torstai 10. marraskuuta 2011

Mikä mättää, kello 3.33?


Tänä aamuna en ehkä ole ihan parhaimmillani, kun heti aamuyöstä heränneenä on moni asia mättänyt - ja lujaa.

Mikä sitten mielessä pyöri - kello 3.33?
  • ensinnäkin tuleva palkkapäivä - jotenkin vain tuntuu siltä, että palkat on laskettu väärin - ja sitten tulee kinaa työnantajan kanssa
  • toiseksi se että työnantaja toimii tällä hetkellä sanelulinjalla, joten jos ne palkat olisi väärin, niin keskustelemalla ei asiat ainakaan parane   
  • tiiminvetäjä, joka luulee olevansa esimies - ja esimies vielä antaa "siunauksensa" toiminnalle (tämä nyt ei oikeastaan koske edes minua - mutta kun mättää niin mättää sitten kunnolla)
  • se, että työnantajan päätökset vaikuttavat hyvin alkaneeseen ja toimivaan tiimityöskentelyyn negatiivisesti
  • ja moni muu asia, joita ei edes viitsi kirjoittaa
Eli ihan pirteänä tähän päivään...



keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Postia Riimikirpusta





Eilen posti toi meille mukavaa postia. Riimikirpun lähettämästä kirjekuoresta paljastui ihania lorukortteja, ja mikä parasta kaikki lorut olivat aivan uusia. Näitähän piti toki päästä kokeilemaan heti ruokailun jälkeen ennen päiväunia. Näillä korteilla me loruillaan nyt marraskuun loppuun asti, kunnes ensimmäisen adventin jälkeen siirrymme odottamaan joulua jouluisten runojen kanssa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kurpitsa






Tänään askartelimme lasten kanssa kurpitsat. Materiaalina tällä kertaa tukeva paperi. Ensin lapset pistelivat silmät ja suun, lopuksi kurpitsa leikattiin muotoonsa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Riimikirpun arvonta


 

Riimikirpun blogissa on menossa avajaisarvonta. Palkintona on ihana metsäretki lorupussi, jossa on 30 luontoaiheista lorukorttia. Käykäähän osallistumassa.

Riimikirppu.fi on lorupuoti netissä, käykäähän tutustumassa. Lisään Riimikirpun linkkinapin sivupalkkiin.

 

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ammatillisuus - mitä se on?


Aina silloin tällöin hoitajien keskustelupalstalla vilahtelee mielipidekirjoituksia joissa vedotaan ammatillisuuteen. Mitä tämä ammatillisuus on ja miten se näkyy jokapäiväisessä hoitotyössä?

Keskustelupalstalta poimittuja aiheita:
  • Lasten helliminen - missä menee raja? Saako hoitolasta halata, suukotella, käyttää hellittelynimiä? Voiko lapsen helliminen olla rikos - missä vaiheessa puhutaan ahdistelusta? Omasta mielestäni niin kauan kuin lapsi haluaa tulla hellityksi tai suo hoitajalleen/ hoitokavereilleen hellyyden osoituksia ollaan vielä ihan normaaliuden rajoilla. Kyllä omassa ryhmässäni on ollut lapsia jotka vaativat halauksia ja pusuttelevat jopa toisiaan poskelle. Useampi lapsi tulee aamulla suoraan syliin halailemaan ennen kuin voidaan aloittaa hoitopäivä. Halaamalla pyydetään usein myös anteeksi pahoja tekoja kaverilta. Meillä halaaminen, silittely ja sylittely on ihan normaalia toimintaa. Ja jos joku haluaa moiskauttaa pusun kaverin poskelle, niin sekin käy jos kaveri haluaa. Väkisin ei toki ketään hellitä, jokaisella on oikeus koskemattomuuteen niin halutessaan.  

  • Saako hoitajalla olla salattavaa? Vai pitääkö avoimesti kertoa kaikki asiansa hoitolasten vanhemmille? Eikö ammattilainen koskaan puhu muusta kuin lapsen asioista? Mielestäni kaikki ne asiat, jotka voivat vaikuttaa hoitolasten elämään hoitopäivän aikana, pitää kertoa vanhemmille. Ihan juurtajaksaen ei toki tarvi kertoa omista sairauksistaan tai elämäntilanteestaan, mutta ihan normaalit asiat pitää kertoa. Samaa toki odotan vanhemmiltakin, että vanhemmat kertovat sellaiset asiat jotka voivat vaikuttaa hoitopäivään. Itse olen esim. kertonut talon myymisestä ja uuteen muuttamisesta, mahdollisesta väliaikaisasunnosta. Samoin olen kertonut perhettä kohdanneesta vakavasta sairaudesta. Lemmikkien kuolema ja uusien hankkiminen on aina myös kerrottu hoitolapsille. Joskus omista kokemuksista voi olla myös hyötyä, joskus vanhemman voi olla helpompi puhua oman lapsen asioista tai ongelmista, kun kuulee, että hoitajalla on ollut samankaltaisia ongelmia esim. oman lapsensa kanssa.
Palataan asiaan - työt kutsuvat!

Arvonta suoritettu!








Tällä kertaa onnetar suosi Sabinaa, jolle olen jo lähettänyt sähköpostia. Onnettarena toimi ryhmän aamuvirkku lapsi. Onnittelut voittajalle!