Syksy on mennyt taas nopeaan. Syksyn aikana olen miettinyt miksi perhepäivähoito tuntuu olevam monella paikkakunnalla häviämässä? Miksi perhepäivähoidon arvoa ei nähdä tai tunnusteta yhtenä varhaiskasvatuksen muotona? Samaan aikaan uutisoidaan päiväkotien liian isoista ryhmistä, uupuneista hoitajista ja siitä kuinka ammattilaisista on pulaa.

Tästä huolimatta vietetään mukava joululoma, jälleen kerran kaikessa rauhassa keskellä koronarajoituksia. Nykyinen ryhmä hajosi lomalle jäädessä, ja nyt hetken aikaa hoidossa on vain kolme lasta ennen kuin lähteneen lapsen tilalle tulee uusi. Meillä onneksi kuitenkin maksetaan palkkaa aina neljän paikan mukaan ettei palkka laske vaikka uusi lapsi ei heti vuoden alusta aloitakaan. Mielenkiintoiseksi kuvio muuttuu siinä kohtaa kun kukaan lapsista ei ole hoidossa kokopäiväisesti tai edes joka päivä, joskin joka päivä onnelsi on joku hoidossa.

Nyt vain toivotaan lumista talvea ja sitä ettei olisi kovin paljon pakkaspäiviä, jos rajoitukset jatkuvat taas koko talven. 

Ja hei! Hyvää joulua kaikille!

Sängyt uusiksi.... taas

 No niinhän siinä sitten kävi ettei viime syksyinen sänkyjärjestely ollutkaan se viimeinen, vaan sängyt on taas laitettu uusiksi. Tällä kertaa kerrossänky korvattiin kahdella kaappisängyllä ja tähän olen ollut tosi tyytyväinen nämä pari viikkoa, jotka olen loman jälkeen töitä tehnyt. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että työnantaja antoi nämä käyttööni, eli ihan ensimmäistä kertaa  koko pph-historiani aikana ei tarvinut käyttää omaa rahaa kalustehankintoihin.

Lapsen näkökulma

 

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa meitä aikuisia selvittämään lapsen mielenkiinnon kohteet, joiden pohjalta toimintaa suunnitellaan. Lapset otetaan mukaan suunnitteluun ja myös toiminnan arviointiin. Tapoja on varmasti monia, ja onkin meistä aikuisista kiinni kuinka sitä toteutetaan. 

Arjessa lapsen havainnointi ja kuunteleminen ovat ensisijaisen tärkeitä, ja olenkin sitä mieltä että perhepäivähoidossa meillä on ihan ensiluokkaiset mahdollisuudet jo siksi että ryhmä on pieni. Pienen ryhmän etuja on se että kaikkien lasten toiveita voidaan toteuttaa aika pienellä aikavälillä, jolloin myös lapselle jää kuva siitä että hänet on huomioitu.

Lapsen mielipiteiden huomioimiseen yksi vanha hyvä tapa on vihko. Vihkoon voi kerätä lähes mitä tahansa tietoa. Meillä vihkoon piirretään, tehdään kynä- ja saksitehtäviä sekä kirjataan ylös lasten kertomuksia. Toiminnan arviointia tehdään kuvia apuna käyttäen kuten tämän postauksen kuvassa, jossa olemme miettineet millaisista asioista lapsi pitää ja mikä on lapsen lempiruokaa. Kuvia on tarjolla kattavasti esim. papunetin kuvatyökalussa, mistä meidänkin kuvat on tulostettu. 

Tällä sivulla on myös piirrettynä lapsen käsi, jolla kuvastetaan lapsen konkreettista kasvua ja sitä verrataan aiemmin piirrettyyn. Toinen säännöllisesti vihkoon piirretty asia on oma/perheen kuva. Kynän käyttöä harjoitellaan kirjoittamalla oma nimi jokaiseen tehtyyn  tehtävään, tällä sivulla nimen paikka on ylimmällä tyhjällä rivillä. Sivut myös päivätään joka kerta.

Luopumisen tuskaa, onko sitä?

 

 

Tänä kesänä tulee päätökseensä jälleen kerran esikouluun siirtyvien lasten aika perhepäivähoidossa. Meillä kaikki esikoulut toimivat koulujen yhteydessä ja myös täydentävä varhaiskasvatus järjestetään kouluilla alkuopetuksen ap/ip-toiminnan kanssa yhdessä. Meillä onkin käynnissä jonkinlaista luopumisen tuskaa, kun yhtäkkiä "ison" kohta esikouluun siirtyvän lapsen käsi hakeutuu leikkikenttämatkalla omaani, tai kun huomaat yllättäin jonkun könyävän syyliin kesken leikkien. Luopumisentuska näkyy myös riehumisena ja pienenä kiusantekona, johon joudumme palaamaan lähes päivittäin.

Muutosta on ilmassa myös ryhmään jäävillä lapsilla, on mietitty missä ensi kaudella nukutaan, kuka on ryhmässä vanhin,  tavataanko vielä esikouluun lähteviä lapsia ja millaisia uusia lapsia ryhmään tulee sitten syksyllä. Että on se pienten ihmisten elämä sitten vaikeaa kaikkine jännitävine muutoksineen.

Omaan tyhön tulee myös muutoksia, kun yksi tiimimme hoitaja jäi eläkkeelle keväällä, ja syksyllä vaihtuu varahoitojärjestelyt sekä tuentarpeisten lasten tukitoimet. Ryhmän pitäisi olla syksyllä täynnä, ja lomalle onkin kiva jäädä ettei tarvitse miettiä juurikaan työkuvioita. Tai no nykyisin olen jo oppinut etten puuhaa kaikkea työhön liittyvää loman aikana, mutta aina sitä jotain tulee kumminkin tehtyä.

Iloa lapsille (ja hoitajallekin) on tuonut syksyllä meille tullut koiranpentu, jota on halailtu ja taputeltu ihan kyllästymiseen asti. Johan me ehdittiin lähes vuosi olla ilman koiraa, kun edellinen koira yllättäin sairastui ja menehtyi nuorena. Eli kuolemaakin meillä on käsitelty säännöllisesti pitkin vuotta.

Iloista pääsiäistä

 

Pääsiäisjuttuja

Tällä viikolla ollaan tehty erilaisia pääsiäisjuttuja, yhtenä niistä tänään järjestetty munajahti. Jahti järjestettiin ulkona, kun nykyisin yhteiset jutut on poissa päiväjärjestyksestä niin me kaikki tarvitsimme  vähän vaihtelua arkeen.

Pääsiäismunat olivat kummasti kadonneet ja niitä lähdettiin etsimään vihjeiden perusteella. Vihjeet oli kuvitetut, joten pääsimme ratkaisemaan yhdessä lasten kanssa vihjeitä. Lopulta munat löytyivät kaiken liukastelun ja lumessa rämpimisen jälkeen.

Nykyisen ryhmän (ja kolleegan ryhmän) kanssa tämmöiset jutut onnistuu, koska ryhmässä on monta viisivuotiasta syksyllä eskariin siirtyvää lasta. Tämä oli kyllä kivaa ja varmasti toteutetaan toistekin.

Laatikkoleikit jatkuu

Loppuviikolla hoidossa oli vain yksi lapsi, joten aloimme keskiviikkoiltapäivällä rakentaa dinomaailmaa, pohjana tietysti pahvilaatikko, kuinkas muutenkaan. Pahvilaatikon lisäksi rakentelussa on paperirullien hylsyjä, kahvinsuodatinpaperia, sanomalehteä, omenakennoa ja reilusti sekä liimaa että maalia. Tätä rakentelua voisi toki jatkaa vaikka kuinka kauan, joskin ainoa apulaiseni kyllästyi rakenteluun maalattuaan taustan vaalean siniseksi. Tuumasi vain jossain vaiheessa, että tulee sitten tekemään kun on dinojen aika. Tehtiin tämä sitten yhdessä ideoiden ja hoitaja pääsääntöisesti toteutti pienen ihmisen toiveet. Erityisen iloinen pikkuihminen oli tulivuoresta, joka kuvassa kyllä näyttää huomattavasti keltaisemmalta kuin on.

Vielä olisi kymmenkunta laatikkoa odottamassa ideoita.

 

Pilkkikisat

 

Tällä viikolla kun lapset ovat leikkineet omia pahvilaatikkoleikkejään, myös hoitaja on ehtinyt leikkiä laatikoilla, tai no... yhdellä laatikolla. Tätä on jaksettu käydä ihmettelemässä, että mikä siitä tulee ja vielä tärkeämpi kysymys on ollut se kenelle tätä olen tekemässä. Ihan oma idea tämä tosin ei ole vaan Facessa huomasin jonkun tehneen tälläisen laatikon josta voi onkia kaloja. Vähän sitten jalostin ideaa ja yhdistin siihen tosi vanhan akvaarioaskarteluidean, jossa kalat roikkuvat lankojen varassa.

