Tämä viikko on otettu rennosti, lapsiakin on hoidossa vain kaksi. On leikitty paljon ja iltapäiväulkoilut olemme suosista unohtaneet kokonaan. Tiistaina kävimme tonttuilemassa liikuntahallilla ja eilen olimme kirkkoreissulla.
Tänään lasten toiveesta leivottiin joulutorttuja ja pipareita. Samalla uunin lämmityksellä leivoin pari maustekakkua, jotka lähtevät lasten koteihin huomenna, kun jäämme kaikki loputkin lomalle. Aluksi laitoimme torttutaikinalevyt sulamaan pelleille, ja sillä aikaa lapset kaulivat ja tekivät toiselle pellille piparkakkuja. Jottei kukaan nyt vaan luulisi, että täällä ollaan pullantuoksuisissa tunnelmissa, niin kerrottakoon, että meidän pipareille kävi näin:
Eli ei pipareita kotiin vietäviksi, ja tuoksukin oli hetken aikaa kaikkea muuta kuin herkullinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti