Perhepäivähoidon tulevaisuus

Perhepäivähoidon tulevaisuus näyttää tällä hetkellä monessa kunnassa suorastaan surkealta. Perhepäivähoitoa pidetään toissijaisena hoitomuotona eikä sen asemaa tunnusteta varhaiskasvatukseen kuuluvaksi.

Perhepäivähoitajaksi on kuulemma vaikea saada ketään alkamaan, vedotaan siihen ettei haluta antaa omaa kotia vieraiden lasten käyttöön tai palkka on pieni (6), perhepäivähoito on kallista (5), vanhemmat eivät halua lastaan perhepäivähoitoon, koska lapset joutuvat olemaan paljon varahoidossa (4), hoitajat ovat kouluttamattomia (3), lapsilla ei ole ikäistään seuraa (2.) tai perhepäivähoidossa ei tehdä lasten kanssa mitään (1).

Itseäni ihmetyttää kovasti monikin asia edellämainituista. Miksi jos kerran asiat ovat näin, niin asioita ei haluta kehittää? Muutama oma ajatukseni yllämainituista asioista ja niiden mahdollisesta muuttamisesta parempaa suuntaan. Ajatukset ovat kunnallisen hoitajan näkökulmasta ajateltuja, mutta osittain varmaan soveltuvat myös yksityiselle puolelle.

1. Perhepäivähoidossa on kerrallaan yleensä neljä lasta ja yksi aikuinen, ihan koko päivän. Vaikka aikuisen tehtäviin kuuluu myös ruoanvalmistus ja siisteyden ylläpito, niin väitän hoitajalla olevan aikaa ihan jokaiselle lapselle. Hoitaja oppii tuntemaan lapset yleensä todella hyvin ja huomioi jokaisen lapsen yksilönä ja tukee lapsen yksilöllistä kehitystä yhdessä vanhempien, erityisvarhaiskasvatuksen ja tarvittaessa muiden toimijoiden kanssa. 
2. Lapsilla on mahdollisuus toimia myös ikätasoisessaan ryhmässä, jos perhepäivähoidon tiimityötä kehitetään vastaamaan lasten tarpeet huomioivaksi. Hoitajat voivat tehdä yhteistyötä jakamalla lapsia tarkoituksen mukaisiin ryhmiin ja järjestämällä lapsille erilaista ohjattua toimintaa, kuten perinteistä kerhotoimintaa, esim. muskari-, liikunta- tai kädentaitoryhmissä. Tämä tokikin vaatisi tilat ja jonkinmoisen satsauksen välineisiin työnantajan puolelta. Helpointa tämä olisi toteuttaa yhteistyössä päiväkodin kanssa, päiväkodin tiloissa. Tiimityönä toteutettuna ohjattu (kerho)toiminta hyödyntää jokaisen hoitajan vahvuuksia, ja lapset pääsevät osaksi myös hieman isompaa ryhmää. 
3. Perhepäivähoitajien koulutus vaihtelee todella paljon, mutta yhä useammalla on alan koulutus. Pelkkä koulutus ei tee kenestäkään hyvää hoitajaa, mutta antaa erilaisia valmiuksia toimia lasten kanssa sekä antaa näkökulmaa ammatilliseen kasvuun. Useinmiten uusilta hoitajilta vaaditaan vähintään perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai ainakin sitoumus suorittaa soveltuva koulutus työn ohessa. Perhepäivähoitajilla on hyvin kirjava koulutustausta, ja monella on koulutusta myös muulta alalta. Omassa tiimissäni on tällä hetkellä kymmenen hoitajaa, joista vanhanmallisen perhepäivähoitajan kurssin ja lisäkurssin suorittaneita on noin puolet, pph at:n suorittaneita kolme, yksi lähihoitaja, yksi lastenohjaaja, kolme kokkia/keittäjää, yksi kodinhoitaja ja varmaan muutakin koulutusta löytyy, mutta ainakin noista koulutuksista on hyötyä perhepäivähoitajalle. Lisäksi työnantaja järjestää hoitajille koulutuksia säännöllisesti mm. ensiapukoulutusta sekä ajankohtaisia pedagogista tai muuten työtä tukevia koulutuksia.
4. Perhepäivähoidon ryhmien muodostus sekä työaika- ja varahoitojärjestelyt pitää tehdä hyvin. Suunnitteluun pitää käyttää aikaa ja kaikki mahdolliset muuttujat pitää pystyä selvittämään ennen työvuoroluettelon suunnittelua ja ryhmän muodostamista. Varahoitoa voidaan järjestää monella tavalla, ja ainakaan meidän kunnan tapa ei mielestäni todellakaan ole se paras. Parhaimmillaan varahoito, hyvin järjestettynä, voi olla lapsen päiviä rikastuttava. Omasta mielestäni hyvä varahoitopaikka toimii yhteistyössä sekä vanhempien että hoitajan kanssa, se on lapselle aina sama, ja lasta vastassa on tuttu hoitaja. Hyvässä varahoitopaikassa lapsi toteutetaan sitä samaa oppimisen ja kasvun tukea mikä hänen vasuunsa on omasssa hoitopaikassa kirjattu. Lapsen mennessä varahoitoon, hänen pitää tuntea tulevansa omaan hoitopaikkaansa, ja tämän tunteen luomisessa myös vanhemmilla on oma tärkeä roolinsa.
5. Perhepäivähoidosta saadaan kallista, jos työvuorosuunnittelua ei osata tehdä, varahoitojärjestelmä on yli- tai alimitoitettu ja jos ryhmät muodostetaan siten, että hoitajien päivät ovat kohtuuttomen pitkiä. Nämä kaikki aiheuttavat lisäkuluja varahoidon muodossa. Lisäksi olisi kiva oikeasti tietää (nähdä) mihin perhepäivähoidon kalleus perustuu, ja onko sinne laskettu muistakin kustannuksia kun niitä ihan todellisia perhepäivähoitoon kohdistuvia kustannuksia.
6. Miksi sitten kukaan ei halua perhepäivähoitajaksi? Palkka on pieni, juu kyllä, palkka on pieni, jos palkkaa maksetaan vain ja ainoastaan tessin minimi. Totuus kuitenkin on se, että kunnalla koko varhaiskasvatuksen saralla palkat on keskimääräistä pienempiä, ja siihen pitäisi saada muutos. Tulevaisuudessa kuntien varhaiskasvatus ja opetus tulevat olemaan kuntien suurin menoerä, jos terveydenhuolto suunnitellusti siirtyy maakuntien järjestettäväksi. Näiden ongelmana on vielä sekin, että lait määräävät nämä palvelut tuotettavan käyttäjille joko ilmaiseksi tai laki säätelee niistä perittäviä maksuja, eli miinusta syntyy aina, kun pelkkiä numeroita tuijotellaan. Milloin opitaan ajattelemaan, että lapsiin ja nuorii käytetyt rahat poikivat vasta tulevaisuudessa, tai oikeastaan niin, jos nämä palvelut järjestetään huonosti niin tulevaisuudessa maksulappu on vielä suurempi, kuin nyt.

Näiden lisäksi mielestäni kehittämistä tarvitaan myös siinä kuinka palveluohjaus toimii. Kyllä se aika vaikeaa on perheiden lastaan hakea perhepäivähoitoon, jos sen olemassaolosta ei ole mitään tietoakaan. Itse olen varmaan aika kaheli, kun ajattelen kaikkia hoitomuotoja tarvittavan, myös pieniä perhepäivähoitoryhmiä, joissa hoitaja on motivoitunut oman alansa ammattilainen.