keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Perhepäivähoitajan työstä


Perhepäivähoitajan työtehtävät eroavat osittain aika paljonkin muista päivähoidon työtehtävistä. Perhepäivähoitajan työ on huomattavasti  kokonaisvaltaisempaa kuin esimerkiksi päivähoitajan työ päiväkodissa. Itse olen usein verrannut perhepäivähoitajaa monitoimikoneeseen: monitoimikone vatkaa, vaivaa ja viipaloi; perhepäivähoitaja hoitaa, hoivaa ja huolehtii.

Perhepäivähoitajan työ on monipuolista, mutta myös aika raskasta, ja en koskaan suosittele perhepäivähoitajan työtä ihmiselle, jonka ainoa  "syy" alkaa alalle on se, että saa olla kotona hoitamassa omia lapsia. Ensinäkin: toisten lasten hoitaminen ei koskaan ole helppoa ja toiseksi: toisten lapsia ei voi hoitaa "siinä sivussa". Perhepäivähoitajana toiminen ei ole pientä puuhastelua, vaan ihan oikeaa työtä, josta maksetaan palkkaa.

Perhepäivähoitajan pitää olla mm. poliisi, terapeutti, kokki, siivooja ja lastenhoitaja. Pitää olla uskallusta toimia lapsen parhaaksi, joskus vaikeissakin tilanteissa. Pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ja pitää ymmärtää myös se, että oma elämänkatsomus ei aina välttämättä ole se ainoa oikea.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti