keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Onko nyt kesä?



Lasten kanssa ollaan mietitty koska se kesä oikein alkaa? Alkaako kesä kun riittävän lämmintä? Kun puiden lehdet ovat täysin kehittyneet? Vai kun voikukat ovat vallanneet kaikki nurmikot ja tienpientareet?  Meidän kesä alkoi noin kolme viikkoa sitten, kun aloimme syödä kaikkina hoitopäivinä luonaan ulkona. Tällä ajanjaksolla olemme kerran syöneet sisällä, kun olin menossa palaveriin heti ruokailun jälkeen. Toisaalta palaveri peruuntui, mutta se ei sitten kuitenkaan muuttanut suunnitelmaan.

Retkiruokailu on mahtavaa! Sitä voi lämpimästi suositella ihan jokaiselle, jos ei nyt ihan joka päivä niin edes joskus. Oma aamuni käynnistyy kunnolla ensimmäisten lasten saapuessa hoitoon seitsemältä. Aivan aluksi laitan hellalle lounaan ja aamupalan valmistumaan samanaikaisesti. Laitan myös kattilallisen vettä kiehumaan ja kaadan kiehuvan veden ruokatermoksiin. Ruoanvalmistuksen lomassa tyhjennän astianpesukoneesta meidän retkiruokailuastiat eli kuksat ja ruokailuvälineet valmiiksi kosteuttapitävään pussiin, teen leivät ja pilkon kasvikset  valmiiksi purkkeihin ja kaadan maidon muovipulloon. Kylmät retkieväät laitan jääkaappiin odottelemaan pakkaamista.

Aamupalan jälkeen pakkaan lounaan termoksiin, termokset ja astiat reppuun sekä ruoanvalmistusastiat päivästä riippuen joko altaaseen likomaan tai tiskikoneeseen. Juuri ennen uloslähtöä kylmät eväät pakkaan pieneen kylmälaukkuun  ja täytän lasten vesipullot raikkaalla vedellä. Sitten vain kaikki mukaan ja jokainen kantaa tarvikkeita omien taitojensa mukaan joko retkipaikkaan tai rattaille. 

Ulkona syömme joko leikkikentillä olevissa katoksissa, jossain sopivilla rappusilla tai alumiinipohjaisten retkipeitteiden päällä. Yleensä retkellä ruoka maistuu lapsille hyvin, jopa niille nirsoimmillekin ja ruoka katoaa lähes jokaisen kuksasta todella nopeaan. Hauskimmat retket todennäköisesti lasten mielestä loppuvat jälkiruokaan, ainakin silloin tällöin.

Retken jälkeen puran tiskiin menevät astiat pois kosteudenkestävästä pussista suoraan tiskikoneeseen, huuhdon pussin kuivumaan ja pesen termokset. Repun ja kylmälaukun laitan keittiön nurkkaan odottelemaan seuraavaa retkeä.

Huomenna taas sama homma uudelleen!

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Odotettu posti



Tänään vihdosta viimeinen postilaatikosta löytyi pitkään odotettu posti, eli tutkintotodistukseni. Nyt vaan täytyy koluta kaapit läpi, jotta löydän todistuskansioni, johon olen säilönyt kaikki todistukseni kansakoulun ensimmäisestä luokasta lähtien. Kansiossa on todistuksia erilaisista kursseista, koulutuksista ja tutkinnoista sekä kaikki työtodistukseni.

Tänään työpäivä otettiin rennosti kahden lapsen kanssa ja leikkikentällä ulkoilemalla. Leikkikentälle pakkasimme mukaan myös vappuaaton kunniaksi nakkeja ja perunamuusia sekä jälkiruoaksi aamulla paistettuja munkkeja. Sisälle palattiin päiväunille ja unien jälkeen hoitolasten vanhempi yllätti meidät hakemalla lapset aiemmin hoidosta heti välipalalta. 

Tällä viikolla vietetään vappua ja ensi viikon lopulla juhlitaan äitienpäivää, katsotaanpa mitä sitten keksitään.

Mukavaa ja turvallista vappua!
 



torstai 26. huhtikuuta 2018

Perhepäivähoito - Hoitoa vai kasvatusta?




Perhettäni mukaillen minulla on "hyvä kiihtyvyys". Asian voin kyllä ihan hyvin allekirjoittaa ainakin silloin, kun kyseessä on tämän valitsemani ammatin arvostus. Viimeaikoina on taas tuntunut hyvinkin siltä, ettei perhepäivähoito ole ollenkaan osa varhaiskasvatusta, vaan jotain ihan muuta. Jopa  professoritasolta on annettu ymmärtää, ettei perhepäivähoito ympäristönä ole hyvä lapsen oppimisympäristönä. Mieleni tekisikin lainata Sannin laulun sanoja "Että mitähän v****a? Mulla alkaa huumori loppua."

Ymmärrän kyllä etteivät kaikki kodit ole hyviä kasvuympäristöjä, mutta oikeasti? Perhepäiväkoti on pääsääntöisesti koti, jossa on tarkoitus myös niiden hoidossa olevien lasten viihtyä. Perhepäivähoidossa tehdään ihan normaaleja asioita ihan oikeasti... käytännössä. Asioita opetellaan juuri silloin kun lapset niitä haluavat ja pystyvät oppimaan, riippumatta siitä ovatko he "pieniä" (=alle 3v) vai "isoja"(4-5v). Perhepäivähoidossa lapset oppivat myös niitä "vanhoja" perinteisiä asioita, jotka olivat ennen normaaleja asioita... kuten vaikkapa mistä ruoka tulee, miten raaka-aineet muuttuvat syötäväksi ruoaksi, ja jos sotkee, niin itse on sotkunsa taitojensa mukaan siivottava. Ympäristö ei myöskään ole aina mittakaavassa lapsen kokoon, ja ryhmässä ei kaikki eivät opi asioita lähellekkään yhtäaikaa, koska lapset ovat usein eri ikäisiä. Lapset oppivat myös kestämään sitä ettei aina ole aikuisjohtoista toimintaa, ja he "joutuvat" toimimaan myös lapsilähtöisesti omia ajattelutaitojaan hyödyntämällä.

Perhepäivähoitajalta vaaditaan samaa työpanosta, jonka päiväkodissa hoitaa joukko eri alojen ammattilaisia. Perhepäivähoidossa laaditaan lapsille varhaiskasvatussuunnitelmia, toteutetaan kolmiportaisen tuen mallia, tehdään toimintasuunnitelmia, tiimityötä, ohjataan, opetetaan, hoivataan ja hoidetaan. Perhepäivähoitaja huolehtii tilojen ja lasten siisteydestä, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Hoitaja tarjoaa lapsille monipuolista, terveellistä ja pääsääntöisesti itsevalmistettua ruokaa. Hoitajien ammattitaitoa ylläpidetään koulutuksilla ja vertaistoiminnalla. Kaiken tämän lisäksi hoitaja antaa kotinsa lasten käyttöön käytännössä ilmaiseksi ja palkka on kivikauden tasolla.

Eli jos pikkuasiat ei haittaa ja omistaa pitkän pinnan, niin voin suositella perhepäivähoitajaksi alkamista, itse työ on aivan mahtavaa!

torstai 19. huhtikuuta 2018

Vaihdetaanko?




Kevät on aikaa, jolloin monissa perheissä mietitään paitsi kesän, myös ensi syksyn hoitokuvioit. Ensi syksyn hoitopaikkahaku on monissa kunnissa jo ollut ja nyt kunnissa on käynnissä iso "palapeli", kun lapsia sijoitellaan hoitopaikkoihin.

Meillä hoitopaikkakysely lähtee vuosittain kaikille hoitoperheille ja kyselyssä tiedustellaan hoidon tarvetta elokuulta alkaen. Meillä kysely tehdään ihan "vanhanaikaisesti" paperilomakkeella, jossa kysytään jatkaako lapsi samassa hoitopaikassa vai haluavatko vanhemmat lapsen siityvän toiseen hoitopaikkaan. 

Aina silloin tällöin lapsille toivotaan uutta hoitopaikkaa ja hoitopaikan vaihdos varmasti on perusteltu lapsen kannalta, esim. isompi lapsi jää ryhmään ainoaksi isoksi tai vanhempien työajat muuttuvat vaikkapa vuorotyöajaksi tai lapsi tarvitsee sellaista tukea, jota ei voida nykyisessä ryhmässä lapselle järjestää. Nämä ovat sellaisia syitä, jotka itsekin ymmärrän, mutta sitten on niitä, jotka vaihtavat lapsen hoitopaikkaa "muuten vain", eli lähinnä vanhemman omista lähtökohdista ajatellen. Näiksi syiksi itse ajattelisin sellaiset syyt kuten isomman sisaruksen siirtyessä päiväkodin esikouluun, myös pienempi siirretään päiväkotiin, jotta vanhempien ei "tarvitse" viedä lapsia useampaan paikkaan. Edellä mainitussa tapauksessa eripaikkoihin vientiä siirretään vain vuodella eteenpäin, jos lapsi koulunsa alettua kuitenkin tarvitsee apip-toimintaa koulupäiviensä lisäksi. Toinen syy mitä en ehkä ihan heti tajua on se, että perheeseen kohdistuu ulkopuolinen paine hoitopaikan vaihtoon, kuten tiivis kyläyhteisö, joka haluaa säilyttää palvelut omassa kylässä tai vaikkapa se, että päivähoitomuotoja tai yksittäisiä hoitopaikkoja arvotetaan toinen toistaan paremmaksi. Tälläisestä käy esimerkiksi esim. se, että päiväkoti olisi automaattisesti parempi hoitopaikka lapselle kuin perhepäivähoito. Kolmanneksi voisi ehkä vielä listata sen, että lapsi halutaan hoitoon lähemmäksi vaikkapa kotia, ja tämäkin on toki ymmärrettävää, jos hoitopaikka on vaikeasti tavoitettava julkisilla tai matka on todella aika vievempi, mutta jos hoitopaikkojen välinen matka on vaikkapa 2-3km, niin onko siitä vaihdosta oikeasti mitään "hyötyä".

Hoitopaikan vaihtaminen on lapselle iso juttu, ja itse en omaa lastani ihan pikkusyiden vuoksi lähtisi hoitopaikasta toiseen siirtelemään, jos lapsi hoidossa viihtyy ja vaihto ei olisi muusta syystä täysin "pakollinen". Itse arvostan hyvässä hoitopaikassa sitä, että lapsella on turvallinen ja välittävä aikuinen ja mieluisia kavereita. Lisäksi minulle olisi tärkeää se, että itse luottaisin hoitajaan ja lapsi oppisi ja kehittyisi omaan tahtiinsa omatoimiseksi, jottei sitten enää koulussa tarvitsisi opetella pukemaan vaatteita tai huolehtimaan omista tavaroistaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mitä tänään tehdään?


Meillä kun ryhmässä on toiminnanohjauksen ongelmia, niin aamuisin käymme läpi aika tarkkaan päivän "ohjelman". Tähän tarkoitukseen olen tulostanut papunetin kuvapankista kuvia aivan arkisista asioista kuten vaikkapa vessakäynneistä. Kuvien takana on pätkä magneettiteippiä, jolla ne kiinnittyvät kätevästi Ikean metalliseen muistitauluun. 

Taulun yläpuolella on niinikään Ikean muistitaulu, johon saa erilaisia säilytystarvikkeita. Tämä taulu maalattiin seinän kanssa samanväriseksi, jotta seinä ei näyttäisi liian rauhattomalta. Taululla on purkkeja ja ripustimia lisäkuville, teline päiväunilla luettavalle kirjalle, hylly puheenvuorokoiralle ja tabletille. Tabletilla on tällä hetkellä käytössä TimeTimerin App. Taululla on säilössä myös kynä ja paperia, joilla voi äkkiä piirtää tarvittaessa lisäkuvia, jos sellaista ei valmiina ole. Piirretyn lisäkuvan voi laittaa sinitarralla kiinni magneettiin. 

Seinältä löytyy myös meitä vuosia uskollisesti palvellut kalenteri, joka lopultakin on päässyt seinälle, ja toivottavasti kestää käyttöämme vielä vuosia eteenpäin.