maanantai 15. huhtikuuta 2019

Aika kuluu



Oman ryhmäni kanssa aika ei todellakaan tunnu matelevan. Meillä riittää menoa, meininkiä, ääntä ja melua. Meidän päivistä ei myöskään voi sanoa, että ne olisivat tylsiä, päinvastoin. Meille sattuu ja tapahtuu päivittäin mitä kummempia asioita. 

Ryhmäni muodostuu neljästä erittäin eläväisestä lapsesta, joilla on kaikilla vahva oma tahto, paitsi silloin kun tehdään tyhmyyksiä, niin aina löytyy selitys... mutta kun toikin, tai mutta kun toi käski. Vauhtia ja ääntä riittää vaikka muille jettavaksi. Vaikka en itsekään ole todellakaan pieniääninen, niin tässä porukassa jopa minun pitää toisinaan korottaa ääntäni, jotta saan sen kuuluviin.

Vihdoin ulkona paistaa aurinko ja sisälle ei olisi haluttu tulla ollenkaan. Hiekkaa on osalla porukasta löytynyt pikkuhousuista asti, vaikka ulkovaatteet riisuttiin jo terassilla ja ravisteltiin ennen sisälle tuloa... Olisi varmaan pitänyt tajuta ravistaa koko lapset :D

Pääsiäistä ollaan valmisteltu askartelemalla virpomisvitsoja, tipuja, pupuja ja narsisseja sekä laittamalla ohraa kasvamaan lastenruokapurkkeihin. Vähän näyttävät  tyypit vielä kaljuilta, kun perjantaina vasta havahduin, että pääsiäinen tulee, eikä meillä ole ruohonruohoa laitettu kasvamaan. No toisaalta pääsiäinen tulee vaikkei olisi ruohoa tai yllätysmunia samoin kun joulu tulee vaikkei siivoa kaikkia kaappeja sisäpuoleltakin.

Tämäkin ryhmä hajoaa kesällä kun yksi lapsista jää pois hoidosta, ja uudesta lapsesta ei ole tietoakaan, kun kuulemma perhepäivähoitoon ei ole tullut yhtään hakemusta. Meillä siis vanhemmat saavat valita lapsensa hoitopaikan aika pitkälti, koska paikkoja riittää mistä valita. Ja tunnetusti siellä päiväkodissa saa sitä laadukasta varhaiskasvatusta ;p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti