keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Satutunnilla



Pitkästä aikaa kipakan pakkasilman kunniaksi lähdimme kirjaston satutunnille. Pakkasimme siis lapset reiluihin talvivarusteisiin ja pienimmät vielä peittojen alle rattaisiin, ja lähdimme kävelemään kirjastolle. Kirjastolla naulakot olivatkin jo ihan tupaten täynnä vaatteita, joten päätimme riisua omat vaatteemme jo aulatilassa ja jättää ne odottelemaan rattaisiin. Satutunnille tulikin niin paljon tänään väkeä, ettemme mahtuneet enää pikkuhuoneeseen, vaan siirryimme keskelle isoa salia kuuntelemaan satuja. Kirjoja luettiin kolme, joista ehdottomasti hauskin oli Durant ja Collins: Pikkumörön painajainen, kirja mörkölapsesta joka pelkäsi lapsia. Hienosti jaksoivat kaikki lapset kuunnella satuja, nuo ryhmän pienimmätkin, joskin toinen pienistä oli huomattavasti kiinnostuneempi muista satutunnilla olevista lapsista, ja istuskeli selkä satukirjoihin päin.

Lopuksi haimme varaamani Koirien Kalevalan, jota olen ajatellut lukea lapsille seuraavaksi, kun olemme saaneet kohta Suomen lasten Kalevalan luettua. Me siis jatkamme tutustumista kansalliseepokseemme.

Kirjastoreissun päätteeksi siirryimme eteisaulaan pukeutumaan. Laitoin lasten avatteet lattialle kasoihin ja lapset alkoivat pukeutua, kun paikalle ilmestyi mieshenkilö joka siirsi (lue: heitteli) lasten vaatteet pois edestään ja majoittui istumaan aulassa sijaitseville tuoleille. Tuolit toki ovat istumista varten, mutta olisihan sitä voinut ihan pyytää lapsia siirtämään vaatteitaan. No, eipä mitään, kyseisestä henkilöstä huomasi heti, että oli tullut nautittua "hivenen" miestä vahvempaa, kun tuoksua riitti hyvinkin sen muutaman metrin verran mitä miehen ja minun välillä oli.  Mies olikin ottanut juttuviinaa, koska alkoi heti jutella lasten kanssa, ja kyllähän meidän porukasta helposti saa juttukaveria.

Vähän sitten aloin lapsia hoputtelemaan, jotta vaatteet siirtyisivät päälle, eikä kaikki aika menisi miehen kanssa jutteluun. Ryhmässä kun on yksi yltiösosiaalinen lapsi ja toinen joka rohkaistuu toisen esimerkistä tutustumaan ihan kaikkiin kanssakulkijoihimme, niin aina silloin tällöin tuppaa unohtumaan se sillä hetkellä olennainen asia, eli juurikin nyt se pukeutuminen. Tässä vaiheessa uusi ystävämme oli  kertonut olevansa ihan kiva tyyppi, isä ja ukki. Olimme kuulleet myös kaikkien näiden sukulaisten nimet ja iät, sekä asuinpaikat. Lisäksi tämä hyvä tyyppi ehti tiedustella onko hänestä haittaa ja kiva kun sai tulla istumaan, ja ikävästä, jota tunsi lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Minulta hän oli jo ehtinyt tiedustella olinko vähän kireä tai vihainen, (no, öö, ehkä vähän kiusaantunut), kun hoputan lapsia (ehkä vähän olin joutunut tiukemmin sanomaan siitä, mitä pitäisi tehdä=pukea). Kun vakuuttelin etten ole kumpaakaan (kireä/vihainen), niin ystävämme totesi, että meillä taitaa olla kiire, jonka myönsinkin.

Tällä kirjastoreissulla opimme paljon uusia asioita, kuten:
-  möröt eivät usko että ihmiset ovat totta
-  sateenkaaren päässä oleva aarre voi olla myös muutakin kuin kultaa
- kivat lasten kanssa jutustelevat miehet eivät välttämättä ole pedofiilejä (tätä uusi ystävämme vakuutteli useaan otteeseen, joten kts. seuraava)
-  lapset todennäköisesti oppivat myös uuden sanan

Semmoista siis tänään hammassäryn lisäksi, mukavia pakkaspäiviä!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Älä osta mitään... koskaan... mutta vähän kuitenkin...



Olen jo aikoja sitten uhonnut, etten enää osta mitään uusia leluja lapsille, koska leluja on ihan oikeasti joka nurkka täynnä. Niitä on niin paljon, ettei niillä kaikille edes ehditä leikkiä. No eipä se uhoaminen ole paljon auttanut, loppuvuodesta ostin kirpparilta kahdet nukenvaunut... no, nehän oli vaan kirpparilta ja niille oli oikeasti tarvetta, niin sehän ei ollut ostamista eihän? Nehän ei ollut uusia vaan käytettyjä, siksikään niitä ei voi laskea.

Nyt alkuvuodesta sitten alkoivat viimeisetkin alennusmyynnit, ja kun kuvittelin pysyväni poissa kaiken moisista aleista, kiersin tavaratalojen leluosastot todella kaukaa, ja kuvittelin jo selviytyväni kunnialla näistä alennusmyynneistä... niin eikös rautakaupan matto-osastolla ollut alennusmyynnissä niin ihana automatto. Ei mikään painokuva-versio vaan ihan oikeasti: kuviot on kudottu mattoon ja teiden kohdalla ei ole ollenkaan noita mitä lie mattokarvoja, joten autoilla on tosi helppo teitä pärisytellä, kun renkaat pyörivät kunnolla. 

