Tontun kotona ja pihassa on tapahtunut kummia koko joulukuun ajan. Tänä vuonna pihassa vieraillut useita eläimiä: peura, karhu, useita pupuja ja koira, linnuille on laitettu syötävää lintulaudalle ja töröttääpä pihassa lintulyhdekin. Mökkiinkin olemme kurkkineet ja nähneet tontun lämmittelevän käsiä takkatulen loimussa. Kuusen tonttu oli hakenut jostain ja sekin oli kummasti siirtynyt päivän aikana kelkasta sisälle ja tokihan kuusen alta löytyi myös lahjapaketteja.
Eilen lapset ja perheet saivat viimeisen päivä kunniksi vähän kotiinviemisiä; pienet paketit lapsille ja perheille pakkasin leipäainekset lasipurkkiin.
Meidän tonttuilut tältä vuodelta on taas tonttuiltu ja edessä on useamman viikon loma. Näin loman ensimmäisenä päivänä kävin palauttamassa kirjastosta lainaamani levyt ja kirjat. Samalla hoitokoira pääsi pienelle kävelylle. Aika hidasta vain oli matkaaminen, tiet tosi liukkaita ja koiralle löytyi rapsuttelijoita muutaman sadan metrin välein.
Hyvää Joulua kaikille
ja
Parempaa Uutta Vuotta!
Muistakaapa olla varovasti niiden rakettien kanssa, kun juhlitte vuoden vaihtumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti