perjantai 8. syyskuuta 2017

Hoh-hoijaa



Syksy on ollut aikamoista haipakkaa. Opiskeluiltoja on ollut monta viikkoja putkeen, ja matkojen kanssa aikaa saa kulumaan ihan mukavasti. Aamulla kun päivän aloittaa ja illalla sitten kotiutuu opinnoista, ei kyllä paljon muuta jaksa, kun asetella tyynyn hyvin pään alle. Näyttöäkin pitäisi suunnitella, jotta saisi joskus opinnot myös päätökseen. Onneksi ensi kuussa on opinnoissa pitkä tauko, joten jos silloin jaksaisi näytön kyhätä kasaan, tai paremminkin, kun nyt saisi ne vaadittavat tehtävät tehtyä, kun tuskin se näyttö mikään kummoinen ole.

Syksyn retkeilyt on saatu hienosti käyntiin. Olemme retkeilleen lounaseväiden kanssa viikoittain, yhdellä viikolla saimme kuitenkin lounasaikaan vesisateen niskaamme ja söimme leikkipuiston katoksessa, mikä ei ollut yhtään pöllömpi homma. Tulevaisuudessa voisi ajatella, että kun mennään kauemmaksi leikkikentälle, niin lapsille jää enemmän leikkiaikaa kentällä, jos pois lähdetään vasta lounaan jälkeen. Samoin voisi toimia myös liikuntahallipäivinä. Hyviksi lounaseväksi on jo nyt havaittu ainakin pataruoat ja kiusaukset, jotka molemmat pysyvät termoksessa hyvin kuumina. 

Tänään sitten vähän lepyttelin omaa huonoa omaatuntoani ja askartelimme isompien lasten kanssa joutsenet. Molemmat lapsista tekivät vähän erilaiset, omien taitojensa mukaan. Nämä olivatkin  ensimmäiset tänä syksynä tekemämme "oikeat" askartelut. Isompien askarrellessa pienimmät piirsivät. 

Nyt kuitenkin siirrytään viikonlopunviettoon ja jatketaan sitten ensi viikolla.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti