Ikäjakauma

5½v "opettaa" 2½v:sta virkkaamaan

Perhepäivähoitoa pidetään yleisesti hyvänä hoitomuotona alle kolmevuotiaille, ja päiväkotia vastaavasti sitä vanhemmille. Perusteluina tälle näkemykselle kuulee usein sanottavan, että isompi lapsi tarvitsee enemmän virikkeitä ja oman ikäisiä leikkitovereita, pienempi lapsi taas vaatii enemmän hoivaa ja huolenpitoa.

Tässä kirjoituksessa käsittelen ikäjakaumaa ja sen merkitystä vain perhepäivähoitajan näkökulmasta sekä siitä lapsen näkökulmasta, joka näkyy työssäni päivittäin.

Pienessä ryhmässä, kun lapset ovat eri-ikäisiä, lapset kehittyvät ilmapiirissä, jossa on "normaalia" etteivät kaikki osaa samoja asioita samaan aikaan. Lasten yhteisissä leikeissä lapset oppivat sovittelemaan, sopimaan ja huomioimaan myös ne lapset, joilla ei vielä niitä leikkitaitoja ole.

Eri-ikäisten lasten ryhmä aiheuttaa kuitenkin hoitajalle hieman päänvaivaa, koska kaikilla lapsilla pitää olla "tekemistä". Hyvin usein kuulee sanottavan, että päivät pitää rakentaa sen pienimmän tarpeiden mukaan, entäs niiden isompien tarpeet? Jos isompien lasten tarpeita ei huomioida, silloin käsissä on äkkiä tilanne, jossa isompi lapsi ei enää viihdykään hoidossa, koska siellä on tylsää.

Perhepäivähoidossa on hyvät mahdollisuudet lasten yksilölliseen huomioimiseen ja päivät voidaan suunnitella juuri niiden neljän lapsen lähtökohdista. Pienessä ryhmässä hoitaja oppii tuntemaan lapset todella hyvin ja pystyy täten ohjaamaan lapsia heitä kiinnostaviin leikkeihin tai puuhasteluihin. 

Väittäisin siis, että perhepäivähoito tarjoaa turvallista hoitoa kaiken ikäisille lapsille aina esikoululaisiin asti. Mielestäni kun ryhmässä on eri-ikäisiä lapsia, lapset oppivat huomioimaan muita, hyväksymään erilaisuutta, auttamaan toisia ja oppivat toisiltaan erilaisia asioita. Pienimmät hyötyvät isompien esimerkistä ja isommat taas ovat ylpeitä taidoistaan ja tahtovat opettaa taitonsa pienemmilleen, siis Muksuoppia luonnostaan!