Eräällä keskustelupalstalla oli jokin aika sitten kysymys unelmaryhmästä, millainen se olisi? Olen asiaa nyt pitkään pohtinut ja en oikeasti osaa kysymykseen vastata, koska tavallaan kaikki ryhmät ovat unelmaryhmiä.
Pitkähkön työrupeamani aikana hoidossani on ollut monenlaisia lapsia: hiljaisia, meluisia, vikkeliä, aggressiivisia, empaattisia, vetäytyviä, pieniä, suuria, tyttöjä, poikia, allergisia, erityislapsia... lapsia tulee myös hyvin erilaisista perheistä, jolloin myös vanhemmat antavat suoraan tai välillisesti oman lisänsä ryhmään.
Mutta siitä unelmaryhmästä...
- jos lähdetään retkelle unelmaryhmä olisi sellainen, jossa kaikki jaksavat kävellä, kantaa omat varusteensa ja ryhmän kanssa voisi retkeillä vaikka kuuhun eikä tarvitsisi varoa, että joku putoaa, hukkuu tai polttaa itsensä nuotiossa. Tai saati sitten että rutisisi koko matkaa ettei jaksa... halua... tai jotakin. Niin ja lapsilla olisi vanhemmat, jotka eivät välittäisi vaikka lapset haisisivat savulle, saappaasta löytyisi sammakonkutua tai jonnekin pepun kohdalle olisi tullut taas uusi palkeenkieli.
- jos taas haluttaisiin askarrella, unelmaryhmän lapset osaisivat odottaa vuoroaan, lainata välineitä toisilleen, olisivat innovatiivisia taiteilijoita, jotka osaisivat luoda juuri sellaisia töitä, kuin haluaisivat, lisäksi olisi hyvä, jos lapset osaisivat itse ottaa tarvikkeet esille ja kerätä ne myös pois. Näilläkin pienillä taiteilijoilla olisi hyvä olla vanhemmat, jotka eivät säikähdä maalia paidassa tai joille haava sormessa on pikku juttu.
- toisinaan unelmaryhmä olisi sellainen jossa kaikki haluaisivat kuunnella satuja, pelailla tai rakennella yhdessä, ilman kinaa siitä, kenen vuoro on istua sylissä, vieressä, valittaa kun ei näe... ja tietenkin ilman kilpailua siitä kuka on paras..., ensimmäinen... Vanhemmatkin voisi olla näillä lapsilla sellaisia, etteivät erehdy kysymään: Ootteko te tänään vaan leikkineet?
- toisinaan unelmaryhmä on täynnä filosofisia pohtijoita, jotka laittavat aikuisen aivot koetukselle... ja joskus jopa Google voi olla lasten kysymyksien edessä neuvoton. Ja että näiden lasten vanhemmat jaksaisivat olla kiinnostuneita lapsiensa asioista ja vastata uudelleen ja uudelleen kun lapsi kysyy: miksi... miten... koska... kuka... eikä sitten vedä hernettä nenuun, kun lapsi kysyy syntyjä syviä... minkä kokoisia ne vauvat on... entäs sitten vauvansiemenet?
Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Toisena päivänä samakin ryhmä voi olla unelmaryhmä, toisena taas täysi katastrofi... Onko hoitajan unelmaryhmä se helppo, vähiten aikuista työllistävä? Eikö meidän velvollisuutemme aikuisina kuitenkin ole löytää sitä "unelmaa" jokaisesta ryhmästä ja lapsesta, joka on sen ryhmän jäsen? Vai pitäisikö sittenkin kysyä niiltä lapsilta millaisessa unelmaryhmässä he haluaisivat olla hoidossa? Pitäisikö meidän aikuisten muuttua, ja alkaa katsoa asioita positiivisemmin?
Aika jännä kysymys kyllä mietittäväksi! Kivoja päiviä on ne, kun leikit sujuu helposti ilman kinasteluita. Toisaalta taas on monia sellaisia jotka elämänsä tielle tarvii just nimenomaan sitä oppia että "miten toimin kun olen eri mieltä kaverin kanssa". Nekin oppitunnit on käytävä.
VastaaPoistaPositiivisuus ja vanhojen perinteiden rikkominen olisi kyllä hyvä juttu. Päiväkotiarjessa on ainakin PAL-JON sellasia käytäntöjä, jotka näin uransa alkutaipaleella olevan mielestä tuntuu välillä kovinkin kyseenalaisilta. Miksi esimerkiksi lätäkköihin ei saa mennä hyppimään vaikka on sadevaatteet päällä? Miksi pihan hauskimpia paikkoja rajataan silloin naruilla?
Keväällä meillä on aikomus kysellä lapsilta mikä olisi kaikkein kivointa toimintaa pienryhmätuokioiden aikana ja niiden pohjalta sitten tehdään toiveviikkoja. :)
Samaa mieltä noista käytännöistä, joskus olisi varmaan hyvä vähän tuuletella niitä vanhoja mutta-kun-meillä-on-aina-tehty-näin toimintatapoja, kyseenalaistaa kiellot ja määräykset, vaatia kunnon perusteluita asioille. Ja miettiä mitä varten me oikein töihin aamulla alamme.
PoistaToi vesilätäkkö-esimerkki on tosi hyvä. Meillä kun lapset ovat yleensä saaneet leikkiä vesileikkejä, niin nyt niitä pitänyt rajoittaa, kun vettä on ihan älyttömästi (talveksi), se on jääkylmää, ja ulkona on kuitenkin ollut sen verran kylmää, että vilu tulee jos rukkaset kastuu heti ulkoilun alkaessa läpimäriksi. Tämän hetkisestä kiellosta aiheutuu sitten se, etteivät lapset ymmärrä miksi nyt ei saa uittaa käsiä vedessä kun ennen se on ollut sallittua. (Helpompaa ehkä olisi aikuisille se narulla rajaaminen).
Teillä on ymmärretty se, että lapsilla on oikeus vaikuttaa päivien kulkuun, näinhän sen pitäisi olla ja moneen vasuun se on kyllä kirjattuna mutta kuinka se toteutuu vai jääkö se hieno ajatus vain ajatuksen tasolle.