sunnuntai 7. lokakuuta 2018

50 vuoden historia





Suomalainen perhepäivähoito täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Ilokseni sain kuulla tietokirjailija Anna-Leena Välimäen julkaisevan tutkimuksensa suomalaisen perhepäivähoidon historiasta, teoksen julkaisijana toimii Oulun yliopisto. 

Anna-Leena Välimäki on pitkän työuransa aikana tehnyt useita tutkimuksia ja oppaita sekä osallistunut lukuisiin kehittämisprojekteihin varhaiskasvatuksen saralla. Jäädessään eläkkeelle muutamia vuosia sitten hän päätti vielä tehdä tutkimusta perhepäivähoidon historiasta Suomessa. Tutkimukseen osallistui yli kaksisataa henkilöä; hoitajia, ohjaajia, hoitolapsia, hoitajien lapsia, hallinnon edustajia jne. 

Anna-Leenan puhetta kuunnellessani mielessäni pyöri monia ajatuksia ja väistämättä myös se, että perhepäivähoidon arvostus kunnissa on laskenut muutaman viime vuoden aikana rajusti. Jos perhepäivähoitoa mitattaisiin ihmisiässä se olisi nyt siis keski-ikäinen ja jos Suomessa elinajan odote on tällä hetkellä reilun 80 vuotta, niin häviääkö perhepäivähoito samassa ajassa kokonaan? Vai vielä nopeammin? 

Meillä tällä hetkellä muutetaan toimintakulttuuria isolla työllä (ja varmaan myös rahalla) päiväkodeissa. Puhutaan leikin merkityksestä, arjen pedagogiikasta ja ilmiöoppimisesta. Päiväkotien lapset toimivat tällä hetkellä erilaisten muutosten seassa koekaniineina. Eikö lapsen perusoikeuksia  ole yksilöllisyys ja lapsen mielipiteiden kunnioitus sekä pysyvyys, joka tuo turvaa lapselle? Miten täsää myllerryksessä lapsi on huomioitu niin, että he voivat hyvin tässä aikuisten muutosinnossa ja siihen läheisesti kuuluvassa muutosvastarinnassa? En siis missään nimessä ole vastaan kehittämistä, vaan ainoastaa kyseenalaistan sen onko lapset riittävästi huomioitu näissä prosesseissa. Onko kaikkea pakko kokeilla, jos taustalla olevat, jo ihan perusasiat sotivat kokeilua vastaan? Lapsen oppiminen on kumminkin prosessi, joka perustuu jo opittujen asioiden päälle rakentamiseen sekä yksilölliseen  oppimistapaan ja -tahtiin?


Onnittelut 50-vuotiaalle perhepäivähoidolle, jonka merkkivuosi on ainakin meillä sivuutettu täysin. Arvostetaan me kumminkin omaa työtämme, niin tekevät ne perheetkin jotka ovat lapsensa meidän huomaamme antaneet!

Mutta näillä ajatuksilla palataan parin viikon vapaalta takaisin töihin.


tiistai 2. lokakuuta 2018

Pientä pohdintaa... jälleen


Vuosien aikana olen istunut useita kymmeniä kertoja koulutuksissa, joissa ei millään tavalla ole tartuntapintaa perhepäivähoitoon. Tälläkin hetkellä meillä on kunnassa on menossa hankkeita, joista perhepäivähoito on rajattu pois, lukuunottamatta ryhmiksiä (jotka kylläkin ovat perhepäivähoitoa, joskin ryhmässä). 

Toinen asia mitä näissä koulutuksissa minua ihmetyttään on se ettei niissä ole mitään näkyvää jatkumoa, vaan koulutuksia tilataan milloin mistäkin ilman selkeää tavoitetta. Huonoimmillaan koulutusta järjestetään oman henkilöstön voimin, ja kun se hyvä työntekijä ei välttämättä ole kummoinenkaan kouluttaja, niin eihän siitä jää kuulijalle käteen yhtään mitään tai korkeintaan paha mieli.

Jos nyt oikein ajatellaan niin hyvä kouluttaja tuntee kouluttamiensa henkilöiden työolosuhteet, ja heidän työtehtävänsä. Väittäisin etteivät monetkaan kouluttajat tiedä yhtään mitään perhepäivähoitajan työstä, tai siitä millaisilla resurssella sitä pyöritetään. Vasua uudistettaessa puhuttiin paljon perhepäivähoitajien lisäkoulutustarpeesta, mutta vaikka koulutukselle olisi varmasti tilausta, ei oikeastaan kukaan ole kiinnostunut lisäkouluttamaan perhepäivähoitajia. Hiljaa vaan odotellaan, että loputkin hoitajat joko eläköityvät tai ymmärtävät keksiä itselleen muuta tekemistä.

Lisäkoulutuksen yhteydessä puhutaan aina siitä, että lisäkouluttamalla perhepäivähoitajia hoitajat saavat pätevyyden toimia päiväkodissa... Kyllä tämäkin on hyvä asia erityisesti siksi, että hoitaja on mahdollista siirtää helposti päiväkotiin vaikkapa silloin jos jostain syystä lapset vaikka loppuisivat, tai hoitaja oma elämäntilanne jotenkin muuttuu siten, ettei enää voi työskennellä kotonaan.

Itse ajattelisin, että tilausta olisi erityisesti koulutukselle, joka nostaisi perhepäivähoidon arvoa perhepäivähoitona. Perhepäivähoidossa on jo vuosia toteutettu sitä arjen pedagogiikkaa, josta nyt on uuden vasun myötä kohistu ja kovaa. Useimmat perhepäivähoitajat hyödyntävät olemassa olevaa ympäristöään monipuolisesti, ja monia asioita opitaan "siinä sivussa" ihan kuin itsestään. Lapset otetaan mukaan monenlaiseen toimintaa, joilla on arvoa myös tulevaisuudessa, kuten sosiaalisia taitoja, pukemista ja hyviä tapoja. Perhepäivähoidossa kunnioitetaan lapsen yksilöllisyyttä ja omaa oppimistahtia, lapset on myös helppo ottaa mukaan suunnitteluun ja aikatauluissa pystytään hyvin joustamaan, jos jokin asia lapsia sattuu juuri sillä hetkellä kiinnostamaan.

Mikähän olisi se taho, joka näkisi perhepäivähoidon mahdollisuutena?

torstai 20. syyskuuta 2018

Kenen työtä teet?


Viimeaikoina olen paljon miettinyt sitä mikä kuuluu omaan perhepäivähoitajan työhöni ja mikä taas vastaavasti ei kuulu työtehtäviini.

Perhepäivähoitajan työnä on hoitaa ja kasvattaa niitä lapsia, jotka on hänen hoitoonsa annettu. Tässä työssä on suuri vastuu pienen ihmisen elämästä. Hoitajan tehtävänä päivän aikana on neuvoa ja opastaa lasta monissa asioissa, kuten pukemisessa tai kaveritaidoissa,  sekä huolehtia lapsen hyvinvoinnista mm. valmistamalla ja tarjoamalla terveellistä ja monipuolista ruokaa, riippumatta siitä syökö lapsi sitä vai ei. Hoitajan pitää kohdella lapsia tasapuolisesti ja ikätasoisesti. Perhepäivähoitajana työtehtäviini kuuluu yhteistyö vanhempien ja mahdollisesti myös erilaisia tukitoimia tarjoavien tahojen kanssa. Minulle tämä kaikki on selvää ja pyrinkin nämä tehtäväni tekemään parhaani mukaan.

Mikä minua sitten on viimeaikoina mietityttänyt?  

Maailma muuttuu Eskoseni, sanoo vanha sananlaskukin, mutta en vain kertakaikkiaan ymmärrä missä vaiheessa erinäiset esimiehelle kuuluvat tehtävät ovat siirtyneet työntekijän tehtäväksi?
  1. Työvuorojen suunnittelu? Miten ihmeessä esimiehet eivät vieläkään osaa tehdä työvuoroluetteloita oikein? Työvuorojen suunnittelu on selkeästi esimiehen tehtävä. Esimies suunnittelee ETUKÄTEEN millaisia työvuoroja hoitaja tekee ja miten työaika tasoittuu jakson aikana. Ja jos se EI TASOITU, niin muodostuu YLITYÖTÄ! Ylityön voi sitten työnantaja korvata joko vapaana tai rahana, mutta molemmissa tapauksissa se korottuu 40%!
  2. Tasoitettavia tunteja ei tarvitse ensin tehdä ja sitten vasta pitää pois, ja työntekijän ei itse tarvitse huolehtia siitä, että tunteja on kertynyt/tulee kertymään X määrä, joka tarkoittaa tiettyä vapaapäivien määrää. 
  3. Tasoittumisvapaat voivat olla missä tahansa kohdassa työvuorolistaa: alussa, keskellä tai lopussa. Yhteen pötköön tai päivä siellä täällä. Todennäköisesti tasoittumispäiviä tulee eri hoitajille eri määrä riippuen työpäivien pituudesta. Työpäivän pituus riippuu sitten siitä, kuinka kauan lapset tarvitsevat hoitoa minäkin päivänä. Ja YLLÄTYS! Yllätys! myös lasten hoitopäivien ja -aikojen sopiminen vanhempien kanssa on esimiehen tehtävä.
  4. Mitäs sitten jos työaikaa ei olekaan tarpeeksi? No sekin on vähän niinkuin voi, voi! Alitunnit jäävät työnantajan tappioksi, eikä niitä voi enää jakson päätyttyä teettää, saati sitten pidättää palkasta.
  5. Vuosiloma? Työntekijä voi toivoa lomansa ajankohtaa, ja esimiehen pitää sellaista (toivetta) tiedustella ennen loman vahvistamista. Ja sitten kun loma ON VAHVISTETTU, sitä EI voi siirtää ilman yhteistä sopimusta. Lomat pitää vahvistaa viimeistään kaksi viikkoa ennen loman alkua. Ja ne lomatkin pitää suunnitella sinne työvuoroihin!
Ja ARVATKAAPA mitä? Esimiehen pitää huolehtia myös siitä että lapsille on järjestettynä VARAHOITOPAIKKA, ihan kaikkina niinä päivinä kun siellä TYÖVUOROLUETTELOSSA on merkittynä hoitajalle VAPAA. Oli syy sitten mikä tahansa.

Minä siis edelleenkin pidän kaikki työvuoroluettelooni merkityt tasoitusvapaat ja lomat hyvällä omallatunnolla juuri silloin kun ne siellä seisoo, en järjestele varahoitoja enkä laskeskele etukäteen työaikoja tai tulevia tasoitettavia tunteja... Antaa esimiehen tehdä hänelle kuuluvat tehtävät rauhassa... Niin teen minäkin... Ihan niin hyvin kuin osaan.

Mukavan aurinkoista syyspäivää kaikille!

torstai 9. elokuuta 2018

Voihan *****!



Kun ryhmässä on useita kuivaksi opettelevia lapsia, ulkona yli 20 astetta lämmintä, eikä pyllyjen hautominen vaipoissa houkuta, niin silloin ulkoiluvarustukseen voi kuulua myös potta. Tämä valkoinen  potta on ollut ulkoilukaverinamme nyt parin viikon ajan, se kulkee mukanamme leikkikentälle ja kököttää terassilla pihassa. Onpa se kerran viihtynyt leikkikentän yöelämää tutkiskellenkin, kun ajatuksissani sen sinne unohdin ja kovasti seuraavana aamuna ihmettelin missä leikkikenttäkaverini piileskelee.

Potan ottaminen mukaan ulkoiluun kuullostaa hyvältä idealta, ja tähän päivään asti se on sitä ollutkin enkä ole nytkään tätä ystävääni vielä vähään aikaan hylkäämässä, mutta vähän paremmin tarvitsee varustautua tästä lähtien.

Tänään siis yksi lapsista käytti pottaa isomman hädän hetkellä, eikä se tuotos ollut edes kovin kiinteässä muodossa. Ja auts, juuri tähän en ollut tajunnut varautua! Mitä siis tehdä sopivan pehmeälle kakalle, joka on kätevästi liimautunut pottaan ja ulkoiluaikaakin on jäljellä vielä tunnin verran? 

Nopea inventaario, mitä muuta meidän leikkikenttävarustukseen tänään kuuluikaan?
Ainakin:
- tabletti, jotta saatiin sovittua tapaamisaikoja
- puhelin
- kynä, kumi, terotin ja lehtiö
- monta pullollista vettä (juotavaksi)
- kasa kaikenmoisia vaatteita
- kosteuspyyhkeitä iso paketillinen
- kertakäyttöhanskoja kohtuullinen nippu
- reppu ja pari kangaskassia

Ja hanskat käteen, kosteuspyyhkeen avulla kakka hanskaan, hanska pois kädestä kakan ympäri... tämä toistaen pari kertaa, ja tuotokset roskiin. Lopuksi potan pesu vedellä ja kosteuspyyhkeellä... sitten vielä omat kädet. Homma hoidettu!   

Ja taas vanha oppi jotain uutta:
Lisäys huomiseen listaan mitä otetaan mukaan:
- kasa sopivan kokoisia pusseja, jotka voi laittaa valmiiksi potan päälle, seuraavaa hätätilannetta varten



tiistai 7. elokuuta 2018

Lomat on lusittu



Syksy on alkanut lämpimistä ilmoista nauttien. Koko viime viikko oli todella lämmintä ja ulos lähdettiinkin mahdollisimman aikaisin aamusta, jotta ehditään olla kunnolla ulkona ennen kaikkein kuuminta keskipäivää. Kuumimman osan päivästä olemme leikkineet sisällä ja ottaneet kunnon päivälevon. Iltapäivisin sitten olemme uitelleet laivoja terassin varjossa. 

Tämä viikko on sitten alkanut hivenen viileämmällä säällä ja päälle on pitänyt pukea pitkäpunttisia ja hihaisia vaatteita pitkästä aikaa. Ulkona kävi kylmä tuuli ja vettäkin saatiin sen verran niskaan, että ehdittiin kastua leikkikentän katoksesta huolimatta. Tänään on sitten taas saatukin paistatella päivää ihan kivassa ilmassa.

Viime viikolla lapset palasivat yhtä lukuunottamatta lomiltaan, eskariin siirtyväkin muutamaksi päiväksi ennen eskariin siirtymistä. Huomenna sitten onkin eskariin siirtyvän lapsen viimeinen hoitopäivä tässä ryhmässä ja lapsi onkin miettinyt jo huomisen toiveruokalistansa valmiiksi. 

Tällä viikolla ryhmässä on aloittanut jälleen uusi osa-aikainen lapsi, joka on tässä ryhmässä jo kolmas osa-aikainen. Päivät siis ovat vaihtelevia jo myös lapsien vaihtuvuuden vuoksi. Toisaalta taas kaikki lapset ovat suhteellisen saman ikäisiä, joten sikäli ryhmä voi muodostua hyvinkin toimivaksi. 

Tänä syksynä myös meidän hoitajatiimi kokee monen vuoden jälkeen muutoksen, kun hoitajia jää pois töistä ja tiimejä sekä uudistetaan että uusia hoitajia palkataan. Miten se näkyy meidän tiimissä jää nähtäväksi. Olemme tällä tiimillä tehneet jo vuosia yhdessä töitä, joten tiimin hoitajille on muodostunut selkeästi omia vastuualueita ja tehtäviä, jotka nyt täytyy ajatella uudelleen kun tiimin kokoonpano muuttuu.

Joten innolla uusia tuulia päin!

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Puskaradio tiedottaa!



Puskaradio on ihmeellinen asia, sieltä kuulee usein omat asiansa ennen kuin itsekään tietää. Puskaradion positiiviseksi puoleksi voisi toki lukea sen, että jos on tapana kadottaa muistinsa syystä tai toisesta, niin on hyvä että jokin taho on tietoinen mitä on tapahtunut. Todenperäisyyden kanssa sitten onkin vähän niin ja näin.

Viimeisin puskaradion tiedoitus tietää kertoa, että meidän leikkipuistossa käyvät hoitajat eivät osaa kasvattaa lapsia. Aluksi tämän kuultuani kävin hetken kierroksilla... Mistä hel***rista joku naapurin tietotoimisto tietonsa hankkii? 

Jo omana kouluaikanani opetettiin, ettei kaikkiin tietolähteisiin kannata luottaa. On tietoa joka perustuu todistettavissa olevaan faktaan, ja sitten on sitä tietoa, joka on väritetty sitä välittävän tahon omilla näkemyksillä tai oman edun tavoittelulla. Kumpiko tässäkin tapauksessa sitten oli taustalla...kuka tietää? 

Jokainen perhe kasvattaa lapsiaan omalla tavallaan, tavalla joka hoitajan pitäisi ottaa huomioon myös omassa työssään. Koska lapset ovat hyvin erilaisia, niin kaikkien lasten kanssa ei voi toimia samalla tavalla, vaan jokaisen perheen ja lapsen kanssa toimitaan yhdessä sovitulla tavalla. Perheen kanssa  sovitaan yhteisiä pelisääntöjä heti perheen tutustuessa hoitopaikkaan ja käytänteitä tarkistetaan tarpeen mukaan koko lapsen hoitohistorian. Joskus lapsen kasvun tukemiseen tarvitaan vanhempien ja hoitajan lisäksi muitakin, kuten vaikkapa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, neuvolan terveydenhoitajaa tai perheneuvolan psykologia. Tarvittaessa lapsen kasvua voi olla tukemassa isompikin joukko aikuisia.


Työn vaatimukset kasvavat jatkuvasti, ja työnkuva on muuttunut vuosien saatossa koko perhettä tukevaksi, perinteisen lastenhoidon lisäksi. Perhepäivähoidon vahvuudeksi luen edelleen sen läheisen
suhteen sekä lapsiin että perheisiin, jolloin vaikeatkin asiat on helppo ottaa puheeksi perhettä kuunnellen ja kunnioittaen. Perhepäivähoidossa ryhmä on niin pieni, että perheiden toiveita on helppo huomioida arjen työssä.

Omien johtopäätösten tekeminen pienestä siivusta päiväämme on aika riskaabelia, koska todellisuus voi olla jotain ihan muuta kuin miltä se päällepäin näyttää. Ja asian kun ulkopuolinen ei millään voi tietää mitä minkäkin lapsen kohdalla on vanhempien ja yhteistyöryhmien kanssa sovittu, niin toivoisinpa ettei kukaan lähtisi niitä johtopäätöksiä tekemään. Lasten kasvatus on mielenkiintoista palapeliä, erityisesti kun toimitaan muiden kuin omien lasten kanssa. Ja sitten kun niitä lapsia voi olla vielä useammasta perheestä, joilla kaikilla voi olla erilainen näkemys kasvatuksesta. Tällöin hoitajan tehtäväksi jää näiden erilaisten näkemyksien yhteensovittaminen kohdellen kaikkia osapuolia tasavertaisesti. Hoitajana en voi toimia täysin oman pääni mukaan toisten lapsia hoitaessani, enkä siten voi myöskään sanella sääntöjä tyyliin: "Näin meillä tehdään ja on tehty jo yli 20 vuotta". Lapsen asioista päättävät ensisijassa aina vanhemmat, hoitaja voi ehdottaa tai opastaa vanhempia tarvittaessa, mutta vanhemmat kuitenkin viimekädessä tekevät päätöksen.

Näissä mietteissä sitten palataan töihin kuuden viikon lomalta maanantaina. Lapset palailevat lomiltaan vähitellen ja ryhmän vanhin siirtyy esikouluun, kun se alkaa elokuussa. Syyskuuhun mennessä viimeinenkin lapsi palaa lomaltaan ja sitä ennen olemme saaneet ryhmäämme pari uutta osa-aikaista lasta, ja pitkästä aikaa myös perheitä on neljä, joten uusia tuulia tiedossa!