Hyvää Pääsiäistä!

Blogi huilaa pääsiäisen yli, jutut jatkuvat taas tiistaina

Pieni pääsiäismuna-askartelu

Pienempien kanssa askarreltiin vähän pienemmät pääsiäismunat.

Tarvikkeina kartonkia, kuultopaperia ja liimaa. Aluksi kartongille piirretään munanmuotoinen "ympyrä", jonka sisään piirretään halutunmuotoinen kuvio, me piirsimme tähden. Aluksi tähti pistellään pois munan keskeltä, ja siihen liimataan pala kuultopaperia.  Lopuksi leikataan kartonki viivaa pitkin munanmuotoiseksi.



Tällä kertaa käytimme kuultopaperia, koska se on helpompi liimata paikoilleen kuin silkkipaperi, koska se ei rypisty helposti. Tähden kohdalle voisi toki liimata ihan vain paperia, esim. kuviopaperi voisi näytää ihan kivalta.

Ankara talvi

Kaikki Kanikukkulan eläimet sanoivat, että Aatu-eno oli tullut vanhaksi ja höperöksi, kun hän saarnasi:- Olen varma, että talvesta tulee ankara ja tulette sen vielä kaikki kokemaan!

Mutta kun "väki" lähti pois Siniruohomaahan talveksi ja jätti huolimattoman talonvahdin ja tämän kelvottoman rakin pitämään huolta talostaan, jokainen Kanikukkulan asukas tiesi, että Aatu-enon ennustuksesta oli tuleva tosi useammallakin tavalla.

Kaikki Kanikukkula-kirjasta tutut pienet eläimet ovat jälleen mukana: Toimintatarmoa ja vauhtia uhkuva pikku Jyri, isä ja äiti, erinomainen Etelän herrasmies, Nökömurmeli, Severi Haisunäätä ja monet, monet muut.

Kirjoittanut: Robert Lawson

Suomennos: Kersti Bergroth

Kustannus: Karisto 1980

(Tämä kirja kulkeutui meille, kun kirjasto lahjoitti päivähoidolle poistettuja kirjoja. Meille kulkeutui paljon muitakin kirjoja, joita olemme viimeaikoina lukeneet. Tämä kirja kuitenkin tuntuu lasten mielestä olevan mielenkiintoinen)  

Retkellä

Aamulla oli kipakka pakkanen ja mukava auringon paiste, kun pakkasimme mukaan neljä pulkkaa, neljä liukuria ja neljä pitkää liukuria sekä tietysti sen tärkeimmän, eli eväät reppuun. Kaksi lapsista söi aamupalan hoidossa ja kaksi kahdeksaan tulijaa söivät aamupalan kotona. 

Kaikilla oli lämpöisesti päällä, kun lähdimme odottamaan tilausajoa tienpieleen. Linja-autoa odotellessa lapset juoksentelivat lämpimikseen kävelytietä edestakaisin, ja lopulta se kyyti tulikin. Ensin kuljettaja pakkasi pulkkamme ja liukurimme tavaratilaan ja sitten pääsimmekin autoon lämpimään.

Linja-auto keräsi vielä pari hoitajaa ryhmineen kyytiin ja sitten ajettiin ohjaajamme kotiin laskemaan isoa mäkeä. Mäkeä laskettiin pulkilla, liukureilla ja pepulla, välillä syötiin eväitä, ja jotkut kävivät lämmittelemässä nuotiotulilla.

Paluumatkalla linja-autossa istui raukeita lapsia ja lähes yhtä raukeita hoitajia.

Kevään merkkejä...

Kevät on tulossa, jos vanhoihin merkkeihin voi luottaa...

• Aurinko paistaa... kyllä
• Linnut laulaa... kyllä
• Lumet aurataan teiden varsilta kauemmaksi... kyllä

• Ja koiran pa**aa on teiden varret täynnä... KYLLÄ!

Mikä siinä koiran pa**an keräämisessä on niin vaikeaa???

Räps, Räps, Räps...

Tänään meistä on otettu paljon valokuvia, yhdessä ja erikseen. Joka vuotinen päivähoidon valokuvaus on nyt sitten meidän ryhmän osalta ohi. Hienosti lapset poseerasivat valokuvaajalle, toivottavasti kuvista tuli hyviä... tai no... ainakin malliensa näköisiä.  

Meidän valokuvausaika oli tänä vuonna todella myöhään, yleensä kaikki lapset haetaan neljään mennessä, ja nyt meidän kuvausaika oli vasta vartin yli. Ajat pitivät kumminkin hyvin ja lapset haettiin suoraa kuvauksesta kotiin.

Meidän ryhmän innokkain valokuvaaja oli tosi kiinnostunut valokuvaajan kamerasta, oikein näki kuinka sormet syyhysivät, kun teki mieli tutkia kameraa. Hoidossahan lapset saavat kuvata kameralla halutessaan, ja sitten katselemme kuvia koneelta, ja muutamia olemme tulostaneet kotiin vietäväksikin.

Meillä on sellainen pikku pokkari aina pöydällä ja tämä innokas kuvaaja ehtii useasti räpsiä monia kymmeniä kuvia. Suosittelen kokeilemaan, jos teillä on käytössä helppokäyttöinen digipokkari, antakaa lasten ottaa kuvia, niissä näkyy se lapsen näkökulma hienosti, kuten esim. postauksen lopussa oleva kuva osoittaa. Itseasiassa lapset ovat ottaneet mm. toisistaan niin mahtavia kuvia, etten oikeastaan koskaan itse olisi tullut edes ajatelleeksi.

Huom! Tämän postauksen kuvat on ottanut yksi hoitolapsistani

Pienten kanssa askartelu

reilu 1½v, hyvin sujuu

Aina joskus törmää siihen käsitykseen, ettei niiden pienimpien lasten kanssa kannata askarrella, kun ei ne kumminkaan osaa tai eivät siitä mitään kummikaan ymmärrä.

Mitä siitä askartelusta sitten pitäisi ymmärtää? Se suuri kokonaisuus miksi mm. rairuohoa laitetaan kasvamaan? Vai riittäisikö sille pienelle vai se kokemus siitä miltä multa tuntuu sormissa? Se kokemus yhdessä tekemisestä ja osallistumisesta, johonkin mitä isommat tekevät myös? Se riemun tunne, kun näkee työnsä tuloksen?

Pienimpien askartelut ovat lähinnä sitä maalaamista, liimaamista, repimistä tai rypistelyä. Pienikin lapsi usein innostuu, kun saa muiden kanssa osallistua askarteluhetkeen, erityisesti liimaaminen on suurta huvia alle kaksivuotiaiden kanssa. Alle kolmivuotias voi käyttää saksiakin, kunhan ne ovat turvalliset tai leikataan aikuisen valvonnassa. Osaamista lapsista löytyy, osaaminen vain on yleensä jotain muuta kuin malliaskartelua ja "täydellisiä" lopputuloksia.

Meillä ainakin lapset esittelevät töitänsä mielellään vanhemmilleen ja myös toisten vanhemmille. Työt laitetaankin yleensä aina joksikin aikaa esille, jotta niitä voidaan ihalla yhdessä. Kun työt ovat kaikkien nähtävillä, lapset saavat työstänsä palautteen.

Usein olen myös kuullut sanottavan, että vanhemmat eivät arvosta lasten askarteluja, ja ne kulkevat repussa edestakaisin. Meillä lapset arvostavat itse niitä askartelujansa niin, että ei niitä reppuun saa pakata - ne pitää viedä kotiin kädessä, tai ainakin  ne pitää antaa sen hakijan käteen!

Pääsiäisaskartelua

Tällä viikolla on parina aamuna ollut tosi kylmää, joten olemme puuhastelleet pääsiäiseen liittyviä juttuja. Eilen pienten askarrellessa rairuohokippoja, isommat tekivät pääsiäismunat pistelytyönä.

Tarvikkeina käytimme kartonkia, silkkipaperia ja liimaa. Työvälineinä pistelyneulat ja  -alustat. Ensin kartongille piirretään iso pääsiäismuna, ja siihen jotain koristeita keskelle, meillä oli ihan yksin kertaisia neliöitä.

Neliöt pistellään viivaa pitkin ja syntyneiden aukkojen kohdalle liimataan silkkipaperia, lopuksi leikataan uloimmaista viivaa pitkin munanmuotoiseksi.

Rairuohokipot

pienten purkit

Tänä vuonna meidän rairuohokipot on tehty torttutäytepurkeista, jotka säästin jouluna juuri tätä tarkoitusta varten.

Tarvikkeina meillä oli purkin lisäksi aaltopahvia, kartonkia, tapetteja, silkkipaperia sekä liimaa ja teippiä.Aluksi leikkasimme leikkurilla purkin ympäri ylettyvän ja hivenen purkkia matalamman suikaleen joko aaltopahvista tai kartongista.

Isommille lapsille teippasin suikaleet tässä vaiheessa renkaiksi ja purkki pudotettiin renkaan keskelle. Isommat leikkasivat tapetista pääsiäismunia koristeeksi.

Pienemmät leikkasivat silkkipaperista paloja ja rypistelivät ne palloiksi. Silkkipaperipallot liimattiin pahvisuikaleisiin ja lopuksi suikeleet teipattiin renkaiksi ja purkki sisälle.

Tänään sitten purkit ovat saaneet multaa sisälleen ja rairuohon siemenet on laitettu kasvamaan. Tänä vuonna laitoimme purkkien päälle noiden purkkien omat läpinäkyvät kannet reijitettyinä. Aiemmin olen peittänyt purkit muovikelmulla, joten katsotaan miten toimii. 

isojen purkit

Leipomiskirjoja kirjastossa

Eilen olimme kirjaston satutunnilla, missä luettiin tälläkertaa kaksi leipomista käsittelevää kirjaa.

Ensin luettiin Elisabeth Dalen Jennin ja vaarin yllätyskakku, jossa äitipupulla on syntymäpäivä, ja Jenni ja vaari aikovat leipoa sankarille täytekakun. Kun innokas pikku kokki ja likinäköinen vaari valtaavat keittiön, syntyy aikamoinen soppa! Äitipupun synttäriyllätyksestä tulee kaikesta huolimatta uskomattoman upea - joskin aivan toisenlainen kuin alun perin oli tarkoitus. Mukana on porkkanakakun leivontaohje!

Tämän kirjan lainasimme mukaan ja nyt meillä odottaakin porkkanakakku kuorruttamistaan. Sitä sitten maistellaan tänään välipalalla.

Toisena kirjana luettiiin Sini Ezerin Suklaaleipuri, jossa Pikku Wilpuri joutuu yllättäen tuuraamaan kuninkaallista hovileipuria. Wilpuri ei ole mikään jauhopeukalo, ja kun kallisarvoinen reseptikirja katoaa, Wilpurilla ei ole aavistustakaan miten saada kuningattaren suu makeaksi. Rohkeasti kokeilemalla syntyy lopulta taivaallisen ihania suklaapipareita - ja kuningatar päättää siltä seisomalta julistaa Wilpurin hovin suklaaleipuriksi ja sunnuntait suklaapäiviksi! Vaan mitä tapahtuikaan reseptikirjalle?

???

Viimeaikoina on pitänyt jotenkin vaan niin kiirettä, etten tänne blogiin ole päivitellyt kuin tekemiämme askarteluja. Ollaan me paljon muutakin puuhattu kuin askarreltu, vaikka meidän tekemiset ei tänne blogiin asti olekaan päätyneet.

Viime viikko meni lomaillessa, ja kuvittelin tekeväni kaikki lm-opintoihin liittyvät tehtävät loman aikana, mutta sitten niitä tehtäviä olikin ilmaantunut verkkosivuille vähintään tuplasti siihen nähden kuin alunperin oli näkyvissä. Oli ollut jotain teknisiä ongelmia palvelimella tai jotain... Joten tehtäviä riittää vielä pariksi viikoksi.

Opiskelija oli sitten pari viikkoa ihan vaan tutustumassa perhepäivähoitajan työhön, nyt on sitten tutustumassa työhön ryhmishoitajan näkökulmasta. Tällainen tutustuva opiskelija olikin itselleni aivan uusi tuttavuus, kun yleensä näille oppimisjaksoille asetetaan jonkinnäköisiä tavoitteita, niin nyt niitä tavoitteita ei ollut vaan opiskelija oli ihan vaan puhtaasti tutustumassa työhön. Seuraavaksi opiskelijan olisi tarkoitus tulla keväällä vähän pidemmäksi ajaksi ja samalla suorittaa myös opintoihin kuuluva Varhaiskasvatus-osion näyttö.

Opiskelijan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta jäin miettimään omaa työtäni, sitä miltä se näyttää ulkopuolisen silmin?

• Ensinnäkin, vaikutan kuulemma siltä, ettei minulla ole kiire. Miten pystyn olemaan ja tekemään asioita ihan rauhassa vaikka ympärillä on täysi hälinä?
• Oikeasti, minullahan ei olekaan kiire minnekään, asioiden tekemiseen on aikaa koko työpäivän ajan - ja yllätys, yllätys asiat sujuvat paljon helpommin, kun ei yritä hoputtaa lapsia, vaan asioille varataan riittävästi aikaa. Jotta jokaisella lapsella on aikaa suoriutua tehtävistään, oli se sitten pukemista, syömistä tai leikkimistä, hoitajan täytyy tuntea lapsiryhmänsä lasten yksilölliset tarpeet... joku tarvii enemmän aikaa kuin toinen.
• Toiseksi, miten saan kulumaan sen ajan kun lapset nukkuvat?
• Kummasti sitä oppii hyödyntämään sen hiljaisen ajan kun lapset nukkuvat, tiskikone saattaa odottaa täyttäjäänsä, välipala tekijäänsä, paperitöitä riittää... mutta toisaalta mitä kauemmin tätä työtä on tehnyt, sitä enemmän on oppinut myös hyödyntämään hiljaisen ajan omien akkujen lataamiseen. Opiskelija tylsistyi ensimmäisenä päivänä, kun lapset nukkuivat, joten seuraavana päivänä kaivoin kaapeistani erilaisia kirjoja, oppaita, monisteita yms. materiaalia luettavaksi... ei enää käynyt aika yhtään niin pitkäksi...
• Kolmanneksi, lapsethan leikkivät keskenään, eikö koko ajan pidä olla keksimässä tekemistä?
• Silloin kun ryhmä toimii, lapset leikkivät hienosti keskenään, eikä siinä tarvita aikuista kapellimestarina... Aikuisen tehtävänä on silloin järjestää aikaa ja antaa lasten leikkiä, aikuinen jää silloin tarkkailijan ja leikin ruokkijan asemaan... Ohjatulle toiminnalle jää silti ihan riittävästi aikaa, ja meillä lapset osaavat itsekin pyytää pelaamaan, askartelemaan, laulamaan jne. Ja aika paljon me näitä asioita lapsilähtöisesti tehdäänkin, muiden juttujen lomassa.

Mutta hei! perhepäivähoitajahan on vaan kotona... työ on helppoa kun sen osaa!

Hauskaa viikon alkua!