perjantai 10. marraskuuta 2017

Viikon viemää



Jotkut järkevät ihmiset kuulemma ymmärtävät, ettei lasten askarteleminen lomalla tai koulutuksessa ollessa oikein etänä onnistu. Tämä hoitaja nyt ei vaan tosiaankaan ole ollut kovin järkevä viimeaikoina, eli meillä on sitten tällä viikolla tehty töitä olan takaa, jotta ollaan saatu isänpäivälahjat ja -kortit tehtyä. Loppujen lopulta viimeistelimme töitä vielä 10min ennen lasten hakua, mutta niin vain lapset pääsivät lähtemään kotiin "salaisuudet" pienissä pusseissa keikkuen. 

Viikon retkipäivää vietimme pienessä tihkusateessa meille ihan uudessa paikassa, jossa olikin toisten lasten rakentama risumaja ja päästiin myös lämmittelemään nuotion ääreen. Evääksi oli pakattu perunoita ja jauhelihakastiketta sekä tuoreita kasviksia, maitoa ja leipää. Ruoan lisäksi paistettiin lapsille vielä nakkeja, kun kerta nuotiolla oltiin. Retkelle lähteissä vähän kyllä mietitytti kuinkahan ehditään takaisin ennen kuin varahoitaja tulee laittamaan lapsia nukkumaan, kun olin menossa vielä päiväkodille tapaamiseen heti puolen päivän jäljestä. Hyvin kumminkin ehdittiin, eikä edes kiirettä tullut. Varahoitaja kyllä ihmetteli mistä ollaan tulossa, kun kerta ollaan jo ehditty syödäkin.

Joulukuu lähenee ja Suomi täyttää 100v, jota juhlimmekin sitten lasten kanssa sekä meidän omassa pph-tiimissä että koko varhaiskasvatuksen yhteisessä juhlassa. Omaa juhlaamme varten askartelemme vielä joitakin perinteisiä koristeita kuten itsenäisyyspäivän kynttilöitä, lippusiimoja sekä paperilenkkiketjuja. Lisäksi myös koko kaupungin yhteistyössä on ideoitu kuinka satavuotias itsenäisyys näkyy katukuvassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti