torstai 10. joulukuuta 2015

10. luukku




Joulusauna on oleellinen osa jouluamme. Jouluaattona saunominen on kuulunut vanhoihin maalaistapoihin Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa ja Virossa. Joulusaunassa kylvettiin hartaissa ja juhlavissa tunnelmissa, puhuminen ei ollut suotavaa.

Enne vanhaan saunassa synnytettiin ja siellä oli saunatontun vartioima saunarauha. Aikoinaan joulusauna on ollut koko joulunvieton tärkeimpiä tapahtumia ja siihen piti valmistautua huolella. saunaan mentiin kekriperinteiden tapaan hyvissä ajoin ennen jouluateriaa. Lämmitys aloitettiin usein jo edellisenä yönä, jotta koko talon väki ehtisi kylpeä valoisana aikana.

Muinoin joulusaunasta varattiin sanua-aika myös vainajille ja viimeinen saunoja heitti lähteissään löylyt heille. Joulusaunassa piti äydä varhain, ennen aattoateriaa.

Lähteet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti