tiistai 14. tammikuuta 2020

Unta pakoon vai palloon?



Päiväunien nukkuminen herättää usein kiivastakin keskustelua sekä puolesta että vastaan. Milloin sitten lapsi tarvitsee päiväunet ja milloin niistä voitaisiin luopua? Suurin osa lapsista luopuu luonnostaan päiväunista esikouluikään mennessä, mutta vielä esi- ja alakoululaisellakin on päiviä, jolloin väsyttää, ja silloin lapsella pitäisi olla mahdollisuus ainakin lepoon tai jopa pieneen torkahtamiseen. 

Aika ajoin tapaa vanhempia, jotka toivovat lapsensa lopettavan päiväunien nukkumisen siinä toivossa, että lapsi menisi yöunille ajoissa tai nukkuisi yönsä paremmin. Hoitoikäisen lapsen vuorokautinen unen tarve vaihtelee 10-13 tunnin välillä. Jos lapsi on hoidossa vaikkapa 7-16 välisen ajan, se tarkoittaa että aamusta on herättävä viimeistään 6.30, jolloin nukkumaan pitäisi käydä ilta kahdeksan aikaan, jotta unta olisi sen kymmenen tuntia, joka olisi minimi.

Toisinaan kuulee vanhemmista, jotka haluavat ettei lapsi nukkuisi hoitopäivän aikana, jolloin olisikin hyvä käydä vanhempien kanssa keskustelua siitä onko kyseessä lapsesta lähtevä tarve vai onko taustalla jokin muu syy? Lapsen unen tarve voi vaihdella eri päivinä, joten ei ole mitenkään harvinaista että lapsi nukkuu hoitopäivinä, mutta viikonloppuisin päiväunet saattavat jäädä nukkumatta. Vanhempien kanssa on hyvä keskustella myös siitä millaiset päivärutiinit perheellä on verrattuna hoitopäiviin, jotta ymmärretään lapsen unen tarve erilaisina päivinä.

Milloin lapsi sitten on valmis luopumaan päiväunistaan? Itse ajattelen lapsen olevan unien tarpeessa, jos lapsi nukahtaa itsekseen. Itsekseen nukahtaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aikuisten pitäisi odottaa lapsen omaa päätöstä nukkumaan menosta, vaan aikuisen tehtävänä on taata lapselle riittävästi lepoa. Lepo voi siis olla muutakin kuin nukkumista, kuten lukemista tai rauhallisen musiikin kuuntelua.

Tärkeää on myös se, mihin aikaan lepohetkeä vietetään ja että sitä edeltävät rutiinit pysyvät päivittäin samoina. Meillä päiväunille rauhoitutaan ruokailun päätyttyä erinäisten omien, lasten haluamien kuvioiden jälkeen lukemalla tai kuuntelemalla jatkuvajuonisia satuja sekä rauhallista musiikkia kuunnellen. Yllättävää kyllä, kun lepohetken markkinoi pakon sijaan etuutena, niin lapset tulevat mielellään hetkeksi lepäämään ja kuuntelemaan satuja. Meillä jos lapsi nukahtaa lepohetken aikana, niin silloin lapsi tarvitsee unta. Selkeästi väsyneen lapsen pitämistä hereillä vertaisin lähinnä kiduttamiseen, enkä voisi lapsen etuun vedoten siihen suostua.

Nykyisin yhä useampi nukkuu huonosti ja nukahtaminen tai herääminen virkeänä on yhä useammalle vaikeaa. Väsyneenä uuden oppiminen on vaikeaa ja lapsilla väsymys saattaa näkyä yliaktiivisuutena, joka joskus sekoitetaan myös siihen että "lapsella riittää virtaa", eikä väsymystä tunnisteta. Mielestäni meillä aikuisilla on vastuu opettaa lapsia rauhoittumaan ja pysähtymään, ja tämän opettaminen onnistuu vain, jos me aikuiset opimme myös pysähtymään.