sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Kurkistus tontun puuhiin


  

Koko joulukuun olemme jännityksellä seuranneet mitä meidän tontulle kuuluu. Joka päivä lapset ovat käyneet kurkkimassa tontun ikkunasta ja tarkistaneet mitä tontun pihalla tapahtuu. 

Kuukauden aikana olemme havainneet tontun olevan aikamoisen hajamielinen, kun talossa on milloin mikäkin valo jäänyt sammuttamatta, vaikka ovi on ulkoa säpissä eikä tonttua näy ikkunasta kurkkaamalla. 

Vihdoinkin keskiviikkona sitten näimme tontun olevan vihdoinkin kotosalla ja hääräävän keittiössään. Torstaina näimme tontun olevan syömässä ja perjantaina tonttu oli selkeästi lähdössä jonnekin, kun pulkkaan oli pakattuna reppu. Iltapäivällä sitten pulkka olikin jo hävinnyt samoin kuin sukset pihamaalta. Torpan valotkin oli sammutettuna, vain takassa en oli hiipuva tuli.

Ilmeisesti meidän tonttu oli lähtenyt takaisin Korvatunturille raportoimaan pukille meidän viimeaikaisin puuhia. 

Nyt vaan toivotaan, että tonttu tulee jälleen ensi vuonna meille.


  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti