maanantai 31. elokuuta 2009

Löytö




Tänään onkin sitten työterveystarkastus. Siksi aikaa lapsia tulee hoitamaan meidän päivähoidon varahenkilö. Hän on tuttu muille paitsi näille uusille lapsille.

Mutta ei minun oikestaan siitä pitänyt kirjoittaa vaan löydöstäni. Kävin siinä saksalaisessa kaupassa, jossa en yleensä juuri käy, koska haluan ostaa lihat ihan oikeasta lihatiskistä. Kävin siis pyörähtämässä Lidlissä, ja löysin sieltä aivan ihanan nukkekodin, eikä hintaakaan ollut kuin 30€, ja mukana tulivat kaikki huonekalut ja nuketkin. Tyttäreni kyllä kysyi miksi ihmeessä ostin nukkekodin, kun meillä on kaksikin nukkekotia varastossa. Toinen näistä on kyllä sellainen ei lasten leikittäväksi tarkoitettu nukkekoti, joka odottaa aikaa, jolloin se pääsee jälleen esille. No nyt meillä on sitten hoitolapsilla ihan oma nukkekoti. 


Jaa-a kirjoitus jäi vähän kesken kun piti lähteä sinne terveystarkastukseen. Siellä ne kyselivät taas miten menee, onko muutoksia, miten kokee oman terveydentilansa. Pitäisi kuulemma ottaa yhteyttä jumppariin tämän niska-hartia-oireyhtymän kanssa. Tämä on vaivannut minua enemmän tai vähemmän jo kohta 30 vuotta. Ja kuntoutustakin suositeltiin. Täytyypä selvitellä asiaa.



Lapsilla oli mennyt hienosti varahoitajan kanssa... kuinkas muutenkaan. Pienin oli vähän ihmetellyt kuka häntä vaunuista tulee hakemaan, mutta mitään ei ollut sanonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti