tiistai 2. helmikuuta 2010

Kommelluksia ja pahaa mieltä.

Tänään päästiin pitkästä aikaa ulos aamupäivästä. Tai olisi eilenkin päässyt, mutta kun maanantaisin on hallivuoro, ja nyt kun lapsia oli taas sopivasti niin oltiin eilen hallilla.

Pienin hoitolapsista ei oikein meinaa viihtyä ulkona, kun lunta alkaa olla niin paljon, että kulkeminen on hankalaa. Yrittäkää vaikka itse kulkea hangessa, mikä ylttää kainaloihin. Sylissä kyllä viihtyisi, mutta kun ei sylissäkään voi ihan koko ulkoilua olla. Isommat taas kaivoivat innoissaan liukumäkeä esiin lumikasan alta. Yöllä olikin taas satanut reilu kymmenen senttiä lisää lunta. Lumen auraaminen alkaa olla ongelmallista, kun lunta on joka paikassa isoilla kasoilla.

Tänään katkesivat myös sähköt, onneksi sain ruoan juuri valmiiksi ja pääsimme syömään. Sähköjen katkeaminen aiheutti sitten seuraavan itkun aiheen kun meidän lähes kolmevuotiaamme kehitteli mörköjä päänsä sisään. Lopulta saimme kuitenkin syötyä ja kaikki menivät nukkumaan hyvillä mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti