maanantai 23. elokuuta 2010

Uusi viikko - uudet kujeet


Tänään oli vain kolme lasta hoidossa, joten päivä oli vähän rauhallisempi. Maanantaisin lapset ovat viikolopun jälkeen monesti huomattavasti riehakkaampia, kun jälleen näkevät hoitokaverinsa. Nyt palasi osa lapsista lyhyeltä lomalta, joten lapset eivät olleet nähneet toisiaan vähään aikaan, ja tänään olikin sitten normimaanantaita riehakkaampi päivä. Toisaalta taas unet maistuivat hyvin, jopa niin hyvin, että nukahtivat ennen kuin saatiin satu luettua.

Tänään alkoi yhden hoitolapsen viimeinen hoitoviikko, viikonloppuna perhe muuttaa ja samalla myös hoitopaikka muuttuu. Kasvunkansiokin on jo lähes valmis, enää pitäisi viedä kopiointiliikkeeseen, missä laittavat sivut yhteen sellaiseksi kierrekansioksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti