torstai 19. joulukuuta 2019

Joulun odotusta



Tontun kotona ja pihassa on tapahtunut kummia koko joulukuun ajan. Tänä vuonna pihassa vieraillut useita eläimiä: peura, karhu, useita pupuja ja koira, linnuille on laitettu syötävää lintulaudalle ja töröttääpä pihassa lintulyhdekin. Mökkiinkin olemme kurkkineet ja nähneet tontun lämmittelevän käsiä takkatulen loimussa. Kuusen tonttu oli hakenut jostain ja sekin oli kummasti siirtynyt päivän aikana kelkasta sisälle ja tokihan kuusen alta löytyi myös lahjapaketteja.

Eilen lapset ja perheet saivat viimeisen päivä kunniksi vähän kotiinviemisiä; pienet paketit lapsille ja perheille pakkasin leipäainekset lasipurkkiin.

Meidän tonttuilut tältä vuodelta on taas tonttuiltu ja edessä on useamman viikon loma. Näin loman ensimmäisenä päivänä kävin palauttamassa kirjastosta lainaamani levyt ja kirjat. Samalla hoitokoira pääsi pienelle kävelylle. Aika hidasta vain oli matkaaminen, tiet tosi liukkaita ja koiralle löytyi rapsuttelijoita muutaman sadan metrin välein. 


Hyvää Joulua kaikille

ja 

Parempaa Uutta Vuotta!


Muistakaapa olla varovasti niiden rakettien kanssa, kun juhlitte vuoden vaihtumista.

torstai 12. joulukuuta 2019

Tonttuilua



Tämäkin vuoden joulun alla olemme seuranneet meidän hajamielisen tontun puuhia. Öiseen aikaan tonttu puuhastelee milloin mitäkin. Aamuisin tonttua ei kuitenkaan näy, mutta pihapiirissä tai sisällä tapahtuu kummia. Näitä muutoksia sitten lapset etsivät ja ihmettelevät.

Syksyn aikana ryhmämme on vähitellen oppinut uuteen kokoonpanoonsa, ja ryhmän uusin lapsi on kotitunut ryhmään aikamoisen hyvin. Monia uusia taitojakin ollaan opittu, joku on oppinut kirjaimia joku toinen taas vaikkapa pukemaan tai käymään omatoimisesti vessassa

Viime aikoina olemme harjoitelleen joulujuhlaan, ja tänään on ohjelmassa kenraaliharjoitus ja illan juhlassa  lapset esittävät harjoitellut esitykset vanhemmilleen. Huomenna syödään metsäretkellä joulupuuroa ja ensi viikolla ollaan vaan kuin ellun kanat ja tehdään mitä huvittaa.


Vielä lopuksi: Viimeisen puolen vuoden aikana elämässä on tapahtunut monenmoista, ja energiaa ei juurikaan riitä muuhun kuin työhön, joten tänne blogiinkaan ei ole ilmestynyt juuri mitään. Useita aloituksia olen kirjoittanut mutta tuolla ne odottavat luonnoksina julkaisuaan.Ensi viikolla alkaa lähes kuukauden pituinen talviloma, jonka aikana lataan akkujani, ja sitten tammikuun lopulla energiaa puhkuen aloitetaan kevätkausi.



keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää


Käy lukemassa Unicefin sivulta, mitä on saavutettu 30 vuodessa

Huimia saavutuksia 30 vuodessa

Materiaalia lapsen oikeuksien viikolle löytyy lapsenoikeudet.fi - sivustolta

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Onko vanhemmilla oikeus tietoon?

Kuva Prawny Pixabaystä

Monelta suunnalta olen kuullut huolta siitä riittääkö päivähoidossa henkilöstö, saako palkata sijaisia ja löytyykö niitä, jos sellaisia tarvitaan. Ja jos sijainen jostain satutaan saamaan, niin onko kenelläkään aikaa sijaisen perehdyttämiseen? Tuntuu, että tällä hetkellä hoitajat ovat uupuneita ja tutkimuksen mukaan useat hoitajat miettivät jopa alan vaihtoa.

Näistä lähtökohdista asiaa miettiessäni, olenkin ajautunut miettimään vanhempien oikeutta tietoon. Mitä vanhemmille voi päivästä kertoa, jos koko hoitopäivän lähtökohta on ollut päivästä selviytyminen? Onko väärin kertoa vanhemmalle, jos henkilöstöstä on ollut pulaa päivän aikana? Vai pitääkö hoitajien olla lojaaleja työnantajalleen, joka tosiasiallisesti saattaa jopa rikkoa lakia?

Monen kunnan talous näyttää jälleen kerran miinusta, ja suurimmat menoerät syntyvät juurikin  lasten ja vanhusten parissa työskennellessä. Lehdistä olemme jo lukeneet vanhustyön vaikeuksista, ja odotankin kauhunsekaisin tuntein koska myös varhaiskasvatuksen osalta luemme samanlaisia otsikoita.

Opetushallius on asettanut varhaiskasvatuksen tavoitteet korkealle, ja näihin tavoitteisiin päästäksemme henkilöstön pitäisi olla motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Samaan aikaan kun vaatimukset kovenevat, ei se kuitenkaan näy esimerkiksi palkassa tai työnantajan rahallisena panostuksena mm. toimintavälineisiin.

Päiväkotien henkilöstörakennetta muutetiin siten, että ryhmässä olisi enemmän opettajia, mutta samaan aikaan opettajien ajankäyttöä siirrettiin pois lapsiryhmästä, eli lisättiin suunnitteluaikaa, ja siirretiin lasten varhaiskasvatussuunnitelmat ja keskustelut opettajien tehtäväksi, lisäksi opettajilla on usein myös muita tehtäviä, jolloin ovat poissa ryhmästä. Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että se eniten pedagogista koulutusta saanut työntekijä on poissa lasten kanssa tehtävästä työstä useita tunteja viikossa, ja silti opettaja lasketaan useinmiten laskettaessa aikuinen/lapsi suhdelukuja, ja kun opettaja on paikalla, niin ei tarvita sijaista, vai kuinka?

Muun ryhmän aikuisten aikaa lapsiryhmästä vie mm. erilaiset valmistelutehtävät, jotta päivä saadaan sujumaan, kuten vaikkapa sänkyjen avaaminen, erilaisten leikkiympäristöjen rakentaminen tai ruokailuun valmistautuminen. Ulkoiluunkin tarvitaan aikuisia sekä ulos että sisälle, jotta saadaan yli 20 lasta vaatteisiin ja niistä pois. Myös päiväkotien aukioloajat ovat pitkiä, joten työvuoroja joudutaan lomittamaan. Kaikki tämä johtaa siihen, että oikeasti siellä lapsiryhmässä on tilanteita, jolloin koko ryhmää saattaa luotsata yksi aikuinen. Ihmekö sitten jos joskus vanhempaa vastassa on hoitaja, jolla on pari yksivuotiasta kainalossa, ja pari muuta juoksentelee miten sattuu. Siinä sitten pitäisi vielä antaa laadukasta varhaiskasvatusta!

torstai 26. syyskuuta 2019

Voitko hyvin?

 

 
Työhyvinvointi on meillä ollut kesän kuuma peruna. Jotta työtä jaksaisi tehdä, niin jokainen meistä tarvitsee joskus kannustusta työssään, eikös? Olenkin miettinyt viime aikoina mikä saa minut jaksamaan tätä työtä? Ja mikä on vuosien varrella muuttunut?

Aloitetaanpa työn hyvistä puolista:
+ oma tiimi, jota ilman olisin varmaan jo pakannut koko omaisuuteni
+ halaukset, joita saa lapsilta kotiin lähtiessä ja usein myös aamuisin
+ vanhemmat, joiden kanssa on helppo tehdä yhteistyötä
+ ihana ja tukea antava veo, joka luottaa ja neuvoo
+ pieni ryhmä, jolloin kaikille riittää aikaa
+ vapaus suunnitella omat päivänsä
+ ruoka, josta tietää mistä se on tehty

Ja sitten ne huonommat
- kustannuskorvaukset, jotka ei riitä mihinkään
- perhepäivähoidon mahdollisuuksien aliarvioiminen
- seläntakana p****n puhuminen
- kuntapäätöksenteko
- kritiikki on kirosana
- hoitajien ehdotuksia ei huomioida
- perhepäivähoidon jääminen "oman onnensa nojaan"

Nämä asiat pyörivät päässäni, ja vielä muutama muukin, joita en voi tässä julkaista ihan vaan tunnistamisen vuoksi. Itse kun olen tottunut puhumaan asiat suoraan ja juuri sinne suuntaan missä haluan kuulon olevan päällä, niin en millään tahdo kestää sitä, että asioista ei saa puhua saati, että niille asioille jotain tehtäisiin. 

Työhyvinvointi on kuulemma itsestä kiinni. Tästä olen osin erimieltä, työhyvinvointi on suurelta osin hyvän johtamisen ja työolosuhteiden summa. Jos jatkuvasti yrittää tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa, yrittää kehittää omaa työtään, ja parantaa työolosuhteita oman kykynsä mukaan, eikä koskaan saa minkäänlaista kiitosta tai vastakaikua esimiehiltä tai päättäjiltä, niin kyllä se syö naista kuin naista.

Tällä hetkellä työstä vie iloa selvästi käynnissä oleva perhepäivähoidon alasajo, joka ainakin meillä on täyttä totta. Perhepäivähoitajaa ei pidetä varhaiskasvattajana eikä perhepäiväkotia välttämättä pidetä nykyaikaisena varhaiskasvatusympäristönä(1). Tämä ei mahdu päähäni sitten mitenkään, miten oikea koti ei ole hyvä kasvuympäristö kun joskus kumminkin sen lapsen on tarkoitus olla aikuinen omassa kodissaan ja huolehtia itsestään?

Eli summa summarum, itse voin työssäni lasten ja oman tiimin hoitajien kanssa  erittäin hyvin. Toisaalta taas koen suoranaisia pettymyksen ja jopa vihan tunteita oman kuntani päätöksien ja toimialajohtajien toimien vuoksi. Kaipaan sitä rentoa työilmapiiriä, kun ei tarvinut miettiä mitä seuraavassa paikallislehdessä perhepäivähoidosta sanotaan tai sitä kuinka joku puhuu asioista totena perehtymättä tosiasioihin. Toivon myös sitä, että jonakin päivänä työntekijää arvostettaisiin oman työnsä asiantuntijana, eikä vain se toteuttajana jonkun työstä vieraantuneen henkilön visioinnin mukaisesti. 

Ja vielä se harras toive, jonka todennäköisesti en koskaan näe toteutuvan: koska kaikki nykymaailmassa mitataan rahassa: kyllä se työstä saatava korvaus pitäisi suhteuttaa työn määrään ja vastuuseen.


(1)Tätä asiaa liipataan myös aiemmassa kirjoituksessani täällä

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Loma




Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi olen tutustunut Opetushallituksen perhepäivähoidon tukimateriaaliin. Materiaali on mielenkiintoinen ja onpa sieltä löytynyt joitakin "vanhojakin" ideoita, kuten reissuvihko lasten ajatuksille. Monia muitakin tuttuja juttuja tuli vastaan. Tässä on kerrankin sellainen materiaali, jota voi suositella ja ihan oikeasti toteuttaa perhepäivähoidossa. Tämän materiaalin kautta pystyy jäsentämään omaa toimintaansa ja helpottaa oman toiminnan sanoittamista "vasukielelle". 

Monesti materiaalit on kohdennettu lähinnä päiväkodeille, ja siksi ne eivät huomioi perhepäivähoidon ominaispiirteitä, joita ainakin itse pidän perhepäivähoidon vahvuuksina, eli välittömät suhteet lapsiin ja perheisiin, kiireetön arki ja arjessa oppiminen sekä joustavuus. Arjenpedagogiikka on sana, joka on tullut uuden vasun mukana, mutta todellisuudessa perhepäivähoidossa sitä on toteutettu jo vuosia, samoin lasten ja vanhempien osallisuus on toteutunut lähes luonnostaan.

Tämän materiaalin tutkiminen on saanut minut tänään pääsääntöisesti hyvälle tuulelle, ainoa mikä vähän ärsytti oli se, että miksen voi asua Laukaalla? Olisi mahtavaa jos työnantaja suhtautuisi noin innostuneesti perhepäivähoidon kehittämiseen ja ottaisi myös hoitajat mukaan kehitystyöhön.

Mutta hei! Aina voi yrittää vaikuttaa omiin työolosuhteisiinsa, siinä hommassa saa helposti vaikean ihmisen maineen, erityisesti jos perhepäivähoitoa ei mielletä varhaiskasvatukseksi ollenkaan.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta!



Vielä jaksaa juhannusruusu kukkia. Näiden viimeisten kukkien myötä toivottelen teille turvallista ja kaunista Juhannusta.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Puheliaan kirous



Tiedättehän sen tunteen, kun tajuaa että on päästänyt suustaan jotain jota myöhemmin katuu? 

Minulla tätä tapahtuu todella usein, ja joskus valitettavasti en edes itse sitä tajua, ennen kuin joku asiasta huomauttaa. Pääsääntöisesti kuitenkin pidän itseäni ihan normaalijärjellä varustettuna ihmisenä, niin sitten tulee näitä aikoja kun jää miettimään olisiko pitänyt miettiä etukäteen mitä suustaan päästää?

Mielestäni kun me perhepäivähoitajina kuljemme tuolla "ihmisten ilmoilla" olemme koko ajan käveleviä mainostauluja, joita valvotaan milloin kenenkin toimesta. Tämä valvonta ylettyy jopa hoitajien vapaa-aikaan, vaikka silloin jokaisen pitäisi voida tehdä lain puitteissa mitä haluaa, joutumatta siitä tilille työelämässä. Väittäisin kuitenkin, että se tulee taatusti  huomioitua, jos toikkaroimme pitkin kylänraittia, kainalossa Koskisen Antin korvalääkettä. Sitä kun ei voi tietää, mitä teemme sitten päivän aikana kun olemme "yksin" lasten kanssa.

No, itselle noi vapaa-ajan toilailut ei ole ongelma, kun omat harrastukset on ihan jotain muuta kuin juhlimista. Mutta muutoin suustani pääsee kyllä ihan mitä sattuu, ainakin stressaantuneena. Ja sitä stressiä on viimeaikoina riittänyt yllin kyllin. Eli ihan viimeisen päälle hyvänä mainoksena olen ollut monellakin leikkikentällä tässä viime aikoina, viimeksi eilen, onneksi minulla on työkavereita, jotka palauttaa aina välillä maantasalle. Tällä kertaa minua katsoi pitkään äiti, joka puistoili lapsensa kanssa.

Kyllä nyt hävettää, minä joka aina muistan aina puhua siitä, kuinka jokainen meistä edustaa koko ammattiryhmää, ja kuinka yksi joka poikkeaa sovituista säännöistä ja sopimuksista voi pilata koko ammattikunnan maineen.

Nyt menen ja ripottelen päälleni tuhkaa ja varmuuden vuoksi vielä hyppään tervatynnyriin ja kieriskelen höyhenissä!

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Äitienpäivälahjat



Lahjoiksi lähti tänä vuonna paperimassasydämiä, joissa oli ruiskukansimeniä. Pohjapahviin kiinnitettiin myös loru äidille ja tulppaaniaskartelu.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Pieniä salaisuuksia



Äitienpäivä lähestyy ja samalla myös jokavuotinen pienten salaisuuksien näpertely. Perinteisesti me olemme tehneet hoitolasten kanssa äideille kortit ja pienet lahjat, niin tänäkin vuonna. 

Lapsilla on hauskaa, kun saa tehdä jotain joka on salaisuus. Isälle on lupa kertoa, muttei äidille. Aika hyvin salaisuudet yleensä on saatu myöskin pidettyä.  Tämän vuoden salaisuudet paljastetaan sitten taas äitien saatua lahjansa. 

Useasti olen kuullut ihmettelyä siitä, kuuluuko hoidossa tehdä äideille tai iseille kortteja tai lahjoja. Itse ajattelen asian siltä kantilta mitä haluan lapsille tällä tavoin opettaa? Toivon, että näiden pienten huomionosoitusten teon ja antamisen kautta lapset oppisivat tuntemaan antamisen iloa. Samoin toivon, että lapset oppisivat lahjaa/korttia tehdessään asettumaan saajan asemaan kun valitaan vaikkapa värejä tai malleja. 

Oudoin kysymys, johon olen törmännyt on kuitenkin se, antavatko vanhemmat meille hoitajille vastavuoroisesti lahjan esim. äitienpäivänä? Itse koin kysymyksen niin oudoksi että suorastaan yllätyin. Miksi vanhempien pitäisi muistaa minua? En kuitenkaan ole heidän äitinsä. En minäkään muista vanhempia äitien/isänpäivänä, vaan lahjat tai kortit ovat lapsien tekemiä ja omille vanhemmilleen antamia. No toisaalta en odota vastalahjoja muinakaan päivinä, vaan itse annan lahjoja antamisen ilosta. 

Äitienpäivään liittyy muuan lapsuusmuistoistani. Äitienpäivän aikaan valkovuokot kukkivat laajoilla alueilla. Valkovuokkoja kerättiin paitsi omille äideille varmuuden vuoksi myös kaikille ison kerrostalopihan ihanille mummoille. Voi sitä iloa, jota me pienet alakouluikäiset lapset tuotimme näille mummoille. Ja pelkän ilon ja kiitoksen voimalla keräsimme valkovuokkokimppuja vuodesta toiseen, eikä meistä kukaan koskaan odottanut saavansa vastalahjoja.

Aurinkoista kevättä!

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Aika kuluu



Oman ryhmäni kanssa aika ei todellakaan tunnu matelevan. Meillä riittää menoa, meininkiä, ääntä ja melua. Meidän päivistä ei myöskään voi sanoa, että ne olisivat tylsiä, päinvastoin. Meille sattuu ja tapahtuu päivittäin mitä kummempia asioita. 

Ryhmäni muodostuu neljästä erittäin eläväisestä lapsesta, joilla on kaikilla vahva oma tahto, paitsi silloin kun tehdään tyhmyyksiä, niin aina löytyy selitys... mutta kun toikin, tai mutta kun toi käski. Vauhtia ja ääntä riittää vaikka muille jettavaksi. Vaikka en itsekään ole todellakaan pieniääninen, niin tässä porukassa jopa minun pitää toisinaan korottaa ääntäni, jotta saan sen kuuluviin.

Vihdoin ulkona paistaa aurinko ja sisälle ei olisi haluttu tulla ollenkaan. Hiekkaa on osalla porukasta löytynyt pikkuhousuista asti, vaikka ulkovaatteet riisuttiin jo terassilla ja ravisteltiin ennen sisälle tuloa... Olisi varmaan pitänyt tajuta ravistaa koko lapset :D

Pääsiäistä ollaan valmisteltu askartelemalla virpomisvitsoja, tipuja, pupuja ja narsisseja sekä laittamalla ohraa kasvamaan lastenruokapurkkeihin. Vähän näyttävät  tyypit vielä kaljuilta, kun perjantaina vasta havahduin, että pääsiäinen tulee, eikä meillä ole ruohonruohoa laitettu kasvamaan. No toisaalta pääsiäinen tulee vaikkei olisi ruohoa tai yllätysmunia samoin kun joulu tulee vaikkei siivoa kaikkia kaappeja sisäpuoleltakin.

Tämäkin ryhmä hajoaa kesällä kun yksi lapsista jää pois hoidosta, ja uudesta lapsesta ei ole tietoakaan, kun kuulemma perhepäivähoitoon ei ole tullut yhtään hakemusta. Meillä siis vanhemmat saavat valita lapsensa hoitopaikan aika pitkälti, koska paikkoja riittää mistä valita. Ja tunnetusti siellä päiväkodissa saa sitä laadukasta varhaiskasvatusta ;p

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Niinpä niin



Mitäpä tähänkin sanoisi? Monessa mediassa on pienen ajan sisällä kirjoiteltu siitä, kuinka päiväkodeissa lapsia ylibuukataan ja henkilöstöä on liian vähän. 

Laadukas varhaiskasvatus tarvitsee tekijöitä. Laatua ei lisää pelkästään se, että paperilla nostetaan henkilöstön koulutustasoa, kun todellisuus on jotain ihan muuta. Päiväkodin henkilöstöstä on huutava pula, päiväkotien täyttö- ja käyttösuhteet täytyy olla sellaisia, että rahaa säästyy tai voittoa syntyy.

Tämä kaikki johtaa siihen, että lapset ovat isoissa hälisevissä ryhmissä, joissa aikuiset vaihtuvat pahimmillaan päivittäin. Henkilöstömitoitukset lasketaan koko talon mittakaavalla, ja äärivuoroissa lapsia saattaa olla yhden hoitajan valvottavana useita kymmeniä. 

Perhepäivähoitoon hakeutumisen tai oikeastaan hakeutumattomuuteen olen monesti kuullut yhdeksi syyksi sen, että hoitajilla on niin paljon vapaapäiviä, jolloin lasten pitää mennä varahoitoon. Niin silloinhan lapsen täytyy olla vähän väliä kuulemma olla varahoidossa. Päiväkodissa kun on aina sama paikka. Juu... paikka on sama mutta väittäisin kuitenkin, että sen lapsen kannalta ne pysyvät aikuiset ovat tärkeämmässä roolissa kuin ne pysyvät seinät.

Eli isona plussana perhepäivähoidon koppaan: 
 + perhepäivähoitoryhmä on aina pieni = 4 lasta (tai joskus jopa vähemmän)
 + hoitaja on aina sama, aamulla, päivällä, illalla
 + pysyvä varahoitopaikka (vaikkakin siellä päiväkodissa)

Siis onkohan sille lapselle stressaavampaa olla joskus siellä varahoidossa vai jatkuvasti ylisuuressa ryhmässä?

perjantai 1. helmikuuta 2019

Ruokalista



Loppu syksystä otin käyttöön jälleen ilmoitustaulun, johon voi merkata päivän ohjelman ja ruokalistan.  Tässä talossa ei oikein ole ollut tilaa kunnon ilmoitustaululle vaan sen virkaan on toimittanut yksi kuistin ikkunoista, johon olen sinitarralla kiinnittänyt kaikki tarpeelliset lippulappuset: Varahoitoesitteen, tiimin toimintasuunnitelman, omat loma-aikani, retkikirjeet jne., joten ikkuna on aika nopeasti erilaisten papereiden täyttämä. Kuistilla ei ole lainkaan tyhjää seinätilaa, kun kolmella sivulla on ikkunoita ja neljännellä vaatekaapit. Ainoa vähän tyhjä tila on iso sähkötaulu, jonka oveen kiinnitin liitutaulutarran, jossa oli ruudukko valmiina. 

Taululle mahtuu kolme viikkoa kerrallaan ja täytän sitä aina viikko kerrallaan. Liidulla merkitsen ruokalista ja kuvilla merkitään meidän aamun puuhat. Suurimman osan kuvista olen tulostanut Papunetin kuvatyökalulla, laminoinut ja laittanut taakse magneettiteippiä. Kuvista lapsetkin osaavat katsoa, mitä milloinkin tehdään. Samat kuvat ovat meillä käytössä myös silloin kun käymme läpi päiväämme.

Kuten kuvasta selviää loman jälkeen olemme panostaneet talvilajeihin. Luistelu sujuukin kaikilta aika mallikkaasti ja hiihtokin pääsääntöisesti, joskin ihan ladulle asti emme vielä tällä porukalla ole päässet, kun puolet porukasta pyllähtää enemmän tai vähemmän usein  kumoon, eikä vielä osaa itse nousta ylös. Ensi viikolla jatkamme hiihtämistä, jos vaan kelit pysyvät suotuisina.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Talven iloja



Meillä on koko tammikuu nautittu talven iloista. Loman jälkeen on luisteltu, laskettu mäkeä, möyritty ja kaivettu lumessa sekä hiihdetty. 

Koska lapsia on jokaisella hoitajalla eri ikäisiä, eikä kaikilla aina ole välttämättä kaikkia välineitäkään, niin olemme kolmen hoitajan kesken jakaneet lapsia sen mukaan mitä kukakin aina tekee. Luistelemaan pääsevät lapset joilla on luistimet ja loput lapset pääsevät möyrimään lumessa tai laskemaan mäkeä oman valintansa mukaan. Toki luistelijatkin pääsevät tekemään näitä asioita luistelun jälkeen. Luistelu onkin lapsista niin hauskaa, ettei kukaan yleensä ole jäältä lähdössä yhtään minnekään, vaan koko ulkoilu aika halutaan luistella. 

Tänään vaihdoimme luistelun hiihtoon ja kaikilla hoidossa olevilla lapsilla olikin sukset, joten tänään ensin hiihdettiin ja sitten yllätys, yllätys taas möyrittiin lumessa. Luistelu- ja hiitopäivinä olemme pakanneet reppuun mukaan lämmintä mehua, jota sitten ollaan nautittu sopivassa välissä ja saatu vähän lämmikettä samalla. Sopiva pakkanen on pitänyt huolta, ettei liukkaus ole päässyt yllättämään, eikä jalkakäytäviä ole tarvinut hiekottaa, joten päästään hyvin kulkemaan pulkan ja kelkkojen kanssa.

Lunta on taas tänä talvena riittänyt ihan tarpeeksi. Iltapäivisin lapsilla on kova kiire pihalle lumihommiin ja kolat, lapiot ja lumentyöntimet saavat kyytiä pikkuihmisiltä, joskin aina ei lumi liiku käytävältä reunoille vaan tahtoo kummasti kerääntyä juuri auratulle polulle.