tiistai 30. kesäkuuta 2009

Päivähoitoon, mutta minne?


Päivähoitohakemuksessa kysytään toivetta päivähoitopaikasta. Voin vain kuvitella millaisen valinnan edessä on ensimmäisen lapsensa vanhemmat, kun miettivät haluavatko lapsensa päiväkotiin, ryhmikseen vai perhepäivähoitajalle. Jokainen vanhempi kun haluaisi sitä parasta lapselleen.

Mielipidettä hoitopaikasta kannattaa kysyä samalla alueella asuvilta äideiltä, jos sellaisia tuntee. Nykyaikainen väylä kysymyksille on internet.  Internetissä on useita aktiivisia äideille tarkoitettuja keskustelupalstoja, se saako sieltä todenmukaisia mielipiteitä, onkin sitten jo eri asia. Joskus tuntuu, että netin keskustelupalstoilla roikkuu ihmisiä, jotka yrittävät väen vängällä saada riitaa aikaan. Eli jos netissä kysyy, niin voi varautua siihen, että vastaus voi olla mitä tahansa.

Kuitenkaan etukäteen ei voi tietää mikä hoitopaikka kenellekin lapselle sopii. Toinen lapsi viihtyy pienessä, toinen suuressa ryhmässä. Siksi onkin hyvä, että on vaihtoehtoja, joista valita. Yleisesti pienille lapsille suositellaan pientä ja isoille lapsille isompaa ryhmää.  Itse en kuitenkaan näe järkeä siinä, jos lapsi ensin sijoitetaan pieneen perhepäivähoitajan ryhmään alle kolmevuotiaan ja sitten kolmevuotiaana siirretään päiväkotiin, vain siksi, että on kolmevuotias. Mielestäni lapsen hoitopaikkaa ei kannata vaihtaa ilman painavaa syytä. Jos lapsi viihtyy hoitopaikassa, niin en näe mitään syytä hoitopaikan vaihtamiseen. Kuitenkin jos lapsi selkeästi ei sopeudu hoitopaikkaan kannattaa miettiä hoitopaikan vaihtoa. Paikanvaihdosta kannattaa ensin neuvotella hoitajien kanssa, joskus sopeutuminen vie aikaa.


  • Päiväkoti on hoitopaikka, jossa on yleensä 12–20 lasta samassa ryhmässä. Ryhmät on yleensä jaettu iän perusteella alle 3-vuotiaisiin, 3-5-vuotiaisiin ja eskarilaisiin. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä on yleensä lastentarhanopettaja, kaksi lastenhoitajaa ja 12 lasta. 3-5-vuotiaiden ryhmässä on usein kaksi lastentarhanopettajaa, yksi lastenhoitaja ja 21 lasta. Eskariryhmässä voi olla yksi opettaja ja yksi avustava hoitaja lapsia voi silloin olla jo 13-17. Eskariryhmissä ainakin meidän kaupungissa on aika kirjava käytäntö, riippuen onko eskari päiväkodin vai koulun yhteydessä.

  • Ryhmis voi olla kahden tai kolmen hoitajan ryhmis. Kahden hoitajan ryhmiksessä kaksi perhepäivähoitajaa hoitaa kahdeksaa alle kouluikäistä ja kahta osapäivähoitoista lasta. Kolmen hoitajan ryhmiksessä lastenhoitaja ja kaksi perhepäivähoitajaa hoitaa 12 lasta.


  • Lisäksi lapsi voi olla perhepäivähoidossa hoitajan kotona tai omassa kotonaan. Jos lapsi on hoidossa perhepäivähoitajan kotona, silloin perhepäivähoitajalla voi olla hoidossaan neljä alle kouluikäistä ja yksi osapäivähoitoinen lapsi. Sekä perhepäivähoidossa että ryhmiksessä osapäivähoitoisten lasten tulee lain mukaan olla eskarilainen tai koululainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti