Olemme taas tänään harjoitelleet joulujuhlaesityksiä. Yksi lasten esittämiä lauluja on Pukki ovella kolkuttaa-laulu. Esitystä varten olemme opetelleet soittamaan kapuloilla tummennetut osat säkeistöistä:
Pukki ovella kolkuttaa,
tokko hän sisään tulla saa.
Tervetuloa pukki vaan
kanssamme piiriä tanssimaan.
tokko hän sisään tulla saa.
Tervetuloa pukki vaan
kanssamme piiriä tanssimaan.
Sisään pukki nyt kiiruhtaa,
lahjat hän lapsille heittää vaan.
Sitten yhdessä riemuitaan,
silmät lasten saa loistamaan.
lahjat hän lapsille heittää vaan.
Sitten yhdessä riemuitaan,
silmät lasten saa loistamaan.
Poispäin pukki taas matkoaa,
muualla lapset ne odottaa.
Hänen on käytävä ympäri maan
pitkissä peninkulmasaappaissaan.
muualla lapset ne odottaa.
Hänen on käytävä ympäri maan
pitkissä peninkulmasaappaissaan.
Soittaminen ei toki ole vaikeaa, vaikeaa on se, että välillä pitää olla soittamatta . Kapuloita olemme hoitajien kanssa tehneet (tai mies, tai isä, tai pappa on tehnyt) harjanvarresta, toimivat ihan riittävän hyvin rytmisoittimena pienillä soittajilla.
Esitimme tämän saman laulun jo viime joulujuhlassa, silloin ensin kaksi säkeistöä ennen pukin vierailua ja pukki saatellaan matkaan viimeisen säkeistön aikana. Nyt on pukki ollut niin kiireinen, että vielä on vähän epäselvää pääseekö pukki ollenkaan tämän vuotiseen juhlaamme. Olisikin sitten ihan ensimmäinen kerta viiteen vuoteen. Joten jos joku nyt näkee sitä pukkia niin kertokoon, että meillä lapset kovasti odottavat pukkia vierailulle joulujuhlaamme 10.12., paikan pukki kyllä tietää, kun juhla on järjestetään jo kolmatta vuotta peräkkäin samassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti