keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää


Käy lukemassa Unicefin sivulta, mitä on saavutettu 30 vuodessa

Huimia saavutuksia 30 vuodessa

Materiaalia lapsen oikeuksien viikolle löytyy lapsenoikeudet.fi - sivustolta

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Onko vanhemmilla oikeus tietoon?

Kuva Prawny Pixabaystä

Monelta suunnalta olen kuullut huolta siitä riittääkö päivähoidossa henkilöstö, saako palkata sijaisia ja löytyykö niitä, jos sellaisia tarvitaan. Ja jos sijainen jostain satutaan saamaan, niin onko kenelläkään aikaa sijaisen perehdyttämiseen? Tuntuu, että tällä hetkellä hoitajat ovat uupuneita ja tutkimuksen mukaan useat hoitajat miettivät jopa alan vaihtoa.

Näistä lähtökohdista asiaa miettiessäni, olenkin ajautunut miettimään vanhempien oikeutta tietoon. Mitä vanhemmille voi päivästä kertoa, jos koko hoitopäivän lähtökohta on ollut päivästä selviytyminen? Onko väärin kertoa vanhemmalle, jos henkilöstöstä on ollut pulaa päivän aikana? Vai pitääkö hoitajien olla lojaaleja työnantajalleen, joka tosiasiallisesti saattaa jopa rikkoa lakia?

Monen kunnan talous näyttää jälleen kerran miinusta, ja suurimmat menoerät syntyvät juurikin  lasten ja vanhusten parissa työskennellessä. Lehdistä olemme jo lukeneet vanhustyön vaikeuksista, ja odotankin kauhunsekaisin tuntein koska myös varhaiskasvatuksen osalta luemme samanlaisia otsikoita.

Opetushallius on asettanut varhaiskasvatuksen tavoitteet korkealle, ja näihin tavoitteisiin päästäksemme henkilöstön pitäisi olla motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Samaan aikaan kun vaatimukset kovenevat, ei se kuitenkaan näy esimerkiksi palkassa tai työnantajan rahallisena panostuksena mm. toimintavälineisiin.

Päiväkotien henkilöstörakennetta muutetiin siten, että ryhmässä olisi enemmän opettajia, mutta samaan aikaan opettajien ajankäyttöä siirrettiin pois lapsiryhmästä, eli lisättiin suunnitteluaikaa, ja siirretiin lasten varhaiskasvatussuunnitelmat ja keskustelut opettajien tehtäväksi, lisäksi opettajilla on usein myös muita tehtäviä, jolloin ovat poissa ryhmästä. Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että se eniten pedagogista koulutusta saanut työntekijä on poissa lasten kanssa tehtävästä työstä useita tunteja viikossa, ja silti opettaja lasketaan useinmiten laskettaessa aikuinen/lapsi suhdelukuja, ja kun opettaja on paikalla, niin ei tarvita sijaista, vai kuinka?

Muun ryhmän aikuisten aikaa lapsiryhmästä vie mm. erilaiset valmistelutehtävät, jotta päivä saadaan sujumaan, kuten vaikkapa sänkyjen avaaminen, erilaisten leikkiympäristöjen rakentaminen tai ruokailuun valmistautuminen. Ulkoiluunkin tarvitaan aikuisia sekä ulos että sisälle, jotta saadaan yli 20 lasta vaatteisiin ja niistä pois. Myös päiväkotien aukioloajat ovat pitkiä, joten työvuoroja joudutaan lomittamaan. Kaikki tämä johtaa siihen, että oikeasti siellä lapsiryhmässä on tilanteita, jolloin koko ryhmää saattaa luotsata yksi aikuinen. Ihmekö sitten jos joskus vanhempaa vastassa on hoitaja, jolla on pari yksivuotiasta kainalossa, ja pari muuta juoksentelee miten sattuu. Siinä sitten pitäisi vielä antaa laadukasta varhaiskasvatusta!

torstai 26. syyskuuta 2019

Voitko hyvin?

 

 
Työhyvinvointi on meillä ollut kesän kuuma peruna. Jotta työtä jaksaisi tehdä, niin jokainen meistä tarvitsee joskus kannustusta työssään, eikös? Olenkin miettinyt viime aikoina mikä saa minut jaksamaan tätä työtä? Ja mikä on vuosien varrella muuttunut?

Aloitetaanpa työn hyvistä puolista:
+ oma tiimi, jota ilman olisin varmaan jo pakannut koko omaisuuteni
+ halaukset, joita saa lapsilta kotiin lähtiessä ja usein myös aamuisin
+ vanhemmat, joiden kanssa on helppo tehdä yhteistyötä
+ ihana ja tukea antava veo, joka luottaa ja neuvoo
+ pieni ryhmä, jolloin kaikille riittää aikaa
+ vapaus suunnitella omat päivänsä
+ ruoka, josta tietää mistä se on tehty

Ja sitten ne huonommat
- kustannuskorvaukset, jotka ei riitä mihinkään
- perhepäivähoidon mahdollisuuksien aliarvioiminen
- seläntakana p****n puhuminen
- kuntapäätöksenteko
- kritiikki on kirosana
- hoitajien ehdotuksia ei huomioida
- perhepäivähoidon jääminen "oman onnensa nojaan"

Nämä asiat pyörivät päässäni, ja vielä muutama muukin, joita en voi tässä julkaista ihan vaan tunnistamisen vuoksi. Itse kun olen tottunut puhumaan asiat suoraan ja juuri sinne suuntaan missä haluan kuulon olevan päällä, niin en millään tahdo kestää sitä, että asioista ei saa puhua saati, että niille asioille jotain tehtäisiin. 

Työhyvinvointi on kuulemma itsestä kiinni. Tästä olen osin erimieltä, työhyvinvointi on suurelta osin hyvän johtamisen ja työolosuhteiden summa. Jos jatkuvasti yrittää tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa, yrittää kehittää omaa työtään, ja parantaa työolosuhteita oman kykynsä mukaan, eikä koskaan saa minkäänlaista kiitosta tai vastakaikua esimiehiltä tai päättäjiltä, niin kyllä se syö naista kuin naista.

Tällä hetkellä työstä vie iloa selvästi käynnissä oleva perhepäivähoidon alasajo, joka ainakin meillä on täyttä totta. Perhepäivähoitajaa ei pidetä varhaiskasvattajana eikä perhepäiväkotia välttämättä pidetä nykyaikaisena varhaiskasvatusympäristönä(1). Tämä ei mahdu päähäni sitten mitenkään, miten oikea koti ei ole hyvä kasvuympäristö kun joskus kumminkin sen lapsen on tarkoitus olla aikuinen omassa kodissaan ja huolehtia itsestään?

Eli summa summarum, itse voin työssäni lasten ja oman tiimin hoitajien kanssa  erittäin hyvin. Toisaalta taas koen suoranaisia pettymyksen ja jopa vihan tunteita oman kuntani päätöksien ja toimialajohtajien toimien vuoksi. Kaipaan sitä rentoa työilmapiiriä, kun ei tarvinut miettiä mitä seuraavassa paikallislehdessä perhepäivähoidosta sanotaan tai sitä kuinka joku puhuu asioista totena perehtymättä tosiasioihin. Toivon myös sitä, että jonakin päivänä työntekijää arvostettaisiin oman työnsä asiantuntijana, eikä vain se toteuttajana jonkun työstä vieraantuneen henkilön visioinnin mukaisesti. 

Ja vielä se harras toive, jonka todennäköisesti en koskaan näe toteutuvan: koska kaikki nykymaailmassa mitataan rahassa: kyllä se työstä saatava korvaus pitäisi suhteuttaa työn määrään ja vastuuseen.


(1)Tätä asiaa liipataan myös aiemmassa kirjoituksessani täällä

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Loma




Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi olen tutustunut Opetushallituksen perhepäivähoidon tukimateriaaliin. Materiaali on mielenkiintoinen ja onpa sieltä löytynyt joitakin "vanhojakin" ideoita, kuten reissuvihko lasten ajatuksille. Monia muitakin tuttuja juttuja tuli vastaan. Tässä on kerrankin sellainen materiaali, jota voi suositella ja ihan oikeasti toteuttaa perhepäivähoidossa. Tämän materiaalin kautta pystyy jäsentämään omaa toimintaansa ja helpottaa oman toiminnan sanoittamista "vasukielelle". 

Monesti materiaalit on kohdennettu lähinnä päiväkodeille, ja siksi ne eivät huomioi perhepäivähoidon ominaispiirteitä, joita ainakin itse pidän perhepäivähoidon vahvuuksina, eli välittömät suhteet lapsiin ja perheisiin, kiireetön arki ja arjessa oppiminen sekä joustavuus. Arjenpedagogiikka on sana, joka on tullut uuden vasun mukana, mutta todellisuudessa perhepäivähoidossa sitä on toteutettu jo vuosia, samoin lasten ja vanhempien osallisuus on toteutunut lähes luonnostaan.

Tämän materiaalin tutkiminen on saanut minut tänään pääsääntöisesti hyvälle tuulelle, ainoa mikä vähän ärsytti oli se, että miksen voi asua Laukaalla? Olisi mahtavaa jos työnantaja suhtautuisi noin innostuneesti perhepäivähoidon kehittämiseen ja ottaisi myös hoitajat mukaan kehitystyöhön.

Mutta hei! Aina voi yrittää vaikuttaa omiin työolosuhteisiinsa, siinä hommassa saa helposti vaikean ihmisen maineen, erityisesti jos perhepäivähoitoa ei mielletä varhaiskasvatukseksi ollenkaan.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta!



Vielä jaksaa juhannusruusu kukkia. Näiden viimeisten kukkien myötä toivottelen teille turvallista ja kaunista Juhannusta.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Puheliaan kirous



Tiedättehän sen tunteen, kun tajuaa että on päästänyt suustaan jotain jota myöhemmin katuu? 

Minulla tätä tapahtuu todella usein, ja joskus valitettavasti en edes itse sitä tajua, ennen kuin joku asiasta huomauttaa. Pääsääntöisesti kuitenkin pidän itseäni ihan normaalijärjellä varustettuna ihmisenä, niin sitten tulee näitä aikoja kun jää miettimään olisiko pitänyt miettiä etukäteen mitä suustaan päästää?

Mielestäni kun me perhepäivähoitajina kuljemme tuolla "ihmisten ilmoilla" olemme koko ajan käveleviä mainostauluja, joita valvotaan milloin kenenkin toimesta. Tämä valvonta ylettyy jopa hoitajien vapaa-aikaan, vaikka silloin jokaisen pitäisi voida tehdä lain puitteissa mitä haluaa, joutumatta siitä tilille työelämässä. Väittäisin kuitenkin, että se tulee taatusti  huomioitua, jos toikkaroimme pitkin kylänraittia, kainalossa Koskisen Antin korvalääkettä. Sitä kun ei voi tietää, mitä teemme sitten päivän aikana kun olemme "yksin" lasten kanssa.

No, itselle noi vapaa-ajan toilailut ei ole ongelma, kun omat harrastukset on ihan jotain muuta kuin juhlimista. Mutta muutoin suustani pääsee kyllä ihan mitä sattuu, ainakin stressaantuneena. Ja sitä stressiä on viimeaikoina riittänyt yllin kyllin. Eli ihan viimeisen päälle hyvänä mainoksena olen ollut monellakin leikkikentällä tässä viime aikoina, viimeksi eilen, onneksi minulla on työkavereita, jotka palauttaa aina välillä maantasalle. Tällä kertaa minua katsoi pitkään äiti, joka puistoili lapsensa kanssa.

Kyllä nyt hävettää, minä joka aina muistan aina puhua siitä, kuinka jokainen meistä edustaa koko ammattiryhmää, ja kuinka yksi joka poikkeaa sovituista säännöistä ja sopimuksista voi pilata koko ammattikunnan maineen.

Nyt menen ja ripottelen päälleni tuhkaa ja varmuuden vuoksi vielä hyppään tervatynnyriin ja kieriskelen höyhenissä!