Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilat - vanhat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilat - vanhat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Päiväunet






Nyt sitten lapsilla on käytettävissä oma päiväunihuone. Loman aikana hankittu kerrossänky, pinnasänky, vuodevaatelaatikko ja matkasänky toimivat siis nyt lasten päiväunisänkyinä. Vuodevaatelaatikko on vielä vanhasta sohvasta, mutta uusi on ollut tilauksessa jo marraskuulta alkaen ja toimitus pitäisi olla tässä tammikuun puolivälissä.


Isoin 4-vuotias hoitolapsi nukku yläsängyssä ja oli kotona kertonut uudesta sängystä, ja myös siitä että nukkuu yläsängyssä. Lapsella on kotonakin kerrossänky, ja hänellä se yläsänky, mutta kotona ei suostu siellä nukkumaan.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Lasten wc


Meillä lapsilla on oma wc, tai no lasten wc on osa meidän pesuhuonetta. Lapsilla on käytettävissään kaksi wc-istuinta, toinen varsinaisesti lasten kokoa ja toinen ihan tavallinen wc-istuin. Lasten tasolle on asennettu myös käsienpesuallas, jotta kaikki ylettyvät. 


Pesuhuoneessa lapsilla on myös pienet nimetyt penkit, joille lapset laittavat osan vaatteistaan mennessään päiväunille, siitä ne sitten löytyvät, kun herätään. Nämä penkit on siitä kätevät, että kun  niitä ei käytetä, ne voi kätevästi pinota. Toinen lasten wc löytyy tuon kuvassa olevan hopeanvärisen "suihku"seinän takaa, ja on siis meidän talon "kakkoswc", joskin nyt kaikki hoitolapset ovat sen verran pieniä, että tykkäävät käydä joko lasten wc-istuimella tai potalla.

Nämä vessat on pienten lasten kanssa kätevät, kun kummankaan vessan ovea ei saa lukittua, eikä meillä silti koskaan ole ollut ongelmaa vessarauhan kanssa. Hyvin lapset ovat oppineet, että jos joku on vessassa, niin silloin sinne ei mennä, vaikka  ovea ei lukituksi saakaan.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Leikkihuone


Leikkihuoneena meillä toimii n. 12m2  huone, joka on vain hoitolasten käytössä. Huoneen yhdellä seinällä on vanha keittiökaapisto, jossa säilytetään lasten leluja. Ikkunaseinällä on yläkaapit, joissa on sellaisia leluja, joita saa sitten pyytämällä. Nämä lelut ovat sellaisia, jotka eivät sovellu kaikenikäisten leikittäviksi, esim. barbien pikkutavaroita yms. Yläkaapeissa on myös lisää vaikkapa kauppaleikkitarvikkeita, joilla voidaan täydentää koti- ja kauppaleikkejä.

Huoneesta löytyy myös leikkikeittiö sekä pieni ruokapöytä ja tuolit kotileikki nurkkauksesta.

Tästä kesästä alkaen huoneessa on myös lattialämmitys, joten lattialla on mukavampi leikkiä. Tämä on talon ainoa huone, jossa on muovimatto, vaikka huone on remontoitu moneen kertaan, olen aina päätynyt lattiamateriaalissa muovimattoon, joka ei kopise ja on mukavan "pehmeän" oloinen jalan, ja pyllynkin, alla. Ja se on niin helppohoitoinenkin, kestää kolhut ja pissavahingot.

Tällä hetkellä huoneessa on myös sivustavedettävä sohva ja pinnasänky, joissa lapset nukkuvat päiväunensa. Haaveena olisi saada päiväunisängyt järjestettyä toiseen huoneeseen. Tämä olisi mahdollista muutaman viikon kuluttua, kun oma lapseni saa uuden asunnon, johon saa viedä myös lemmikkejä. Nyt meillä on kilpikonnalla oma 10m2 huone, joka siis vapautuu kohta muuhun käyttöön, kun kilpikonna muuttaa omistajansa asuntoon.

Lapset leikkivät tässä huoneessa mielellään, vaikka heillä on käytössään lähes 100m2 niin todella harvoin he leikkivät muualla kuin leikkihuoneessa ja meidän pienessä (n.10m2) eteisaulassa, jossa on piirrustuspöytä ja nukkekoti. (Kylläpäs muuten roikkuukin tuo pöytäliina rumasti tuossa kuvassa Nolostunut.) Joskus harvoin leikit leviävät myös keittiöön ja olohuoneeseen, jossa lapset leikkivät lähinnä legoilla. 



tiistai 15. syyskuuta 2009

Lasikuisti




Eilen kirjoitin meidän kuraeteisestä ja siinä kerroin myös kuistista, joten tässä kuva meidän kuistista. Tämä ei ole suuren suuri, mutta käyttökelpoinen juuri siihen tarkoitukseen mihin me sitä käytämme, eli rattaiden säilyttämiseen ja kuravaatteiden riisumiseen.


Kuistilla ei ole ovea vaan yksi seinä on avoin ja siinä on portti, jotta kukaan ei putoaisi rapulta kun lähdemme ulos. Isoimpia lapsia voi myös päästää odottelemaan kuistille muita, kun portin laittaa kiinni. Lapsia on helppo valvoa kun pukee pienimpiä vielä sisällä, koska ovesta näkyy ikkunoiden kautta hyvin koko kuisti.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Kuraeteinen



Kirjoitanpa hieman "työtiloistani".

Ehdottomasti ihanin tila hoitolasten kanssa on kuraeteinen, siis tietystikin minun mielestäni... lapset varmaan valitsisivat jonkun muun tilan ihanimmaksi. Mutta siis kuraeteinen on tässä työssä ihan ykkönen! Kuraeteisen tekee vielä käyttökelpoisemmaksi se, että kuraeteiseen on käynti lasikuistilta... joka voisi olla isompikin... Nyt kun vielä on lämmintä, riisumme kengät lasikuistille, samoin kaikki hiekkaiset hanskat, tumput ja kurahousut jätämme kuistille. Lasten nukkuessa sitten käyn ravistelemassa hiekat pois ja laitan vaatteet kuivauskaappiin tai jos ovat kuivia omille paikoilleen.

Kaikilla lapsilla on oma lokero varavaatteille ja sen alla kaverin kanssa yhteinen naulakkopaikka, jossa molemmille oma koukku repulle ja pari henkaria takeille ja housuille sekä pieni kori päivän aikana riisuttaville collegapaidoille tms. Vastakkaisella seinustalla jokaiselle lapselle on laatikko, jossa on kengät ja sadevaatteet sekä pieni muovikori tumpuille ja pipoille. Kaikki laatikot, henkarit yms. on nimetty ja varavaatelokeron ovessa on vielä lapsen valokuvakin, jotta kaiki varmasti tavaransa löytävät.

Lisäksi, vaikka se ei kuvasta näykään, kuivauskaapin vieressä on pesupaikka, eli siinä voi suihkuttaa esim. kuravaatteet ja saappaat ennen kuivausta. Samoin heti oven suusta löytyy käsienpesuallas, joka on tarpeeksi matalalla lapsille, jotta kädet voi helposti pestä sisälle tullessa. 



Lisäsin nyt vielä tämän pesupaikan kuvankin tähän.