torstai 10. kesäkuuta 2021

Luopumisen tuskaa, onko sitä?

 

 

Tänä kesänä tulee päätökseensä jälleen kerran esikouluun siirtyvien lasten aika perhepäivähoidossa. Meillä kaikki esikoulut toimivat koulujen yhteydessä ja myös täydentävä varhaiskasvatus järjestetään kouluilla alkuopetuksen ap/ip-toiminnan kanssa yhdessä. Meillä onkin käynnissä jonkinlaista luopumisen tuskaa, kun yhtäkkiä "ison" kohta esikouluun siirtyvän lapsen käsi hakeutuu leikkikenttämatkalla omaani, tai kun huomaat yllättäin jonkun könyävän syyliin kesken leikkien. Luopumisentuska näkyy myös riehumisena ja pienenä kiusantekona, johon joudumme palaamaan lähes päivittäin.

Muutosta on ilmassa myös ryhmään jäävillä lapsilla, on mietitty missä ensi kaudella nukutaan, kuka on ryhmässä vanhin,  tavataanko vielä esikouluun lähteviä lapsia ja millaisia uusia lapsia ryhmään tulee sitten syksyllä. Että on se pienten ihmisten elämä sitten vaikeaa kaikkine jännitävine muutoksineen.

Omaan tyhön tulee myös muutoksia, kun yksi tiimimme hoitaja jäi eläkkeelle keväällä, ja syksyllä vaihtuu varahoitojärjestelyt sekä tuentarpeisten lasten tukitoimet. Ryhmän pitäisi olla syksyllä täynnä, ja lomalle onkin kiva jäädä ettei tarvitse miettiä juurikaan työkuvioita. Tai no nykyisin olen jo oppinut etten puuhaa kaikkea työhön liittyvää loman aikana, mutta aina sitä jotain tulee kumminkin tehtyä.

Iloa lapsille (ja hoitajallekin) on tuonut syksyllä meille tullut koiranpentu, jota on halailtu ja taputeltu ihan kyllästymiseen asti. Johan me ehdittiin lähes vuosi olla ilman koiraa, kun edellinen koira yllättäin sairastui ja menehtyi nuorena. Eli kuolemaakin meillä on käsitelty säännöllisesti pitkin vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti