Viikko alussa taas! Aamulla tuli viesti: osa lapsista on sairaana... tuleekin lyhyt päivä. Lähdimme ulos ja kävimme leikkimässä toisen hoitajan pihalla. On se ihmeellistä, että toisten lelut ovat aina parempia, kuin omat. Millään ei olisi tahdottu lähteä syömään. Pakko kuitenkin syödä, muuten tulee känkkäränkkä kylään.
Nyt lapset nukkuvat ja on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
Aamusta selvittelin liikuntahallivuorojamme, ja lopulta sitten ryhmiksen vastaava hoitaja osasikin sen minulle kertoa: liikuntahallilla on vuorot niin kuin ennenkin, maanantaiaamupäivisin.
Toiveenamme on ollut jo useana vuonna saada käyttöömme kaksi lohkoa, mutta koululaiset ovat aina jostain syystä etusijalla kun vuoroja jaetaan. Meille siis varattu kaksi lohkoa, sillä edellytyksellä, jos koululaiset eivät tarvi sitä toista lohkoa. Siinä sitä sitten taas ollaan kuin sillit suolassa, kun 1/3 koripallokentälliseen ahtautuu 40 lasta ja 10 hoitajaa. Eihän se olisi mikään ongelma, jos tiedettäisiin etukäteen koska siellä on niitä koululaisia ja koska ei, mutta kun koululaiset tulevat aina tavallaan yllättäen saliin.
Huomenna tiedossa illalla kokous, jossa käsitellään mm. meidän palkka-asioita. Illasta tulee varmasti mielenkiintoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti