Rauhallista joulua!

 

Joulu tulee tänäkin vuonna, joskin vähän erilaisessa muodossa kuin aiemmin. Tänä vuonna ei olla harjoiteltu esityksiä joulujuhlaan eikä pikkujouluista ole ollut tietoakaan. Monet jo perinteeksi muodostuneet asiat jäävät odottelemaan tulevia jouluja. Pipareiden leivonta muuttui torttuihin ja riisipuuro syötiin sisällä.

Vaikka omalta osaltani olen viettänyt jo tällä viikolla vapaita, niin jotain perinteistä olemme lasten kanssa kumminkin tehneet. Meidän tonttu on palannut puuhailemaan omiaan pieneen tupaansa ja lapset löysivät jotain uutta päivittäin joko pihapiiristä tai mökistä. Jännää kuinka osat vaihtuivat - lapset kurkkivat ikkunasta mitä tonttu puuhaa ja edelleen jaksoimme ihmetellä kuinka huonomuistinen meillä aikaa viettävä tonttu onkaan.

Korona määräykset kiristyivät ja tulo- ja lähtötilanteisiin tuli maskisuositus. Omat hoitolapseni ovat onneksi isoja, joten sovimme vanhempien kanssa, että vanhemmat eivät tule sisälle, jolloin maskeja ei tarvitse käyttää. Tästä johtuen piti tälle vuodelle keksiä jotain uutta, ettei korona riistä ihan kaikkea jouluiloa lapsilta. Meille ilmestyi portilta ovelle oleva heijastinrata tehtävineen. Lapset hyvästelivät vanhempensa portilla ja etsivät taskulampun valossa vastaukset tehtäviin.

Viimeisenä hoitopäivänä ennen joulua perheiden mukaan lähti tuttuun tapaan pienet joulumuistamiset. Tänä vuonna perheiden makaan lähti tuoretta maustelimppua ja lapsille lahjaksi lähti jotain mitä ollaan koko syksy täällä meillä tehty suurella innolla ja hartaudella.

Hyvää joulua kaikille!

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme

Halloween

 

Vaikka en olekaan mikään Halloween-intoilija niin päätimme lasten kanssa tänään vietettää Halloweenia. Paikalle saapuikin mm. noidan musta kissa ja hirmuinen haamu. Aamupuuro lusikoitiin suuhun vauhdilla ennen kuin hämähäkki palaa verkolleen, päivän salaattiannos oli saanut silmät ja välipalalautaselta mulkoilivat paahdetut pääkallot.

Iltapäivällä askarreltiin haamuja ja kurpitsoja

"Isojen" juttuja

Perhepäivähoitoryhmässä lasten ikäjakauma on n.9kk-6v, joten lapsille pitää olla monenmoista lelua, peliä ja virikettä tarjolla ikäjakauma huomioiden. Tarvikkeiden säilytys vaatii sitten oman suunnittelunsa, jotta tarvikkeet olisivat lasten saatavilla. Yksinkertaisin tapa on tietysti säilyttää tarvikkeet kaapeissa, joista lapset saavat pyytäessään tarvikkeita tai sijoittaa pienimmille sopimattomat tarvikkeet riittävän korkealle hyllylle.

Meillä isojen tavarat ovat pääsääntöisesti sijoitettu korkealle, jopa niin korkealle etteivät lapset itse saa niitä otettua vaan tarvitsevat aikuisen apua. Ja kun ryhmässä on kolme isoa ja yksi pieni niin isojen tavaroille on enemmän käyttöä. Osittaiseen ongelmanratkaisuun hankin Ikean Trofast -sarjan seinähyllyn, joka kiinnitettii seinään sen verran ylös, että isommat ylettävät ottamaan laatikot alas. Näihin laatikoihin on nyt sijoitettuna Geomagit, silityshelmet ja ompelukuvat. Laatikoista löytyy myös sekalainen seurakunta askartelutarvikkeita. Hyllyn päälle löysi tiensä muutama muukin tarvike ja pari laatikkoa jäi ylikin, mutta niistä sitten toisella kertaa lisää.
 

Sängyt uusiksi

 

Kesälomaa edeltävällä viikolla laitoin hoitolasten sängyt jälleen kerran uusiksi. Tällä kertaa uusimisidea lähti, kun yksi tiimin hoitajista siirtyi hoitajaksi päiväkotiin ja häneltä jäi yksi neljälle lapselle soveltuva kerrossänky. Ei muuta kun syötti paikalliseen face-kirppikseen, josko joku tarvitsisi meidän käytössä olevat sängyt, eli kolmen lapsen sohva/sarjasängyn  sekä pidennettävän kerrossängyn. Sängyille löytyi nopeasti ostajat ja niin meille kotiutui uusi sänky ja saatiin lisää lattiatilaa leikeille.

Tässä huoneessa on ollut alle kymmenen vuoden aikana useampia: kerrossänky ja sohva, kerrossänky ja pieni sarjasänky, kaksi kerrossänkyä, kerrossänky ja sohva/sarjasänky ja nyt siis kerrossänky neljälle lapselle. Lisäksi sitten matkavuoteita tarvittava määrä pienimmille.

Olisiko tämä sänkyversio sitten se viimeinen?

Mihin päivät kuluu?

Perhepäivähoitajan päivät ovat yleensä pitkiä, ja silti joskus tuntuu siltä että päivä loppuu kesken. Työ on muuttunut tämän 24 vuoden aikana melkoisesti. Työstä on selkeästi tullut tavoitteellisempaa ja jollain tavalla myös määrätietoisempaa. Osa asioista sujuu vanhastaan aika lailla vasemmalla kädellä, mutta välillä saa oikein miettiä, mitä mikäkin asia oikeasti käytännössä tarkoittaa. Työn kuvaan ovat tulleet erilaiset tekniset laitteet ja monenmoiset "paperityöt", jotka nekin usein kyllä tehdään nykyisin koneella. 

Hoitajan päivään kuuluu lastenhoidon lisäksi mm. ruoanvalmistus, siivous, työvälineistä huolehtiminen ja niiden päivittäminen sekä erilaiset suunnittelut ja seurannat.

Oma päiväni muodostuu jotenkin seuraavalla kaavalla:

• 6.30 Herätyskello soi, vaatteet päälle, kahvojen, ovien ja muiden kosketuspintojen pyyhkiminen
  

• 7.00 Työpäivä alkaa aamupalan teolla ja lounaan valmistelulla, ensimmäiset lapset (2) tulevat hoitoon    viimeistään 7.15 ja katsovat yleensä Pikkukakkosta. Astiapesukoneen tyhjennys ja jos ehdin tarkistan sähköpostin ja WA -viestit

• 7.45 seuraava lapsi tulee ja katsoo hetken myös Pikkukakkosta. Tähän mennessä olen pakannut lounaan mukaan jos syödään ulkona tai jos syödään sisällä niin ruoka on puolivalmiina ja kodinkoneet ajastettuna. Kesällä pakattuna on myös vesipullot ja muut tykötarpeet ulkoiluun.

• 8.00 viimeinen lapsi tulee ja aletaan aamupalalle, jonka syömiseen menee 15-30min. Aamupala ja lounastiskit koneeseen, kun viimeiset vielä syö
  

• (8.15) 8.30 katsotaan mitä tänään tehdään, päivä, kuukausi jne. Puhutaan ajankohtaisesta "teemasta" , joka tällä hetkellä tarkoittaa kaveritaitoja ja siihen liittyviä tunteita. Lapset käyvät vessassa (ja taas kosketuspinnat pyyhitään)
  

• (8.45)9.00 puetaan ja lähdetään ulos 

• 11.00 sisälle ja lounaalle tai jos lounas mukana

• 12.00 sisälle, vessaan ja sänkyyn unille, luetaan satu ja kuunnellaan musiikkia

• n. 12-14 unet Uniaikana luen postit ja viestit sekä vastaan niihin, jos on tarvis. Valmistelen välipalan, teen erilaisia valmistelutöitä seuraavalle päivälle tai iltapäiväksi. Pientä siivoilua tarpeen mukaan.
  

• heräilevät lapset tulevat kanssani keittiön pöytään ns. hiljaisiin hommiin

• (14.15)14.30 kun kaikki ovat hereillä syödään välipala

• Vapaata leikkiä/ sovittua tekemistä, jonka aikana siivoan päivän sotkut (wc/keittiö)

• 15.00 ensimmäinen lähtee kotiin

• "isojen" juttuja lasten kanssa

• 16.00 loputkin lähtevät kotiin

Näiden lisäksi on sitten tiimejä, työiltoja, vasukeskusteluja ja muita tapahtumia, joista osa vaatii valmistelua enenmmän tai vähemmän. Niitä tehdään sitten silloin kun aikaa riittää.  

Päivän aikana tulee tehtyä vähän kaikenmoista, eikä sitä itse edes mitenkään huomioi. Jotenkin vain kaikki tulee tehtyä. Leluja meillä pyörii ympäri taloa koko viikon, ja hyvin lapset jo tietävät perjantai tarkoittavan tarkempaa lelujen keräystä, kuin muina päivinä.

 

Kummallinen vuosi

Kevät on kummallista aikaa, talvi väistyy kesän tieltä, linnut laulavat, kukat puhkeavat kukkaan, toteutetaan talvella suunniteltuja retkiä, nautitaan päivä päivältä lämpenevästä ilmasta... Keväisin talven huolet lentävät ikkunasta pihalle ja ihmisten mieliin hiipii rauhallisuus ja loman odotusfiilis.

Mutta ei tänä keväänä. Ei, tänä keväänä puheenaiheena olivat työaika, tes, korona, lomautus, kiellot ja rajoitukset jopa eristyneisyys tai ahdistus.  Ei odoteltu lomamatkaa vaan sitä että tuleeko sitä kesää ollenkaan, ja jos tulee voiko siitä nauttia.

Nyt kesä on kohta taakse jäänyttä elämää, lomasta on nautittu kerrankin rauhassa, tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Auton mittariin on pyöritelty tuhansia kilometrejä, metsiä on koluttu ympäri Suomea, tuntureita huiputettu, rotkojen pohjalla on käyty, kuunneltu koskien kuohuntaa ja kansallisnäkymiä katseltu. Opittu monta ihmeellistä asiaa sekä luonnosta että maamme historiasta. Kyllä meillä on kaunis maa ja hyvin mahtuu metsään jonottamatta. 

Elokuu on potkaistu käyntiin suunnittelupäivällä ja uuden lapsen kanssa harjoittelemalla. Pienen ihmisen suuri muutos vaatii paljon myös ryhmän isommilta lapsilta, kun pienen ikävä purkautuu itkuna milloin missäkin vaiheessa päivää. Isoista olenkin tosi ylpeä kuinka ovat hienosti ymmärtäneet pienen tarvitsevan unille mennessä silittelyä, ulkoillessa sylittelyä ja muutenkin enemmän huomiota ennen kuin hoidossa totutaan olemaan. 

 

Pienimmän hoitoaika on muita lyhyempi, joten päivän päätteeksi tehdään sitten koko porukalla "isojen" juttuja. Näitä odotellaankin sitten kieli pitkällä. 

 

Nautitaan nyt vielä kauniista ilmoista niin kauan kuin niitä riittää. Iloa ja valoa ihan kaikille meille.

Työaikaa?

Uusi työaikalaki tuo myös meille perhepäivähoitajille vihdoinkin selkeät työajat. Tai ainakin hyvin samanlaiset työajat kuin esimerkiksi päiväkodissa. Lakihan ei aiheuta juurikaan muutoksia niissä kunnissa, joissa työaikasuunnittelu on jo nyt tehty "järkevästi" eli lapsille varattujen hoitoaikojen mukaan. Tokikin oman haasteensa tuovat ne perheet, joilla on omassa työssä epämääräiset työajat. 

Muutos tuo työhön edes hivenen tasa-arvoisuutta siten, että nyt työnantajan täytyy miettiä miten toimitaan jos lapset jostain syystä myöhästyvät tai lähtevät sovittua aiemmin. Tähän asti on ajateltu, että hoitajan työaika määräytyy pääsääntöisesti lasten hoitoaikojen mukaan, sekä työnantajan määräämistä tehtävistä, joita ovat lähinnä erilaiset kokoukset ja paperityöt. Huhtikuun alusta työaika määräytyy suunniteltujen työvuorojen mukaan, vaikka paikalla ei olisikaan lapsia. Aamuisin ei enää tarvitse odotella lapsia palkatta vaan voi alkaa valmistelemaan päivää, ruokaa, askarteluja, siivota tms.

Voiko hoitaja poistua työpaikaltaan eli kotoaan? Tämä tulee mieleen silloin, jos lapset lähtevät ennen työajan päättymistä. Omasta mielestäni voi, koska ainakaan vielä ei ruoka tule valmiina perhepäivähoitoon, vaan se pitää käydä kaupasta ostamassa, samoin kaikki muutkin tarvikkeet, joita työssä tarvitaan. Ja epäilenpä ettei ne harvat päivät jolloin lapset lähtevät ennen aikojaan edes riitä siihen kaikkeen mitä pitää toimittaa kodin ulkopuolella. 

Ja kun niitä päiviä varmasti tulee, että lapset lähtee ennemmin kuin työaika päättyy, niin olisi hyvä olla jonkinlainen yhteisymmärrys työnantajan kanssa siitä mitä tämä aika tehdään. Eli vuoropuhelua tarvitaan, jotta päästään molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.

Nyt jos koska on siis uudenlaisen ajattelun opetteleminen: Työaikana tehdään töitä! Silloin ei kudota siskonpojille sukkia tai leivota lusikkaleipiä kummitytön häihin. Eli huolehditaan me hoitajat siitä, että itse asennoidumme omaan työaikaamme sitä arvostavasti.

Hyvää Pääsiäistä!

Laivalla

Meillä on tänään tämän ryhmän mittapuulla rauhallinen päivä. Koska hoidossa on vain kaksi lasta, niin päätettiin lähteä laivalle. Tärkeintä matkalle lähtiessä on tietenkin pakkaaminen, ja puuhakas kaksikko tyhjensikin laukkuihin kaiken mahdollisen; näistä laukuista löytyy mm. kymmenkunta kännykkää, useita kameroita, rahapusseja, maksukortteja, elokuvalippuja,  silitysrauta, muutama pallo ja toki ensiapuvälineet asiallisesti pakattuna.

Tärkeää on myös että perheen pienimmät ovat myös mukana, vaikkakin sitten nukkuvana. Kaikki nuket on laitettu nukkumaan rattaisiin, sänkyhin ja lopulta myös lattialle, koska leijona haluaa nukkua sängyssä ilman patjaa.

Ulkoilun ajan leijona lupasi huolehtia lapsien uniajasta ja me lähdimme viemään taidenäyttelyn mainosta kaupan ilmoitustaululle. Koska ulkona oli aamusta rapsakka pakkassää ja kaikki paikat jäässä, otimme mukaan Ipadin, ja päätimme ottaa kuvia matkalla. Akkua näytti olevan jäljellä 52%, joten ei kovin montaa kuvaa lapset ehtineet ottaa, kun rotisko ilmoitti vaativansa latausta, ja heti paikalla. No, teimme kävelylenkin sitten loppuun ilman kuvia. Tähän hommaan palataan varmaan toisena päivänä, ja ladataan akku täyteen, josko kestäisi sitten paremmin tuolla pakkasessa.

Pelkkää positiivisuutta?

Pelkääkö kukaan muu, että pelkkä positiivisuus ei riitä? Nykyinen kasvatuskäsitys varhaiskasvatuksessa korostaa osallisuutta ja positiivisen kautta oppimista. Tämä kuullostaa erittäin hyvältä... ainakin noi niin kuin teoriassa.

Itseäni mietityttää hyvinkin paljon se, että kuinka näiden lasten kanssa käy, jos lapsi saa päättää liiaksi asioista. Osallisuus kun mielestäni ei tarkoita sitä että päätäntävalta siirtyisi aikuisilta lapsille. Aikuiset ovat aikuisia - ja lapset lapsia. Lapsen ei tule päättää siitä kuka kulkee ensin ovesta, mitä puetaan päälle tai saako autotielle juosta. Lapsi ei myöskään voi päättää siitä, lähdetäänkö hoitoon tai hoidosta kotiin... se nyt vaan on niin, että kaikesta ei voi itse päättää, eikä se lapsen tahto todellakaan ole osallisuutta, vaan itsekyyttä. Itsekkyys on hyvä oppimisväline, jos se sellaisena pysyy. Se on kuin tuli, jota oikein ruokkimalla voi hyödyntää, mutta helposti valvomatta riistäytyy käsistä. Ihminenhän on luontaisesti itsekäs ja se liittyy elossapysymiseen ja itsensä puolustamiseen sopivassa määrin. Toisaalta taas empaattisuus on myöskin meissä sisäänrakennettuna tai ainakin näin pitäisi olla. Meidän pitäisi siis ymmärtää ja huomioida myös muita ihmisiä ympärillämme, jotta voisimme kasvaa osaksi sitä yhteisöä, jossa elämme.

Millaisen lapsen me kasvatamme pelkällä positiivisuudella? Nyt arvioidaan meitä aikuisia ja hyvä niin. Meidän aikuisten pitää ymmärtää, että lapset tarvitsevat meitä aikuisia, jotta voivat oppia käyttämään heillä luontaisesti olevia ominaisuuksia tasapainoisesti, siten että me kaikki voimme hyvin. Maailmassa on paljon erilaisia sääntöjä, joita meidän kaikkien pitäisi noudattaa. Emme me aikuisetkaan voida ruveta kaupan ovella käskyttämään kanssakulkijoita kuka saa avata oven. Eikä voida ihan ykskaks huutamaan täyttä kurkkua keskellä Stokkan käytävää, kun viimeinen Muumi-muki myytiin jollekin toiselle. Ei - me ei voida toimia niin, meidän jokaisen tulee ymmästää, että maailma ei kierrä meitä, emmekä ole läheskään ainoita ihmisiä maan päällä.

Jos me aikuiset nyt kiinnitämme huomiomme vain siihen positiivisuuteen, niin jääkö meiltä jotain näkemättä? Ennen tuntui olevan vallalla se, että lapsista, tai oikeastaan meistä kaikista, etsittiin vikoja joita korjata. Eipä ollut sekään hyvä tapa. Käykö nyt positiivisuuden kanssa samoin? Sulkeutuuko silmämme joltain, joka meidän kuuluisi nähdä? Kasvatammeko lapsista itsekkäitä, oman edun tavoittelijoita tai kovan luokan bisnesmiehiä, joille on aivan sama mitä muut ihmiset ajattelevat tai haluavat? Tuleeko osasta väliinputoajia, jotka eivät tiedä miten toimia ristiriitatilanteissa.

Yhdestä asiasta olen ihan varma. Kukaan ei voi elää elämäänsä täysin ilman muita ihmisiä... ja sitä empaattisuutta, jonka vuoksi pidämme itseämme muuta luomakuntaa viisaampina. Ja siitäkin olen varma että joskus on ihan pakko sanoa myös ei, ainakin silloin kun lapsen kehitys tai turvallisuus niin vaatii.

Unta pakoon vai palloon?

Päiväunien nukkuminen herättää usein kiivastakin keskustelua sekä puolesta että vastaan. Milloin sitten lapsi tarvitsee päiväunet ja milloin niistä voitaisiin luopua? Suurin osa lapsista luopuu luonnostaan päiväunista esikouluikään mennessä, mutta vielä esi- ja alakoululaisellakin on päiviä, jolloin väsyttää, ja silloin lapsella pitäisi olla mahdollisuus ainakin lepoon tai jopa pieneen torkahtamiseen. 

Aika ajoin tapaa vanhempia, jotka toivovat lapsensa lopettavan päiväunien nukkumisen siinä toivossa, että lapsi menisi yöunille ajoissa tai nukkuisi yönsä paremmin. Hoitoikäisen lapsen vuorokautinen unen tarve vaihtelee 10-13 tunnin välillä. Jos lapsi on hoidossa vaikkapa 7-16 välisen ajan, se tarkoittaa että aamusta on herättävä viimeistään 6.30, jolloin nukkumaan pitäisi käydä ilta kahdeksan aikaan, jotta unta olisi sen kymmenen tuntia, joka olisi minimi.

Toisinaan kuulee vanhemmista, jotka haluavat ettei lapsi nukkuisi hoitopäivän aikana, jolloin olisikin hyvä käydä vanhempien kanssa keskustelua siitä onko kyseessä lapsesta lähtevä tarve vai onko taustalla jokin muu syy? Lapsen unen tarve voi vaihdella eri päivinä, joten ei ole mitenkään harvinaista että lapsi nukkuu hoitopäivinä, mutta viikonloppuisin päiväunet saattavat jäädä nukkumatta. Vanhempien kanssa on hyvä keskustella myös siitä millaiset päivärutiinit perheellä on verrattuna hoitopäiviin, jotta ymmärretään lapsen unen tarve erilaisina päivinä.

Milloin lapsi sitten on valmis luopumaan päiväunistaan? Itse ajattelen lapsen olevan unien tarpeessa, jos lapsi nukahtaa itsekseen. Itsekseen nukahtaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikuisten pitäisi odottaa lapsen omaa päätöstä nukkumaan menosta, vaan aikuisen tehtävänä on taata lapselle riittävästi lepoa. Lepo voi siis olla muutakin kuin nukkumista, kuten lukemista tai rauhallisen musiikin kuuntelua.

Tärkeää on myös se, mihin aikaan lepohetkeä vietetään ja että sitä edeltävät rutiinit pysyvät päivittäin samoina. Meillä päiväunille rauhoitutaan ruokailun päätyttyä erinäisten omien, lasten haluamien kuvioiden jälkeen lukemalla tai kuuntelemalla jatkuvajuonisia satuja sekä rauhallista musiikkia kuunnellen. Yllättävää kyllä, kun lepohetken markkinoi pakon sijaan etuutena, niin lapset tulevat mielellään hetkeksi lepäämään ja kuuntelemaan satuja. Meillä jos lapsi nukahtaa lepohetken aikana, niin silloin lapsi tarvitsee unta. Selkeästi väsyneen lapsen pitämistä hereillä vertaisin lähinnä kiduttamiseen, enkä voisi lapsen etuun vedoten siihen suostua.

Nykyisin yhä useampi nukkuu huonosti ja nukahtaminen tai herääminen virkeänä on yhä useammalle vaikeaa. Väsyneenä uuden oppiminen on vaikeaa ja lapsilla väsymys saattaa näkyä yliaktiivisuutena, joka joskus sekoitetaan myös siihen että "lapsella riittää virtaa", eikä väsymystä tunnisteta. Mielestäni meillä aikuisilla on vastuu opettaa lapsia rauhoittumaan ja pysähtymään, ja tämän opettaminen onnistuu vain, jos me aikuiset opimme myös pysähtymään.