Äitienpäivälahjat

Lahjoiksi lähti tänä vuonna paperimassasydämiä, joissa oli ruiskukansimeniä. Pohjapahviin kiinnitettiin myös loru äidille ja tulppaaniaskartelu.

Pieniä salaisuuksia

Äitienpäivä lähestyy ja samalla myös jokavuotinen pienten salaisuuksien näpertely. Perinteisesti me olemme tehneet hoitolasten kanssa äideille kortit ja pienet lahjat, niin tänäkin vuonna. 

Lapsilla on hauskaa, kun saa tehdä jotain joka on salaisuus. Isälle on lupa kertoa, muttei äidille. Aika hyvin salaisuudet yleensä on saatu myöskin pidettyä.  Tämän vuoden salaisuudet paljastetaan sitten taas äitien saatua lahjansa. 

Useasti olen kuullut ihmettelyä siitä, kuuluuko hoidossa tehdä äideille tai iseille kortteja tai lahjoja. Itse ajattelen asian siltä kantilta mitä haluan lapsille tällä tavoin opettaa? Toivon, että näiden pienten huomionosoitusten teon ja antamisen kautta lapset oppisivat tuntemaan antamisen iloa. Samoin toivon, että lapset oppisivat lahjaa/korttia tehdessään asettumaan saajan asemaan kun valitaan vaikkapa värejä tai malleja. 

Oudoin kysymys, johon olen törmännyt on kuitenkin se, antavatko vanhemmat meille hoitajille vastavuoroisesti lahjan esim. äitienpäivänä? Itse koin kysymyksen niin oudoksi että suorastaan yllätyin. Miksi vanhempien pitäisi muistaa minua? En kuitenkaan ole heidän äitinsä. En minäkään muista vanhempia äitien/isänpäivänä, vaan lahjat tai kortit ovat lapsien tekemiä ja omille vanhemmilleen antamia. No toisaalta en odota vastalahjoja muinakaan päivinä, vaan itse annan lahjoja antamisen ilosta. 

Äitienpäivään liittyy muuan lapsuusmuistoistani. Äitienpäivän aikaan valkovuokot kukkivat laajoilla alueilla. Valkovuokkoja kerättiin paitsi omille äideille varmuuden vuoksi myös kaikille ison kerrostalopihan ihanille mummoille. Voi sitä iloa, jota me pienet alakouluikäiset lapset tuotimme näille mummoille. Ja pelkän ilon ja kiitoksen voimalla keräsimme valkovuokkokimppuja vuodesta toiseen, eikä meistä kukaan koskaan odottanut saavansa vastalahjoja.

Aurinkoista kevättä!