Joten älä osta mitään... enää koskaan ikinä... jatkuu taas alennusmyyntien jälkeen... ainakin siihen asti kun huomaan tarvitsevani jotakin ihan pakosti... tai jos saan halvalla.

torstai 12. tammikuuta 2017

Juhlavuoden ajatuksia, eli sata vuotta itsenäisyyttä



Lapsen käsityskyvylle 100 vuotta on paljon, jokainen meistä muistaa kuinka lapsena kaikki yli 15-vuotiaat olivat todella vanhoja, ja kuinka väärässä sitä silloin olikaan, mutta sen tajuaa vasta näin vanhempana täti-ihmisenä. Lapsena aikakäsitys on aivan erilainen kuin aikuisena, joten miten se pieni ihminen ymmärtää, kuinka kauan on sata vuotta, kun jo iltapäivään saattaa olla pitkä aika.

Toinen vaikea asia hahmotettavaksi on itsenäisyys, mitä se on ja mitä se tarkoittaa meille kaikille suomalaisille? Meillä on oma kansallinen identiteetti, suomalainen sisu ja periksiantamattomuus. Suomalainen on se, joka menee vaikka läpi harmaan kiven. Meillä on oma maa, jossa päätetään omista asioista, meillä on oikeus puhua ja tulla kuulluksi. Meillä on oma kansallislippu, -laulu, -päivä, -runoilija, -kirjailija, -säveltäjä, -eläin, -lintu,  ja jopa kansallishyönteinen sekä -kivi.

Omassa päässä onkin vilistänyt jo hyvän aikaa ideoita, kuinka tätä juhlavuotta meidän ryhmässä ja tiimissä voitaisiin käsitellä. Keräilen vuoden aikana ideoita teemaan liittyen sekä tänne blogiin että Pinterestiin. Sata vuotta itsenäisyyttä on asia, jota saa ja pitää juhlia!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu



Tämän vuoden lahjoiksi lapsille lähti lapasia, ja vanhoilla ideoilla mentiin. Isommille kirjoin lapasiin kuviot, pienimmille laitoin ranteen kohdalle solmittavat nyörit. Lasten lahjojen lisäksi perheiden joulupakettiin livahti sytykesipsejä ja toki myös joulukortit. 

Näiden kuvien myötä blogi jää lomalle, ja palaa takaisin loppiaisen jälkeen.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Jouluinen?



Täällä ilmat ovat todella jouluiset, kuten kuvasta näkyy... keskiviikkona, kuvan ottamishetkellä, vielä oli paikkapaikoin lunta, mutta nyt lähes kaikki lumi on sulanut pois tai tallaantunut jäiseksi kaljamaksi.

Koska ulkona riittää tosi paljon tekemistä tällaisilla ilmoilla, olemme tällä viikolla sitten olleet kaksi aamupäivää hallilla. Tuleehan siinä edes vähän ulkoiltua, kun kävelee tuon vajaan kilometrin matkan joka hallille on edestakaisin. 

Tämä kuu, tai oikeastaan koko syksy, on mennyt lapsien sairastellessa, välillä on yskitty niin, että saanut koppia ottaa keuhkoista, etteivät ihan lennä pihalle.

Joulun tuntu on kyllä aika pitkästi tällä hetkellä hukassa, jotenkin vaan sitä joulumieltä ei tahdo löytyä mistään. Olisko se sitten ikä vai ilmat... ota siitä nyt sitten selvää. 

Eilen ajattelin hallireissun paluumatkalla napata paikallisesta saksalaisomisteisen kauppaketjun myymälästä pari purkkia maitoa, mutta eihän se nyt ihan niin helppoa ollutkaan. Kaupassa väki ryntäili kuin päättömät kanat ja hamstrasi ruokaa kuin maailmanlopun edellä. Onneksi mukana ei ollut kuin yksi lapsi, joten ihan sissinä päätin kumminkin uskaltautua kyseiselle sotatantereelle ja hakea ne maitopurkit. Kassajonoja oli kaksi ja pari muuta kassaa aukesi siinä jonottaessamme, joille tietysti ryntäsi porukkaa jonon hänniltä.

Yllättävää kyllä, joulumieli löytyi... meidän edessä oleva naishenkilö oli jo laittamassa ostoksiaan hihnalle kun laittoikin ostoksensa takaisin kärryyn ja käveli viereeni... menkää te vain lapsen kanssa ensin... sanoin, ettei meillä ole mihinkään kiire, ja ehdimme kyllä maksamaan omalla vuorollamme hänen jälkeensä. Vastusteluani ei kuitenkaan otettu vastaan vaan rouva siirsi jo kärryään taaksepäin tehdäkseen meille tilaa ja lähes työnsi meidät kassalle... menkää nyt vaan, teillä on niin vähän ostoksiakin...ettei teidän tule kuuma tässä odottaessanne... 

Maksoin siis ostokseni ja pakattuani vielä kiittelin meidät päästänyttä henkilöä sekä toivottelin hyvää joulua... Taisi se joulumieli sitten vähän tarttua itseenikin, joten...


HYVÄÄ JOULUA!