Kalat tulostin netistä ja liimasin kaksi kalaa yhteen, jolloin kalasta tuli kaksipuoleinen. Kalat on laminoitu ja suun kohdalle laitoin klemmarin ja onki on tehty puisesta grillivartaasta, huopapalasta ja tehokkaasta magneetista. Laatikon maalasin pulloväreillä ja laitoin kalat roikkumaan aina pareittain langasta.

Tämän voisi toki askarrella lasten kanssa, joskin nyt halusin tarkoituksella tulostaa kalat "oikean" näköisenä. Tässä järvessä ui tuttuja suomalaisia kalalajeja; hauki, lahnoja, ahvenia, särkiä ja salakoita.

Laatikko poikineen

 

Koronan myötä koko maailma on on muuttunut. Onneksi lapset ovat lapsia, ulkoiluilmat mitä mahtavimmat, lunta on paljon ja pakkanen on toistaiseksi pysynyt maltillisena. Koska kaikki sisätoiminta on meillä pois kuvioista ja ryhmässä isoja aktiivisia lapsia, on meidän päivät kuluneet kaavalla aamulla ulos - unille - leikkejä/tehtäviä/pelailua - ulos/kotiin. Säät ovat suosineet siten, että ulkojäät on saatu käyttöön, lunta riittää vaikka mihin, juu välillä myös sinne missä sitä ei tarvittaisi, lapsilla on luistimet ja sukset sekä intoa niiden käyttöön.

Ja sitten eräs tosi mieluinen juttu: pahvilaatikot, niitä tulee ruokaostosten mukana kätevästi joka viikko useampia. Nyt meillä on väkerretty hetken aikaa laatikkoautoja aiemman laatikkotalon lisäksi. Autoihin lapset ovat piirtäneet vaikka minkämoisia nappuloita ja merkkivaloja, ties mitä tulevaisuuden keksijöitä näistä vielä kasvaa. 

Liikennevalojen tekeminen ulkoistettiin hoitajalle, ja kun meillä täällä maalla ei liikennevaloja ole, niin päästiinpä samantien selvitteleen miten ne valot toimivat, missä järjestyksessä ne siinä tolpassa on ja milloin saa mennä ja milloin ei. 

Eiköhän me keksitä vielä muutakin, mihin noita laatikoita voidaan käyttää. Voipi olla että keväällä meitä ei enää löydy laatikoiden takaa, onneksi ollaan kaikki niin iso äänisiä, että kyllä meidät täältä siltikin löytää äänen perusteella.

Vaatteet päälle

 

Meillä pukeminen on ainainen riesa. Ryhmässä on kolme viisivuotiasta, jotka kyllä osaavat pukea, mutta kun juuri silloin on niiiiiiin paljon muutakin asiaa. Vaatteet menevät päälle milloin missäkin järjestyksessä, nilkat ovat paljaana ja haalarin alla pelkkä t-paita. No eihän siinä muu auta, kun purkaa vaatetusta kunnes löytyy ensimmäinen "oikein" puettu vaatekerta.

Meillä on kohta kokeiltu vaikka millaisia konsteja vaateiden pukemiseen: Hitain pukee ensin, kaikki kerralla, on ollut tarrataulua, leimataulua, lahjontaa, kiristystä, kuvatukea, tukiviittomia ja mitä kaikkea. Kaikki toimii hetken, ja sitten homma taas tyssää. 

Nyt tehtiin lasten kanssa taas yksi "pukemistaulu". Etsin ensin kuvat ja muokkasin meille soveltuviksi, sitten lapset tutkivat omat vaatteensa ja värittivät vaatteiden kuvat omien vaateidensa tai haluamillaan väreillä. Yhden A4-kokoisen oikeaan reunaan tulostin piirretyn lapsen, ja lapset saivat valita ja värittää "oman" kuvansa. Tämän jälkeen autoin lapsia leikkaamalla ja laminoimalla sekä kuvat että alustan. Lopuksi lisäsin osiin tarranauhaa siten että lapsen voi "pukea" kuten paperinuken vaate kerrallaan sitä mukaan kun omatkin vaatteet menevät päälle.

Huomenna nämä otetaan sitten käyttöön, saapas nähdä kuinka käy