torstai 12. joulukuuta 2019

Tonttuilua



Tämäkin vuoden joulun alla olemme seuranneet meidän hajamielisen tontun puuhia. Öiseen aikaan tonttu puuhastelee milloin mitäkin. Aamuisin tonttua ei kuitenkaan näy, mutta pihapiirissä tai sisällä tapahtuu kummia. Näitä muutoksia sitten lapset etsivät ja ihmettelevät.

Syksyn aikana ryhmämme on vähitellen oppinut uuteen kokoonpanoonsa, ja ryhmän uusin lapsi on kotitunut ryhmään aikamoisen hyvin. Monia uusia taitojakin ollaan opittu, joku on oppinut kirjaimia joku toinen taas vaikkapa pukemaan tai käymään omatoimisesti vessassa

Viime aikoina olemme harjoitelleen joulujuhlaan, ja tänään on ohjelmassa kenraaliharjoitus ja illan juhlassa  lapset esittävät harjoitellut esitykset vanhemmilleen. Huomenna syödään metsäretkellä joulupuuroa ja ensi viikolla ollaan vaan kuin ellun kanat ja tehdään mitä huvittaa.


Vielä lopuksi: Viimeisen puolen vuoden aikana elämässä on tapahtunut monenmoista, ja energiaa ei juurikaan riitä muuhun kuin työhön, joten tänne blogiinkaan ei ole ilmestynyt juuri mitään. Useita aloituksia olen kirjoittanut mutta tuolla ne odottavat luonnoksina julkaisuaan.Ensi viikolla alkaa lähes kuukauden pituinen talviloma, jonka aikana lataan akkujani, ja sitten tammikuun lopulla energiaa puhkuen aloitetaan kevätkausi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti