Tässä muutamana päivänä hoitajien välisissä keskusteluissa on esille tullut se, kuinka lasten kanssa ei pakolla saavuteta mitään. Lähes jokainen lapsi (ja aikuinenkin) lyö jarrut pohjaan kun kuulee, että on pakko tehdä jotakin: nukkua, syödä, osallistua...
Pakko voi olla pahimmillaan hyvin lamauttava, kun ajatukset täyttää vain se iso PAKKO, jota ei voi kiertää, alittaa tai saati sitten ylittää. Kun Iso Pakko on kerran saanut kiinni, ei sitä hevillä pääse eroon. Erityisen lujasti Iso Pakko tarraa kiinni ujoon, hiljaiseen tai muutoin epävarmaan lapseen. Iso Pakko vaanii usein uudessa paikassa, kun lapsi on vielä tutustumisvaiheessa.
Olemmeko me aikuiset joskus liian kiintyneitä omiin toimintatapoihimme ja niistä tulee lapselle Isoja Pakkoja? Miten välttyisimme Isolta Pakolta, mitä me aikuiset voisimme tehdä, jotta Iso Pakko ei hyppäisi pienen avuttoman lapsen kimppuun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti