidän "ihan uudet" kärryt! Syksyä varten on uusia suunnitelmia: Vähitellen alkaa olla tarvikkeet hankittuna uusiin seikkailuihin, ja lisää tarvikkeita hankitaan tarpeen mukaan sitten matkan varrella. 

Kärry on varustettu tarvikekorilla, parilla "turvavyöllä" ja rataslenkeillä, joten kuljettaessa pienimmät voi laittaa kyytiin ja isoimmat voivat pitää kiinni rataslenkeistä. Aluksi kärryt saavat toimia erilaisten tarvikkeiden kuljettana mm. leikkipuistoon, jossa sopivilla ilmoilla olemme järjestäneet lapsille yhteistä toimintaa mm. askartelua tai maalausta. Tätäkin toimintaa pystytään nyt laajentamaan, kun myös isompien tarvikkeiden kuljetus onnistuu kärryillä paremmin kuin rattailla, joissa molemmat paikat on varattuna.

Tulevana syksynä pyrin opiskelujen ja haastavan ryhmäni kanssa toimimisen lomassa myös kirjoittelemaan tänne blogiin meidän uusista kuvioista, joiden toki toivon olevan myös lapsille mieluisia, eli aiemmin vinkkamani ympärivuotinen retkeily tulee vähitellen lisääntymään siten, että loppukaudesta pystyisimme retkeilemään silloin tällöin myös kokopäiväisesti.

Vähän kuitenkin vielä ennen syksyä vedetään henkeä kesäloman muodossa, nyt parin viikon ajan puuhaillaan lasten kanssa, toivottavasti lämpenevässä kesäsäässä. Loman jälkeen työt jatkuvat ainakin tällä tietoa samalla ryhmällä, ja uusilla kujeilla, opiskeluja unohtamatta.

Kevät sää, lämmittää...

Vihdoinkin meillekin on tullut lämpimät kevätilmat. Ja pakkohan tästä on kaikki repiä irti, kun ei sen kauaa luvattu kestävän. Tällä viikolla ollaan sitten viihdytty ulkona ja retkeilty ahkeraan. Retkeily on kyllä näillä säillä mahtavaa, mutta mielessä siintää kuitenkin uusien retkeilykamppeiden hankinta ja retkeilyn lisääminen ympärivuotisesti.  Siitä sitten joskus lisää.

Jaa niin niihin meidän retkiin... Eilen suunnattiin vihdoinkin vähän kauempana olevalle leikkikentälle katsomaan siellä viime syksynä valmistunutta remonttia. Ihan mukavaa oli lapsilla, kun tarjolla oli ihan erilaisia vempaimia kuin meidän omalla kentällä. Aika paljon oli pienellä kentällä väkeä, kun paikalle ilmestyi myös päiväkodin väkeä, meidän viiden hoitajan ryhmien lisäksi. 

Tänään oltiin ihan oikella retkellä ja suunnattiin paikalliselle leirintäalueelle. Retki venyikin reilua tuntia pidemmäksi kuin olimme aluksi suunnitelleet, koska autojen aikataulut eivät eilisestä varmistelusta huolimatta ihan menneetkään niinkuin oli sovittu. Ketään kuitenkaan ei haitannut retken venyminen ja mikäs siinä oli ollessa, kun aurinko paistoi vatsan sain täyteen ruokaa ja jälkkäriksi vielä jäätelöäkin. Ihme ja kumma pienimmätkin pysyivät hereillä kunnes päästiin takaisin hoitoon ja pesun kautta omiin sänkyihin.

Kiva, kiva... vähän pohdintaa

kuva:Iltasanomat

Sieltä se löytyy 20. sijalta arvostetuimmista ammateista. Tämähän on vain ns. keltaisen lehdistön "kattava" tutkimus, mutta paistatellaan nyt edes vähäsen, onhan toi aika hyvä saavutus kun listalla ammatteja on 457. 

Mietin tässä taas kerran kaikkien viimeaikaisten tapahtumien valossa tätä meidä ammattikuntaa. Kuinka aina puhutaan kuinka arvokasta työtä tehdään, ei vain perhepäivähoidossa vaan koko varhaiskasvatuksessa. Puhutaan varhaiskasvatuksen laadusta, tai laadun puutteesta. Mikä koulutus varhaiskasvattajalla pitäisi olla ja onko perhepäivähoito ollenkaan varhaiskasvatusta? Ja onko se koulutus kuitenkaan mikään tae siitä laadusta?

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa työskentelee erittäin kirjavan koulutustaustan omaava henkilöstö. Ajatellaanpa vähän: jos työntekijä on n. 60-vuotias, on hän valmistunut ammattiinsa ehkä noin 40 vuotta sitten ja nuorimmat työntekijät ovat vastavalmistuneita. Koulutustausta siis on kirjava jo siksi, että hoitajat ovat eri ikäisiä. Ja tämä tilanne on sama riippumatta siitä puhutaanko päiväkodeista vai perhepäivähoidosta. Koulutustausta voi olla opisto-, yliopisto-, ammattioppilaitos- ja ammattikorkeakoulupohjaista, koulutusnimikkeitäkin löytyy monia, kuten perhepäivähoitajaa,

lastentarhanopettajaa, lähihoitajaa, päivähoitajaa, kodinhoitajaa, lastenhoitajaa, lastenohjaajaa, kasvatustieteiden kandidaattia, sosionomia ja varmaan vielä jotain muitakin. Koulutuksen kestossakin on eroavaisuuksia, koulutukset ovat mukautuneet vuosien saatossa enemmän tai vähemmän palvelemaan työelämän tarpeita. Koulutuksen sisältökin on muuttunut vuosien varrella, ja tulee muuttumaan edelleen.

Mitä se laatu oikein on? Kenen näkökulmasta sitä laatua tarkastellaan? Pelkkä koulutus ei vielä takaa laatua, vaan sitä koulutusta pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti, vastaavasti taas ilman koulutusta oleva voi tarjota lapselle hyvinkin laadukasta ja aikaansa seuraavaa kasvatusta. Suuressa roolissa varhaiskasvatuksen tämänhetkistä murrosta ovat kunnissa päätöksiä tekevät henkilöt. Arvostavatko he varhaiskasvatusta satsaten varhaiskasvatukseen sekä esimies- että henkilöstötasolla. Jos kunnat satsaavat rahaa lapsiin kehittämällä varhaiskasvatusta kaikissa sen muodoissa, ja mahdollisesti ei tarvita edes nykyistä enempää rahaa, vaan sitä että varhaiskasvatuksen nykyistä "koneistoa" käytetään nykyistä luovemmin ja tehokkaammin yhteistyötä lisäämällä ja tunnustamalla kaikkien työntekijöiden vahvuudet nykyisen ja tulevan varhaiskasvatuksen hyväksi.

Itse ainakin uskon että meillä kaikilla on jotain annettavaa sille pienelle lapselle, jonka kohtaamme päivittäin, myös itsessämme.

Hyvää äitienpäivää!

Meidän äitienpäiväkukan myötä toivottelen aurinkoista äitienpäivän jatkoa kaikille äideille!

Käykääpä kurkkaamassa tämä ja meidän muut äitienpäiväaskartelut Askartelua Ipanoille -blogista.

Hauskaa Vappua!

Hyvää Pääsiäistä!

Mukavaa Pääsiäistä kaikille, itseltä jäi tänä vuonna Pääsiäinen väliin opintojen vuoksi, joten toivotukset lähtevät muutaman vuoden takaisen kuvan siivittäminä. Ohjeet tähän pääsiäismuna-askarteluun löytyy Askartelua Ipanoille -blogista.

Aikuisena opiskelu on kivaa, vai onko sittenkään?

Kaikkea hullua sitä ihminen saakin päähänsä, alkaa nyt opiskelemaan aikuisena! Ja ihan vielä ilman sen kummempia päämääriä. 

Aikuisena kuitenkin opiskelumotivaatiota on ihan erilailla kuin joskus silloin nuoruudessa, kun vaan kouluun oli "pakko" mennä, aikana jolloin oppilaat istuivat pulpeteissaan ja opettaja opetti asioita karttakeppi heiluen ja saattoipa se keppi joskus heilahtaa voimalla päin pulpettia, niin että lastut vaan lentelivät.

No siis keksinpä sitten eräänä kesäisenä päivänä hakeutua oppisopimuskoulutukseen, ja syksystä lähtien olenkin ollut virallisesti oppisopimusopiskelija. Syksy meni aika vikkelään koska en juurikaan osallistunut lähiopintoihin, kun suurimman osan syksyllä käsiteltävistä asioista sain hyväksiluettua aiempien koulutusten ja työkokemuksen perusteella. Nyt kevään aikana olen osallistunut sitten vähän enemmän lähiopintoihin kun on siirrytty seuraavaan tutkinnon osaan ja ensimmäinen näyttökin on tehtynä, ja ensi viikolla vielä toinen näyttö ja sitten tämä kevät on arviointia vaille valmiiksi taputeltu.

Opiskelu itsessään on ihan kivaa ja antoisaa, mutta jälleen kerran olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ole päiväkodin työntekijäksi. On se kumma kun en sitä millään usko, vaikka olen tullut samaan tulokseen jo 80-luvulla, 90-luvulla ja 2000-luvulla. Aina vaan täytyy käydä siellä asiaa itselleen varmistelemassa, toisaalta sitten taas menee omassa työssä mukavasti, kun tajuaa kuinka se perhepäivähoito on kumminkin oikeasti lapsille hyvä hoitomuoto.

Kävin sitten ennen näyttöäni tutustumassa päiväkodin toimintaan ja kyllä kovasti ihmettelen sitä toimintakulttuuria, kun ei se tavoitteellisuus ja lapsilähtöinen toimintatapa kovin paljon sieltä välity ulkopuoliselle. Ja sitten vanhemmat haluavat viedä lapsensa päiväkotiin kun siellä saa paljon virikkeitä... juu saahan siellä...

Puhutaanko VASUsta?

 

Ääääh.... ei siis todellakaan KOREISTA...


Uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet julkistettiin viime vuonna ja nyt monessa kunnassa tehdään syksyksi uutta VASUa, kuten laissa edellytetään. VASUsta on siis tulossa pakollinen, ei enää vain suositus, vapaaehtoinen asiakirja

Uudet perusteet on laatinut ensimmäistä kertaa Opetushallitus ja täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa.

Jo sisällöltään uudet perusteet ovat huomattavasti yksityiskohtaisemmat ja laajempialaiset kuin aikaisemmat perusteet. Asiakirjaan on samalla tullut n. 20 sivua lisää. VASUn tarkoituksena on tarjota laadukasta ja tasapuolista varhaiskasvatusta asuinpaikasta riippumatta.

Itse pidän paljon enemmän uuden VASUn hengestä, siitä kuinka lapsi on ihan oikea, toimiva, ajatteleva, kokoajan ympäristöään tarkkaileva oppija.

Toisaalta jos nyt verrataan vähän uuden ja vanhan VASUn käsitteistöä, niin ei se enää niin uudelta tunnukaan.Vanhat asiat on puettu uusiin mukavampiin vaatteisiin.

 Muuttuvat käsitteet:

(lähde oph:n koulutusmateriaalit)

Vasun perusteet 2003	Vasun perusteet 2016
Arvopohja	Arvoperusta
Kasvatuspäämäärät	Laaja-alainen osaaminen
Lapselle ominainen tapa toimia	Oppimiskäsitys ja monipuoliset työtavat
Toimintakulttuuri	Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet
Kasvatuskumppanuus	Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
Varhaiskasvatusympäristö	Oppimisympäristö
Orientaatiot	Oppimisen alueet
Kielellinen tietoisuus	Kielitietoisuus
Erityinen tuki varhaiskasvatuksessa	Kehityksen ja oppimisen tuki
Monikulttuurisuus	Kulttuurinen moninaisuus
Moniammatillinen yhteistyö ja  verkostoyhteistyö	Monialainen yhteistyö

Uudet perusteet kuitenkin avaavat käsitteitä paremmin kuin aikaisemmat. Siinä missä vanhoissa perusteissa pilkottiin lapsen oppiminen, kasvu ja kehitys osasiin, uusissa perusteissa keskitytään kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja luodaan jatkumo esi- ja perusopetukseen, joka aiemmin jäi jotenkin vaillinaiseksi. 

Otetaanpa nyt esimerkiksi se aiemmin kovasti puhuttanut Orientaatiot, jokainen muistaan mitä ne ovat:

• matemaattinen
• luonnontieteellinen
• historiallis-yhteiskunnallinen
• esteettinen
• eettinen
• uskonnollis-katsomuksellinen  

 Ja nämäkin asiat ovat löydettävissä uudesta vasusta:

oph.fi

Ja ihan loppuhuomautuksena: Itse en ole koskaan pitänyt orientaatio-sanasta, joka vaikutti jo silloin vuosituhannen alussa hyvin keksityltä käsitteeltä. Sanalta, jonka sisältöä oli mielestäni vaikea hahmottaa... miksi ei vaan voitu puhua tutustumisesta kyseisiin asioihin?

VASUn perusteet 2005 
VASUn perusteet 2016