torstai 4. helmikuuta 2010

Tänään


Aamupäivä ulkoiltiin ja osa on jo ehtinyt aloittaa lumiukkonsakin, toivottavasti saadaan valmiiksi tällä viikolla, kun ensi viikon olen lomalla.

Tänään on muutenkin ollut taas kiva päivä, lapset ovat innoissaan leikkineet, eikä ole tullut edes eripuraa, ei leluistakaan. Lunta riittää, mies aurasi pihaan lapsille ison kasan eilen illalla, ja kyseli, että onko se huomenna jo levitetty ympäriinsä, ja onhan se! Mikä sen mukavampaa kuin kiipeillä ja möyriä lumikasassa.

Ruokalistasta poiketen teen vasta tänään välipalaksi pizzaa. Pohjataikina on nousemassa ja tomaattikastike odottaa valmiina kattilassa. Tänään pizzan täytteeksi menee myös poikkeuksellisesti kinkkua, meillä kun lasten herkkupizzassa on vain kasviksia, mutta kun tänään oli jo kasvisruokaa lounaalla, niin nyt siis kinkkupizza. No, löytyy sieltä niitä kasviksiakin. Lisäksi olen tehnyt perunarieskataikinan, kun eilen työkaveri kertoin leiponeensa leipää ja jotenkin puhe siirtyi siitä... leivinuuneihin... ja niihin perunarieskoihin. Pakko niitä nyt sitten on saada.

Loman jälkeen meillä aloittaa opiskelija kahden viikon harjoittelunsa, ja sitten myöhemmin hän on tulossa vielä suorittamaan näyttönsä tänne meille. Uutta siis tiedossa sekä opiskelijalle että lapsille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti