Laivalla

Meillä on tänään tämän ryhmän mittapuulla rauhallinen päivä. Koska hoidossa on vain kaksi lasta, niin päätettiin lähteä laivalle. Tärkeintä matkalle lähtiessä on tietenkin pakkaaminen, ja puuhakas kaksikko tyhjensikin laukkuihin kaiken mahdollisen; näistä laukuista löytyy mm. kymmenkunta kännykkää, useita kameroita, rahapusseja, maksukortteja, elokuvalippuja,  silitysrauta, muutama pallo ja toki ensiapuvälineet asiallisesti pakattuna.

Tärkeää on myös että perheen pienimmät ovat myös mukana, vaikkakin sitten nukkuvana. Kaikki nuket on laitettu nukkumaan rattaisiin, sänkyhin ja lopulta myös lattialle, koska leijona haluaa nukkua sängyssä ilman patjaa.

Ulkoilun ajan leijona lupasi huolehtia lapsien uniajasta ja me lähdimme viemään taidenäyttelyn mainosta kaupan ilmoitustaululle. Koska ulkona oli aamusta rapsakka pakkassää ja kaikki paikat jäässä, otimme mukaan Ipadin, ja päätimme ottaa kuvia matkalla. Akkua näytti olevan jäljellä 52%, joten ei kovin montaa kuvaa lapset ehtineet ottaa, kun rotisko ilmoitti vaativansa latausta, ja heti paikalla. No, teimme kävelylenkin sitten loppuun ilman kuvia. Tähän hommaan palataan varmaan toisena päivänä, ja ladataan akku täyteen, josko kestäisi sitten paremmin tuolla pakkasessa.

Pelkkää positiivisuutta?

Pelkääkö kukaan muu, että pelkkä positiivisuus ei riitä? Nykyinen kasvatuskäsitys varhaiskasvatuksessa korostaa osallisuutta ja positiivisen kautta oppimista. Tämä kuullostaa erittäin hyvältä... ainakin noi niin kuin teoriassa.

Itseäni mietityttää hyvinkin paljon se, että kuinka näiden lasten kanssa käy, jos lapsi saa päättää liiaksi asioista. Osallisuus kun mielestäni ei tarkoita sitä että päätäntävalta siirtyisi aikuisilta lapsille. Aikuiset ovat aikuisia - ja lapset lapsia. Lapsen ei tule päättää siitä kuka kulkee ensin ovesta, mitä puetaan päälle tai saako autotielle juosta. Lapsi ei myöskään voi päättää siitä, lähdetäänkö hoitoon tai hoidosta kotiin... se nyt vaan on niin, että kaikesta ei voi itse päättää, eikä se lapsen tahto todellakaan ole osallisuutta, vaan itsekyyttä. Itsekkyys on hyvä oppimisväline, jos se sellaisena pysyy. Se on kuin tuli, jota oikein ruokkimalla voi hyödyntää, mutta helposti valvomatta riistäytyy käsistä. Ihminenhän on luontaisesti itsekäs ja se liittyy elossapysymiseen ja itsensä puolustamiseen sopivassa määrin. Toisaalta taas empaattisuus on myöskin meissä sisäänrakennettuna tai ainakin näin pitäisi olla. Meidän pitäisi siis ymmärtää ja huomioida myös muita ihmisiä ympärillämme, jotta voisimme kasvaa osaksi sitä yhteisöä, jossa elämme.

Millaisen lapsen me kasvatamme pelkällä positiivisuudella? Nyt arvioidaan meitä aikuisia ja hyvä niin. Meidän aikuisten pitää ymmärtää, että lapset tarvitsevat meitä aikuisia, jotta voivat oppia käyttämään heillä luontaisesti olevia ominaisuuksia tasapainoisesti, siten että me kaikki voimme hyvin. Maailmassa on paljon erilaisia sääntöjä, joita meidän kaikkien pitäisi noudattaa. Emme me aikuisetkaan voida ruveta kaupan ovella käskyttämään kanssakulkijoita kuka saa avata oven. Eikä voida ihan ykskaks huutamaan täyttä kurkkua keskellä Stokkan käytävää, kun viimeinen Muumi-muki myytiin jollekin toiselle. Ei - me ei voida toimia niin, meidän jokaisen tulee ymmästää, että maailma ei kierrä meitä, emmekä ole läheskään ainoita ihmisiä maan päällä.

Jos me aikuiset nyt kiinnitämme huomiomme vain siihen positiivisuuteen, niin jääkö meiltä jotain näkemättä? Ennen tuntui olevan vallalla se, että lapsista, tai oikeastaan meistä kaikista, etsittiin vikoja joita korjata. Eipä ollut sekään hyvä tapa. Käykö nyt positiivisuuden kanssa samoin? Sulkeutuuko silmämme joltain, joka meidän kuuluisi nähdä? Kasvatammeko lapsista itsekkäitä, oman edun tavoittelijoita tai kovan luokan bisnesmiehiä, joille on aivan sama mitä muut ihmiset ajattelevat tai haluavat? Tuleeko osasta väliinputoajia, jotka eivät tiedä miten toimia ristiriitatilanteissa.

Yhdestä asiasta olen ihan varma. Kukaan ei voi elää elämäänsä täysin ilman muita ihmisiä... ja sitä empaattisuutta, jonka vuoksi pidämme itseämme muuta luomakuntaa viisaampina. Ja siitäkin olen varma että joskus on ihan pakko sanoa myös ei, ainakin silloin kun lapsen kehitys tai turvallisuus niin vaatii.

Unta pakoon vai palloon?

Päiväunien nukkuminen herättää usein kiivastakin keskustelua sekä puolesta että vastaan. Milloin sitten lapsi tarvitsee päiväunet ja milloin niistä voitaisiin luopua? Suurin osa lapsista luopuu luonnostaan päiväunista esikouluikään mennessä, mutta vielä esi- ja alakoululaisellakin on päiviä, jolloin väsyttää, ja silloin lapsella pitäisi olla mahdollisuus ainakin lepoon tai jopa pieneen torkahtamiseen. 

Aika ajoin tapaa vanhempia, jotka toivovat lapsensa lopettavan päiväunien nukkumisen siinä toivossa, että lapsi menisi yöunille ajoissa tai nukkuisi yönsä paremmin. Hoitoikäisen lapsen vuorokautinen unen tarve vaihtelee 10-13 tunnin välillä. Jos lapsi on hoidossa vaikkapa 7-16 välisen ajan, se tarkoittaa että aamusta on herättävä viimeistään 6.30, jolloin nukkumaan pitäisi käydä ilta kahdeksan aikaan, jotta unta olisi sen kymmenen tuntia, joka olisi minimi.

Toisinaan kuulee vanhemmista, jotka haluavat ettei lapsi nukkuisi hoitopäivän aikana, jolloin olisikin hyvä käydä vanhempien kanssa keskustelua siitä onko kyseessä lapsesta lähtevä tarve vai onko taustalla jokin muu syy? Lapsen unen tarve voi vaihdella eri päivinä, joten ei ole mitenkään harvinaista että lapsi nukkuu hoitopäivinä, mutta viikonloppuisin päiväunet saattavat jäädä nukkumatta. Vanhempien kanssa on hyvä keskustella myös siitä millaiset päivärutiinit perheellä on verrattuna hoitopäiviin, jotta ymmärretään lapsen unen tarve erilaisina päivinä.

Milloin lapsi sitten on valmis luopumaan päiväunistaan? Itse ajattelen lapsen olevan unien tarpeessa, jos lapsi nukahtaa itsekseen. Itsekseen nukahtaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikuisten pitäisi odottaa lapsen omaa päätöstä nukkumaan menosta, vaan aikuisen tehtävänä on taata lapselle riittävästi lepoa. Lepo voi siis olla muutakin kuin nukkumista, kuten lukemista tai rauhallisen musiikin kuuntelua.

Tärkeää on myös se, mihin aikaan lepohetkeä vietetään ja että sitä edeltävät rutiinit pysyvät päivittäin samoina. Meillä päiväunille rauhoitutaan ruokailun päätyttyä erinäisten omien, lasten haluamien kuvioiden jälkeen lukemalla tai kuuntelemalla jatkuvajuonisia satuja sekä rauhallista musiikkia kuunnellen. Yllättävää kyllä, kun lepohetken markkinoi pakon sijaan etuutena, niin lapset tulevat mielellään hetkeksi lepäämään ja kuuntelemaan satuja. Meillä jos lapsi nukahtaa lepohetken aikana, niin silloin lapsi tarvitsee unta. Selkeästi väsyneen lapsen pitämistä hereillä vertaisin lähinnä kiduttamiseen, enkä voisi lapsen etuun vedoten siihen suostua.

Nykyisin yhä useampi nukkuu huonosti ja nukahtaminen tai herääminen virkeänä on yhä useammalle vaikeaa. Väsyneenä uuden oppiminen on vaikeaa ja lapsilla väsymys saattaa näkyä yliaktiivisuutena, joka joskus sekoitetaan myös siihen että "lapsella riittää virtaa", eikä väsymystä tunnisteta. Mielestäni meillä aikuisilla on vastuu opettaa lapsia rauhoittumaan ja pysähtymään, ja tämän opettaminen onnistuu vain, jos me aikuiset opimme myös pysähtymään.

Joulun odotusta

Tontun kotona ja pihassa on tapahtunut kummia koko joulukuun ajan. Tänä vuonna pihassa vieraillut useita eläimiä: peura, karhu, useita pupuja ja koira, linnuille on laitettu syötävää lintulaudalle ja töröttääpä pihassa lintulyhdekin. Mökkiinkin olemme kurkkineet ja nähneet tontun lämmittelevän käsiä takkatulen loimussa. Kuusen tonttu oli hakenut jostain ja sekin oli kummasti siirtynyt päivän aikana kelkasta sisälle ja tokihan kuusen alta löytyi myös lahjapaketteja.

Eilen lapset ja perheet saivat viimeisen päivä kunniksi vähän kotiinviemisiä; pienet paketit lapsille ja perheille pakkasin leipäainekset lasipurkkiin.

Meidän tonttuilut tältä vuodelta on taas tonttuiltu ja edessä on useamman viikon loma. Näin loman ensimmäisenä päivänä kävin palauttamassa kirjastosta lainaamani levyt ja kirjat. Samalla hoitokoira pääsi pienelle kävelylle. Aika hidasta vain oli matkaaminen, tiet tosi liukkaita ja koiralle löytyi rapsuttelijoita muutaman sadan metrin välein. 

Hyvää Joulua kaikille

ja 

Parempaa Uutta Vuotta!

Muistakaapa olla varovasti niiden rakettien kanssa, kun juhlitte vuoden vaihtumista.

Tonttuilua

Tämäkin vuoden joulun alla olemme seuranneet meidän hajamielisen tontun puuhia. Öiseen aikaan tonttu puuhastelee milloin mitäkin. Aamuisin tonttua ei kuitenkaan näy, mutta pihapiirissä tai sisällä tapahtuu kummia. Näitä muutoksia sitten lapset etsivät ja ihmettelevät.

Syksyn aikana ryhmämme on vähitellen oppinut uuteen kokoonpanoonsa, ja ryhmän uusin lapsi on kotitunut ryhmään aikamoisen hyvin. Monia uusia taitojakin ollaan opittu, joku on oppinut kirjaimia joku toinen taas vaikkapa pukemaan tai käymään omatoimisesti vessassa

Viime aikoina olemme harjoitelleen joulujuhlaan, ja tänään on ohjelmassa kenraaliharjoitus ja illan juhlassa  lapset esittävät harjoitellut esitykset vanhemmilleen. Huomenna syödään metsäretkellä joulupuuroa ja ensi viikolla ollaan vaan kuin ellun kanat ja tehdään mitä huvittaa.

Vielä lopuksi: Viimeisen puolen vuoden aikana elämässä on tapahtunut monenmoista, ja energiaa ei juurikaan riitä muuhun kuin työhön, joten tänne blogiinkaan ei ole ilmestynyt juuri mitään. Useita aloituksia olen kirjoittanut mutta tuolla ne odottavat luonnoksina julkaisuaan.Ensi viikolla alkaa lähes kuukauden pituinen talviloma, jonka aikana lataan akkujani, ja sitten tammikuun lopulla energiaa puhkuen aloitetaan kevätkausi.

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää

Käy lukemassa Unicefin sivulta, mitä on saavutettu 30 vuodessa

Huimia saavutuksia 30 vuodessa

Materiaalia lapsen oikeuksien viikolle löytyy lapsenoikeudet.fi - sivustolta