keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Monta ihmeellistä asiaa...



Eipä uskoisi, että on marraskuu! Tänään lapset innostuivat ulkona tutkimaan monenmoisia asioita, erityisesti kaikki sadevesikaivot oli tutkittava todella tarkkaan. Niitä piti koko porukan voimin tutkia. Lapset tutkivat viisi sadevesikaivoa, joista yhdessä kuulemma ei ollut vettä, ja neljässä oli. Erään kaivon kohdalla, olisiko ollut kolmas, lapsien mielestä oli mustaa vettä, mutta sitten lopulta kuitenkin tulivat siihen tulokseen, että eikä ole vaan kaivossa on vaan pimeää.



Huomasimme myös, että joku oli käynyt kaatamassa puun kävelytien varrelta. Kantoa ihmeteltiin tosi pitkään ja mietittiin kuka oli puu käynyt kaatamassa.



Kun pääsimme takaisin hoitopaikkaan, niin yhden lapsen kengän pohjassa odotti todella iloinen yllätys. Kurahousun renksuja riisuessa käsi osuin johonkin tosi liukkaaseen... ja koirankakkaahan  siellä oli... ja paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti