tiistai 2. marraskuuta 2010

Kiirettä pitelee


Vähän on pitänyt kiirettä viimeaikoina, sekä työ- että omissa kuvioissa. Joulukalenteriin palaan loppu viikosta, ja lähettelen kaikille osallistuneille viestiä sähköpostiin. Ja jos nyt joku vielä haluaa osallistua, niin nimi vaan sinne listaan, mukaan mahtuu vielä.

Tänään oltiin aamupäivällä lasten kanssa konsertissa, ja ai että meillä oli kivaa. Lapsilla oli ensin vähän alkukankeutta, mutta kun päästiin vauhtiin, niin kyllä sitten huudettiin ja taputettiin tahdissa. Mukava oli myös matka linja-autolla konserttipaikalle, katseltiin matkalla ikkunoista vähän rakenteilla olevia taloja ja lapset kertoivat vuoronperään missä kukin asuu, jos sattuivat asumaan reitin varrella.

Eilinen aamupäivä vietettiin Halloweenin merkeissä liikuntahallilla. Otettiin lapsille vähän erilaisia välineitä ja koristeltiin hallia lepakoilla, kurpitsoilla ja muilla öttiäisillä. Mukana meillä oli myös ilmapalloja jotka sitten vietiin lopuksi iltapäivällä kotiin asti. Rakensimme lapsille ison hämähäkin verkon naruista, ja verkon viereen syntyikin jo aikamoinen jono ennen sen valmistumista.

Askarteluissa olemme alkaneet valmistautua isänpäivään, joten saatte vähän odotella uusien askartelujen postauksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti