Niinpä niin

Mitäpä tähänkin sanoisi? Monessa mediassa on pienen ajan sisällä kirjoiteltu siitä, kuinka päiväkodeissa lapsia ylibuukataan ja henkilöstöä on liian vähän. 

Laadukas varhaiskasvatus tarvitsee tekijöitä. Laatua ei lisää pelkästään se, että paperilla nostetaan henkilöstön koulutustasoa, kun todellisuus on jotain ihan muuta. Päiväkodin henkilöstöstä on huutava pula, päiväkotien täyttö- ja käyttösuhteet täytyy olla sellaisia, että rahaa säästyy tai voittoa syntyy.

Tämä kaikki johtaa siihen, että lapset ovat isoissa hälisevissä ryhmissä, joissa aikuiset vaihtuvat pahimmillaan päivittäin. Henkilöstömitoitukset lasketaan koko talon mittakaavalla, ja äärivuoroissa lapsia saattaa olla yhden hoitajan valvottavana useita kymmeniä. 

Perhepäivähoitoon hakeutumisen tai oikeastaan hakeutumattomuuteen olen monesti kuullut yhdeksi syyksi sen, että hoitajilla on niin paljon vapaapäiviä, jolloin lasten pitää mennä varahoitoon. Niin silloinhan lapsen täytyy olla vähän väliä kuulemma olla varahoidossa. Päiväkodissa kun on aina sama paikka. Juu... paikka on sama mutta väittäisin kuitenkin, että sen lapsen kannalta ne pysyvät aikuiset ovat tärkeämmässä roolissa kuin ne pysyvät seinät.

Eli isona plussana perhepäivähoidon koppaan: 

 + perhepäivähoitoryhmä on aina pieni = 4 lasta (tai joskus jopa vähemmän)

 + hoitaja on aina sama, aamulla, päivällä, illalla

 + pysyvä varahoitopaikka (vaikkakin siellä päiväkodissa)

Siis onkohan sille lapselle stressaavampaa olla joskus siellä varahoidossa vai jatkuvasti ylisuuressa ryhmässä?

Ruokalista

Loppu syksystä otin käyttöön jälleen ilmoitustaulun, johon voi merkata päivän ohjelman ja ruokalistan.  Tässä talossa ei oikein ole ollut tilaa kunnon ilmoitustaululle vaan sen virkaan on toimittanut yksi kuistin ikkunoista, johon olen sinitarralla kiinnittänyt kaikki tarpeelliset lippulappuset: Varahoitoesitteen, tiimin toimintasuunnitelman, omat loma-aikani, retkikirjeet jne., joten ikkuna on aika nopeasti erilaisten papereiden täyttämä. Kuistilla ei ole lainkaan tyhjää seinätilaa, kun kolmella sivulla on ikkunoita ja neljännellä vaatekaapit. Ainoa vähän tyhjä tila on iso sähkötaulu, jonka oveen kiinnitin liitutaulutarran, jossa oli ruudukko valmiina. 

Taululle mahtuu kolme viikkoa kerrallaan ja täytän sitä aina viikko kerrallaan. Liidulla merkitsen ruokalista ja kuvilla merkitään meidän aamun puuhat. Suurimman osan kuvista olen tulostanut Papunetin kuvatyökalulla, laminoinut ja laittanut taakse magneettiteippiä. Kuvista lapsetkin osaavat katsoa, mitä milloinkin tehdään. Samat kuvat ovat meillä käytössä myös silloin kun käymme läpi päiväämme.

Kuten kuvasta selviää loman jälkeen olemme panostaneet talvilajeihin. Luistelu sujuukin kaikilta aika mallikkaasti ja hiihtokin pääsääntöisesti, joskin ihan ladulle asti emme vielä tällä porukalla ole päässet, kun puolet porukasta pyllähtää enemmän tai vähemmän usein  kumoon, eikä vielä osaa itse nousta ylös. Ensi viikolla jatkamme hiihtämistä, jos vaan kelit pysyvät suotuisina.