Puheliaan kirous

Tiedättehän sen tunteen, kun tajuaa että on päästänyt suustaan jotain jota myöhemmin katuu? 

Minulla tätä tapahtuu todella usein, ja joskus valitettavasti en edes itse sitä tajua, ennen kuin joku asiasta huomauttaa. Pääsääntöisesti kuitenkin pidän itseäni ihan normaalijärjellä varustettuna ihmisenä, niin sitten tulee näitä aikoja kun jää miettimään olisiko pitänyt miettiä etukäteen mitä suustaan päästää?

Mielestäni kun me perhepäivähoitajina kuljemme tuolla "ihmisten ilmoilla" olemme koko ajan käveleviä mainostauluja, joita valvotaan milloin kenenkin toimesta. Tämä valvonta ylettyy jopa hoitajien vapaa-aikaan, vaikka silloin jokaisen pitäisi voida tehdä lain puitteissa mitä haluaa, joutumatta siitä tilille työelämässä. Väittäisin kuitenkin, että se tulee taatusti  huomioitua, jos toikkaroimme pitkin kylänraittia, kainalossa Koskisen Antin korvalääkettä. Sitä kun ei voi tietää, mitä teemme sitten päivän aikana kun olemme "yksin" lasten kanssa.

No, itselle noi vapaa-ajan toilailut ei ole ongelma, kun omat harrastukset on ihan jotain muuta kuin juhlimista. Mutta muutoin suustani pääsee kyllä ihan mitä sattuu, ainakin stressaantuneena. Ja sitä stressiä on viimeaikoina riittänyt yllin kyllin. Eli ihan viimeisen päälle hyvänä mainoksena olen ollut monellakin leikkikentällä tässä viime aikoina, viimeksi eilen, onneksi minulla on työkavereita, jotka palauttaa aina välillä maantasalle. Tällä kertaa minua katsoi pitkään äiti, joka puistoili lapsensa kanssa.

Kyllä nyt hävettää, minä joka aina muistan aina puhua siitä, kuinka jokainen meistä edustaa koko ammattiryhmää, ja kuinka yksi joka poikkeaa sovituista säännöistä ja sopimuksista voi pilata koko ammattikunnan maineen.

Nyt menen ja ripottelen päälleni tuhkaa ja varmuuden vuoksi vielä hyppään tervatynnyriin ja kieriskelen höyhenissä!