lauantai 27. tammikuuta 2018

Viimeiset palat



Opinnoissani ollaan asettelemassa viimeisiä palasia. Aika on kulunut tosi nopeaan, ja lähiopinnot ovat loppuneet jo hyvän aikaa sitten. Loman jälkeen pystyin irrottautumaan omasta työstäni ja nyt olen ollut koululla harjoittelussa ja tutustumassa heidän työskentelytapoihinsa ja siellä oleviin lapsiin. Vielä pari viikkoa ja kaikki näytöt ovat toivottavasti tehtynä. Lähes kaikki kirjalliset työt on valmiina, ja viimeisten hyväksyntää odotellessa ei voi kun jännittää viimeisiä tulevia näyttöjä. Viimeisenä kirjallisena työnäni sitten onkin itsearvioinnit näyttöjen jälkeen.

Eilen oli kyllä tosi tarkka arviointikeskustelu, ja kuvittelinkin että oltiin oltu vaikka kuinka kauan siellä käymässä läpi niitä arvioita ja suunnitelmia. Näyttösuunnitelmaa olin lähettänyt 14 sivua, ja silloin olin jo karsinut suunnitelmasta kaiken liirumlaarumin ja tiivistänyt tekstiä sen minkä pystyin. Liitteitä olin suunnitelmaan liittänyt kuusi kappaletta, niistäkin osa monisivuisia. Oli arvioijankin mielestä ilmeisesti riittävän pitkä, kun sanoi ettei suunnitelma kyllä sen pidempi saisi ollakaan. Ryhmämme vastuuopettajan mielestä hyvä suunnitelma kyseiseen näyttöön on 8-10 sivua pitkä, ja niitä liitteitäkin olisi kuulemma hyvä liittää harkiten. No, kyllä harkitsin, ja noin paljon siitä tuli. 

Arviointi keskustelussa sitten katselin, kuinka opettaja-arvioija oli merkinnyt suunnitelmaani erilaisia huomioita sinne sivuun ja alleviivannut suunnitelmani tekstejä. Merkintöihin liittyen sitten kyseli vaikka mitä tarkennuksia ja mielipiteitä... Olisikohan sittenkin pitänyt kirjoittaa pidempi suunnitelma?

Reilun viikon päästä siis alkavat sitten viimeiset näytöt, joita teen kaksi päällekäin, ja näihin tein yhteensä laskettuna yhdeksän sivuisen näyttösuunnitelman, ja liitteitä lisäsin vain yhden. Saapas nähdä onko nyt liian lyhyitä.

Nyt vaan sitten peukut pystyyn, että saan näytöt läpi ja vihdoin taas päästään palaamaan normaaliin arkeen sen oman ryhmän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti