perjantai 9. lokakuuta 2009

Kato kävi!


Niin siinä sitten kävi, ettei tänään ollut hoidossa kuin kolme lasta. Päivähoidon varahenkilökin sai mennä muihin töihin, kun meidän ryhmä kutistui miniryhmäksi.

Aamupäivän vietimme ulkona hyppien jäätyneissä vesilätäköissä. Sääli vain, että kamera jäi kotiin, kun kaikki kasvit olivat niin ihanasti ohuen jään peitossa ja aurinko vielä paistoi jään läpi. Meni taas hyvä kuva-aihe ohi.

Ensi viikolla osa lapsista viettää syyslomaa, mutta sitten hoidossa on vastaavasti varahoitolapsia, joten ihan täysi ryhmä ensi viikollakin. Kuluupahan aika vikkelästi kun on vilskettä ympärillä.

torstai 8. lokakuuta 2009

Miten pitkälle se lentää?


Kun väki vähenee, niin pidot paranee... Vai? Tällä viikolla hoidossa piti olla siis seitsemän lasta... ensin sairastui yksi lapsi ja jäi kotiin ja on ollut sairaana koko viikon, sitten yhden perheen lapset ilmoittivat olevansa vapaalla keskiviikon ja nyt perjantain. Tänään sitten toinen yksivuotiasta oksensi kaaressa iltapäivällä varmasti koko vatsansa sisällön keittiön pöydälle... syöttötuoliin... lattialle. Yllättävää kuinka pitkälle oksennus lentää ja millaisella voimalla vatsalaukun sisältö leviää ympäriinsä. Eikun soitto vanhemmalla ja sairas passitettiin kotiin. Katsotaan nyt sitten tuleeko huomenna enää ketään.

Oksennustauti on jännä juttu siitä, että itselle tulee aina huono olo jo siitä hajusta mikä tarttuu kaikkialle. Haju tuntuu nenässä vaikka olisi kuinka siivonnut kaikki paikat ja vaihtanut jopa vaatteet. 

Että hyvää illanjatkoa vaan kaikille...Viaton. 

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Lammas




Tänään askartelimme lasten kanssa lampaita. Askartelu on kyllä paljon helpompaa, kun on toinen aikuinen, joka vahtii pienimpiä sillä aikaa, kun isommat askartelevat.

Pohjana ihan vaan tukevaa paperia, kartonki olisi toki ollut parempi, mutta joku vietävä oli käyttänyt kaikki valkoiset kartongit kaapista.  Villat on langanpätkiä, jotka lapset leikkasivat itse, kaksivuotiaskin leikkasi langat itse, kolmivuotiaat leikkasivat myös lampaan itse. Langanpätkät liimattiin paperille ja lopuksi liimattiin pää, johon oli piirretty silmät ja nenä.

Tämän lampaan on tehnyt kolmevuotias, silmät ja nenä näkyvät kyllä aika huonosti kuvassa, koska lapsella on vielä aika hento käsiala.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Viikon vilinät


Alkavalla viikolla on odotettavissa aikamoista vilinää. Lapsia on hoidossa seitsemän ja kaikki alle neljävuotiaita. Tokihan meitä aikuisiakin sitten on kaksi, mutta on siinä vilinää silti, kun ryhmä koostuu kahdesta yksivuotiaasta, kolmesta kaksivuotiaasta ja kahdesta kolmevuotiaasta.

Ruokalista menee osin uusiksi... tai melkein kokonaan, koska kun tekee ruokaa näin isolle ryhmälle, niin on järkevää säästää itseään ja vähän oikoa. Kaikki lapset ovat vielä hyviä syömään, joten täytyypä kaivaa isommat kattilat esille. Yleensähän valmistan kaikki ruoat maidottomina, mutta tulevalla viikolla teen joistakin ruoista  sekä maidottoman että maidollisen version, kun esim. kiusausta kuitenkin täytyy tehdä paljon on ihan sama jos toiseen vuokaan tulee kermaa ja toiseen kaura"kermaa". Myös välipaloja muutelen niin, että käyvät kaiken ikäisille, myös niille yksivuotiaille. Tämän viikon pääruokalista löytyy sivupalkista.

Yritämme myös askarrella viikon aikana, mutta katsotaan miten onnistuu... näistä asioista kun ei kannata paljon ottaa paineita. Käyn kertomassa sitten kuulumisia kun ehdin.

torstai 1. lokakuuta 2009

Askarteluista... taas

Olen taas uudistanut askartelusivut. Olisi kiva kuulla palautetta niiltä, jotka ovat aiemmin askartelusivuilla vierailleet - ovatko sivut nyt toimivammat kuin aikaisemmin?

Itsestä vaan alkoi tuntua siltä, että kun sivu täytyy niin sitä on inhottava skrollata alusta loppuu, jos vaikka etsii jotain. Nyt kuvia klikkaamalla siirtyy sille sivulle minne askartelu on alunperin tallennettu.

Maatilaretki



Retket on tältä päivää retkeilty. Ketään ei pelottanut eikä itkettänyt, mutta vähän kyllä jännitti kun sarvipäät tulivat lähelle. Linja-autoa odotimme sumuisessa aamun pikku pakkasessa. Linja-automatka kesti n. ½ tuntia ja pienin 1-vuotias otti unet matkalla niin sitten jaksettiin hyvin perillä.



Maatilalla näimme kuinka lehmät ja vasikat laskettiin laitumelle. Näimme myös suomen hevosen nimeltä Ville ja kutun, joka osasi sanoa päivää.  Pojat näkivät myös mopon ja traktorin sekä traktorin munia Nauru.  Kani kyllä jäi näkemättä, kun se oli siirtynyt sisätiloihin yöpakkasten alettua. Lopuksi söimme pullat ja mehut ja lähdimme kotiin. Retkelle osallistui 43 lasta ja 11 hoitajaa, eli aikamoinen porukka. Takaisin tulomatkalla 3-vuotias meinasi nukahtaa autoon juuri ennen pysäkkiä, mutta hyvin jaksoi sitten kuitenkin kävellä pysäkiltä hoitopaikkaan.



Ruoaksi olin tälle päivälle vaihtanut nakkisopan, joka oli lämmitystä vaille valmiina. Nakkisoppaa söimme hyvällä mielellä, koska viime viikolla nakkisoppa jäi valmistamatta, kun en ehtinyt kauppaan oikeana päivänä pitkittyneen iltapalaverin vuoksi. Sellaista se meidän elämä joskus on.



Muoks! Pitipä vielä tulla kertomaan, kuinka yksi lapsi kotiin lähteissään kertoi äidille tohkeissaan: -Siellä oli heppa, siis yks heppa, lehmiä monta ja sitten siellä oli... (ankaraa mietintää) ... sarvikuono!