keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Satutunnilla



Pitkästä aikaa kipakan pakkasilman kunniaksi lähdimme kirjaston satutunnille. Pakkasimme siis lapset reiluihin talvivarusteisiin ja pienimmät vielä peittojen alle rattaisiin, ja lähdimme kävelemään kirjastolle. Kirjastolla naulakot olivatkin jo ihan tupaten täynnä vaatteita, joten päätimme riisua omat vaatteemme jo aulatilassa ja jättää ne odottelemaan rattaisiin. Satutunnille tulikin niin paljon tänään väkeä, ettemme mahtuneet enää pikkuhuoneeseen, vaan siirryimme keskelle isoa salia kuuntelemaan satuja. Kirjoja luettiin kolme, joista ehdottomasti hauskin oli Durant ja Collins: Pikkumörön painajainen, kirja mörkölapsesta joka pelkäsi lapsia. Hienosti jaksoivat kaikki lapset kuunnella satuja, nuo ryhmän pienimmätkin, joskin toinen pienistä oli huomattavasti kiinnostuneempi muista satutunnilla olevista lapsista, ja istuskeli selkä satukirjoihin päin.

Lopuksi haimme varaamani Koirien Kalevalan, jota olen ajatellut lukea lapsille seuraavaksi, kun olemme saaneet kohta Suomen lasten Kalevalan luettua. Me siis jatkamme tutustumista kansalliseepokseemme.

Kirjastoreissun päätteeksi siirryimme eteisaulaan pukeutumaan. Laitoin lasten avatteet lattialle kasoihin ja lapset alkoivat pukeutua, kun paikalle ilmestyi mieshenkilö joka siirsi (lue: heitteli) lasten vaatteet pois edestään ja majoittui istumaan aulassa sijaitseville tuoleille. Tuolit toki ovat istumista varten, mutta olisihan sitä voinut ihan pyytää lapsia siirtämään vaatteitaan. No, eipä mitään, kyseisestä henkilöstä huomasi heti, että oli tullut nautittua "hivenen" miestä vahvempaa, kun tuoksua riitti hyvinkin sen muutaman metrin verran mitä miehen ja minun välillä oli.  Mies olikin ottanut juttuviinaa, koska alkoi heti jutella lasten kanssa, ja kyllähän meidän porukasta helposti saa juttukaveria.

Vähän sitten aloin lapsia hoputtelemaan, jotta vaatteet siirtyisivät päälle, eikä kaikki aika menisi miehen kanssa jutteluun. Ryhmässä kun on yksi yltiösosiaalinen lapsi ja toinen joka rohkaistuu toisen esimerkistä tutustumaan ihan kaikkiin kanssakulkijoihimme, niin aina silloin tällöin tuppaa unohtumaan se sillä hetkellä olennainen asia, eli juurikin nyt se pukeutuminen. Tässä vaiheessa uusi ystävämme oli  kertonut olevansa ihan kiva tyyppi, isä ja ukki. Olimme kuulleet myös kaikkien näiden sukulaisten nimet ja iät, sekä asuinpaikat. Lisäksi tämä hyvä tyyppi ehti tiedustella onko hänestä haittaa ja kiva kun sai tulla istumaan, ja ikävästä, jota tunsi lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Minulta hän oli jo ehtinyt tiedustella olinko vähän kireä tai vihainen, (no, öö, ehkä vähän kiusaantunut), kun hoputan lapsia (ehkä vähän olin joutunut tiukemmin sanomaan siitä, mitä pitäisi tehdä=pukea). Kun vakuuttelin etten ole kumpaakaan (kireä/vihainen), niin ystävämme totesi, että meillä taitaa olla kiire, jonka myönsinkin.

Tällä kirjastoreissulla opimme paljon uusia asioita, kuten:
-  möröt eivät usko että ihmiset ovat totta
-  sateenkaaren päässä oleva aarre voi olla myös muutakin kuin kultaa
- kivat lasten kanssa jutustelevat miehet eivät välttämättä ole pedofiilejä (tätä uusi ystävämme vakuutteli useaan otteeseen, joten kts. seuraava)
-  lapset todennäköisesti oppivat myös uuden sanan

Semmoista siis tänään hammassäryn lisäksi, mukavia pakkaspäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti