torstai 14. kesäkuuta 2012

Väreistä


Edellisen postauksen kommentissa kysyttiin millä maaleilla maalasimme leikkikentällä. Lisäksi toivottiin postausta maaleista. Olen jo aiemmin kirjoittanut käyttämistäni maaleista, ne postaukset löytyvät Askartelut -sivulta, tarvikkeet -linkistä.

Mutta nyt sitten tulee tämän blogin ihan (muistaakseni) ensimmäinen toivepostaus.

Leikkikentällä maalasimme vanhoilla pulloväreillä, joiden koostumus oli mennyt "pilalle", olivat siis todella löysiä tai vastaavasti taas kökkäreisiä. Värit ovat kuitenkin jo lähes kymmenen vuotta vanhoja, joten kait ne voi ollakin jo vähän entisiä. Uudet pullovärit on jo hankittuna, mutta en ole niitä vielä ottanut käyttöön. Uudet ovat eri valmistajan kuin vanhat, joten myöskään käyttökokemusta ei niistä vielä ole.

Meillä käytössä olevat värit:
  • Pullo- eli valmisvärit 
    •  
    • Valmisvärejä hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että värit ovat sekoitettavissa, vesiliukoisia ja tarttuvat mahdollisimman monenlaisiin materiaaleihin. Meillä valmisväreillä on maalattu mm. paperia, muovia, kiveä ja kynttilöitä. Valmisvärejä voi käyttää myös sormi- ja painoväreinä, vedellä ohennettua väreistä saadaan vesivärimäistä maalia.
  • Peitevärit 
  •  
    • Peitevärejä hankkiessa kannattaa panostaa laatuun tai ainakin kokoon. Omat peitevärini olen ostanut lapsieni alakouluopettajan suosittelemana taidetarvikkeita myyvästä erikoisliikkeestä. Silloin hinta oli aika suolainen, mutta palettiin sai itse valita haluamansa värit. Ensin hankin paletin, johon valitsin perusvärejä ja myöhemmin valitsin toiseen sitten musta, valkoisen ja jotain välivärejä. Värinappeja saa monen värisenä ja niitä voi ostaa yksitellen kuluneiden tilalle. Napit kestävät vuosia ja osa nykyisistä napeista on "alkuperäisiä".


Meillä on siis käytössä periaatteessa vain kahdet värit, joilla pärjää aika pitkälle. Toisinaan ja tarpeen mukaan käytämme kuitenkin esim. kangas-, öljy- tai akryylivärejä. Toisaalta taas en ole ostanut vuosiin erikseen sormi- tai vesivärejä. Toisaalta olen sitä mieltä, ettei niitä maaleja kannata ostaa yhtä käyttöä varten ja sitten unohtaa niitä sinne kaapin hyllylle. Mieluummin siis monikäyttöiset perusmaalit.


Muista osallistua arvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti