perjantai 29. elokuuta 2014

Rikkinäinen viikko ja rutinaa



Tällä viikolla on ollut kyllä aikamoisen rikkinäinen viikko. Lapset eivät juurikaan ole olleet yhtä aikaa paikalla, kun joku on paikalla aamupäivät, joku iltapäivät ja sairaanakin on oltu. Ulkoilut on sujuneet sateessa, jota nyt on saatu koko kesän edestä. Meillä on nyt menossa jokin onko pakko laittaa sadetakki päälle kausi, mutta tämän viikon ilmoissa sadetakki on ollut tuiki tarpeellinen varustus lähes joka päivä.

Jos on tämä viikko mennyt nopeaa, niin on kyllä koko kuukin. Projektiaskartelu on edelleen vaiheessa, mutta valmistunee sitten ensi viikolla, vaikka elokuu päättyykin jo. Ensi viikolla siirrytään muutoinkin "talvi"aikaan, kun hallivuorot alkavat.
Tänään kun täyttelin raporttipapereita mietin, tehdäänköhän näitä enää missään muualla kuin meillä? Jokaisesta lapsesta täytetään oma A4-kokoinen paperi, jossa näkyy joka päivän kohdalla tulo- ja lähtöaika minuutilleen, näihin tietysti vanhempien allekirjoitukset. Lisäksi täytetään hoitajan työajoista oma A4, johon merkataan lasten hoitoajoista muodostuva  työaika sekä muu työaika ja keskeytykset selityksineen. Näiden lisäksi täytetään vielä erillinen A4 tarjotuista aterioista, eli lasketaan montako aamiaista, lounasta ja välipalaa kuun aikana on lapsille tarjottu, ja tietysti jos on allergiaruokavalioita tms. ne lasketaan erikseen, tähän paperiin lasketaan myös  montako yli tai alle viiden tunnin hoitopäivää lapset ovat hoidossa olleet, eli muun kustannuksen osuus. Paperia-paperia!
Meillä piti tulla mobiilit käyttöön jo ties koska, mutta asia siirtyy ja siirtyy, edes koekäyttöön asti ei olla edetty, kun aina tulee mutkia matkaan.


Blogia voi seurata nyt myös Facebookissa, kun käy tykkäämässä blogista. Samalla saa helposti myös Askartelua Ipanoille ja Ipanoiden pöperöt -blogien päivitykset. 

7 kommenttia:

  1. Ihan noitten samojen papereiden kanssa " taistelen" myös joka kuukausi!
    Jotdnkin luulisi, että nykyisessä tietoyhteiskunnassa voisi tämänkin asian hoitaa helpommin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan keinoja olemassa, taitaa vaan olla rahasta kiinni kuin niitä otetaan käyttöön.

      Poista
  2. Meillä täytetään vain jokaisesta lapsesta tuo sama A4. Siinä samassa on merkattuna valmiiksi se 1 aamiainen, 1 lounas ja 1välipala. Siitä vain ruksataan yli jos joku päivä onkin vaikka syönyt aamupalan kotona tmv. Muutoin kone laskee määrät ja kulukorvaukset. Sit on lisäksi lista hoitajan tunneista, siihen ei tarvi kuitenkaan joka päivä alkua ja loppua, vaan kone laskee ne suoraan lasten listoista. Siihen merkataan vaan muut menot esim. sl, vl, lääkärissä käynti, vasukeskustelu tmv. Eli vähän vähemmällä selvitään täällä, mobiililaitteista on täälläkin puhuttu, mutta ei ole näkynyt.
    -Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja meillä lasten tulo ja lähtöajat merkataan 15minuutin tarkkuudella, ei minuutilleen

      Poista
    2. Meillä on kyllä kanssa noissa lasten papereissa merkattuna ruokailut, mutta ne lasketaan vielä erikseen omalle paperille. Tiedä sitten miksi, kun ei oikein kunnon vastausta ole tullut siihen kysymykseen.

      Poista
  3. Meillä täytetään kaikki listat netissä ja oman koneen käytöstä saa pikkuruisen korvauksenkin. Tosi kätevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän sen nykypäivänä luulisi oleva - kätevää, mutta kun ei. No, tuetaan me vaan paperiteollisuutta käyttämällä ja täyttämällä kaikenlaisia lomakkeita ;)

      Poista