maanantai 18. huhtikuuta 2011

Pikapäivitys


Päivittelyt ovat vähän jääneet viimeaikoina. Hoidossa on aloittanut uusi pieni lapsi, joka ei oikein "osaa" nukkua päiväunia. Väsynyt on, mutta nukkuminen on vielä hoidossa tosi outoa, ja heräilee aina välillä itkeskelemään, rauhoittuu kuitenkin samantien silittämällä. Päiväuniaika kuluu siis tämän pienen unta valvoessa, ja toki vähän muidenkin, jotta saavat nukkua rauhassa.

Osa lapsista on tällä viikolla lomalla, ja palaavat pääsiäisen jälkeen taas takaisin. Tämä loma kun oli jo ennalta tiedossa päätin sitten ettemme tälle pääsiäiselle kylvä ollenkaan rairuohoa... ensimmäinen kerta koko hoitajana toimiseni aikana. Tänä vuonna pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä ovat todella lähellä toisiaan, joten joka viikonlopulle riittää juhlia!

Nyt hoitajaa kuitenkin tarvitaan enemmän siellä sängyn vierellä kuin blogia kirjoittelemassa, joten päivittelen taas kun kerkeän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti