maanantai 16. lokakuuta 2017

Vasu - Tosu - Vasu

Kuva: oph.fi


Uudet vasut on otettu käyttöön joka puolella Suomea. Vasuja on työstetty erilaisissa työpajoissa ja koulutuksissa jo pidemmän aikaa ja yhteistyötä on tehty yli kuntarajojen.

Vasukeskustelu käy kuumana ei vain valtakunnallisesti vaan koko henkilöstö kuohuu ihan leikkikenttäkeskusteluja myöten. Uuden vasun myötä myös lasten henkilökohtaiset vasut menevät (tai ovat jo menneet) uusiksi. Keskustelua käydään myös siitä kuinka vasu koskettaa yksityistä palveluntarjoajaa. 

Useissa keskusteluissa kuitenkin vasu ja vasu tuppaavat menemään sekaisin puhuttaessa kuntavasusta, siis siitä yhteisestä kaikkia velvoittavasta asiakirjasta, joka on laadittu jokaiseen kuntaan ja sitten taas se vasu, joka tehdään jokaiselle lapselle henkilökohtaisesti. Selvyyden vuoksi pitäisikin aina puhua lapsenvasusta, kun tarkoitetaan lapsen henkilökohtaista asiakirjaa. Esimerkkinä esimerkiksi kysymys, joka juurikin syksyn aikana on esitetty: Oletteko jo saaneet uudet vasut? Ja mun vastaus: No ei, kun meillä vasu on odottanut lautakuntakäsittelyä. No kun sitten keskustelu jatkuu, niin tajuan että kysyjä on tarkoittanut nimenomaan sitä lapsen vasua, jota meillä ei siis ole uusittu (vielä) vaan käytetään vanhaa, kunnes uudet valmistuu. Keskustelu siis alkaa alusta. Saman tapaisia keskustelun avauksia on tullut vastaan myös netissä, ja epäilen, että on sielläkin joskus kysyjä ja vastaaja puhuneet eri vasuista.

Yksi asia meillä ainakin poistuu sekoittamasta kuviota on yksikkövasu, eli se talon sisäinen vasu, joka tarkentaa kuntavasua. Meillä yksikkövasut on korvattu toimintasuunnitelmalla, joka tehdään vuosittain. Toimintasuunnitelman lähtökohtana pitäisi olla ryhmän lasten vasut, eli miten varhaiskasvatusta järjestetään juuri niille oman ryhmän lapsille siten että lapset saisivat riittävästi tukea kasvuunsa ja kehitykseensä. Valitettavasti vain ainakaan meillä tämä ei perhepäivähoidossa varmastikaan tule toteutumaan, koska nyt asiaa on käsitelty tiimeittäin - ja kun se ryhmä on jokaisella hoitajalla oma, niin ei siihen mitään yleispätevää lomaketta voi tiimissä täyttää. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti