Suomalainen perhepäivähoito täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Ilokseni sain kuulla tietokirjailija Anna-Leena Välimäen julkaisevan tutkimuksensa suomalaisen perhepäivähoidon historiasta, teoksen julkaisijana toimii Oulun yliopisto.
Anna-Leena Välimäki on pitkän työuransa aikana tehnyt useita tutkimuksia ja oppaita sekä osallistunut lukuisiin kehittämisprojekteihin varhaiskasvatuksen saralla. Jäädessään eläkkeelle muutamia vuosia sitten hän päätti vielä tehdä tutkimusta perhepäivähoidon historiasta Suomessa. Tutkimukseen osallistui yli kaksisataa henkilöä; hoitajia, ohjaajia, hoitolapsia, hoitajien lapsia, hallinnon edustajia jne.
Anna-Leenan puhetta kuunnellessani mielessäni pyöri monia ajatuksia ja väistämättä myös se, että perhepäivähoidon arvostus kunnissa on laskenut muutaman viime vuoden aikana rajusti. Jos perhepäivähoitoa mitattaisiin ihmisiässä se olisi nyt siis keski-ikäinen ja jos Suomessa elinajan odote on tällä hetkellä reilun 80 vuotta, niin häviääkö perhepäivähoito samassa ajassa kokonaan? Vai vielä nopeammin?
Meillä tällä hetkellä muutetaan toimintakulttuuria isolla työllä (ja varmaan myös rahalla) päiväkodeissa. Puhutaan leikin merkityksestä, arjen pedagogiikasta ja ilmiöoppimisesta. Päiväkotien lapset toimivat tällä hetkellä erilaisten muutosten seassa koekaniineina. Eikö lapsen perusoikeuksia ole yksilöllisyys ja lapsen mielipiteiden kunnioitus sekä pysyvyys, joka tuo turvaa lapselle? Miten täsää myllerryksessä lapsi on huomioitu niin, että he voivat hyvin tässä aikuisten muutosinnossa ja siihen läheisesti kuuluvassa muutosvastarinnassa? En siis missään nimessä ole vastaan kehittämistä, vaan ainoastaa kyseenalaistan sen onko lapset riittävästi huomioitu näissä prosesseissa. Onko kaikkea pakko kokeilla, jos taustalla olevat, jo ihan perusasiat sotivat kokeilua vastaan? Lapsen oppiminen on kumminkin prosessi, joka perustuu jo opittujen asioiden päälle rakentamiseen sekä yksilölliseen oppimistapaan ja -tahtiin?
Onnittelut 50-vuotiaalle perhepäivähoidolle, jonka merkkivuosi on ainakin meillä sivuutettu täysin. Arvostetaan me kumminkin omaa työtämme, niin tekevät ne perheetkin jotka ovat lapsensa meidän huomaamme antaneet!
Mutta näillä ajatuksilla palataan parin viikon vapaalta takaisin töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti