Pääsiäisviikkoa on vietetty sateisessa ja viimaisessa säässä. Maanantaina jopa lyhensin ulkoiluaikaa todella kylmän viiman vuoksi. Lapset olivat läpimärkiä jo vajaan tunnin ulkoilun jälkeen, vaikka vesileikkilupa heltisi vasta ulkoilun loppupuolella. Läpimärkiä rukkasia kuivateltiinkin siten pari vuorokautta. Onneksi tällä porukalla varavaatteita riittää.
Pääsiäiseksi askartelimme vielä noidan kissoja, ja tokihan jokaisella äitikissalla piti olla myös vauvakissa, eli jokainen askarteli sekä ison että pienen kissan.
Kissa-askarteluja tehdessämme lapset haettiinkin yllättäen aiemmin kotiin ja meidän keittiön pöytä jäi "kaaoksen" keskelle. Taas kerran tuli mieleen, että onkohan se ihan reilua, että työaika loppuu siihen kun viimeinen lapsi haetaan kotiin?
Aivan....ja onko reilua että työaika alkaa kun ensimmäinen lapsi tulee. Minä olen jo siinä vaiheessa tehnyt melkein ruoan valmiiksi, ja muutenkin alkoittanut päivän puuhia (askarteluja tai pakannut reppuja retkelle tai jumpalle)
VastaaPoistaKukahan osaisi vastata tähän???
Oletteko harkinneet alkavan yksityisiksi perhepäivähoitajiksi? =)
PoistaOmasta puolesta vastaan tähän yksityisenä toimimiseen sen verran, ettei se taida olla ratkaisu siihen milloin työaika alkaa ja loppuu, kun sellaista ei varsinaisesti taida yrittäjällä olla. Lisäksi itse ainakin nautin palkollisena olostani, ei tarvi miettiä mistä lapsia saa, potea huonoa omatuntoa sairastamisesta tai lomailusta. Ja siitä että palkka tulee sovitusti tilille tilipäivänä.
VastaaPoistaMieluummin yritän olla vaikuttamassa nykyisiin työolosuhteisiin, vaikka sekään ei aina ole kovin helppoa.
En yritä käännyttää ketään yksityiseksi, kunhan heitin idean ilmoille. =)
PoistaSen verran kuitenkin haluan selventää, että yksityisenä todellakin kykenet vaikuttamaan työolosuhteisiisi, ja nimenomaan itse päätät milloin päiväsi aloitat, ja milloin lopetat. Yksityisilläkin on oikeus sairastaa ja lomailla, ihan kuin kunnallisillakin. ;)
Juu en ottanut asiaa käännyttämisenä ;)
PoistaVaikkakin yksityisenä periaatteessa päätät itse asioista niin muuttuville asioille ei mitään voi. Muuttuvia asioita on aina ihmisten kanssa toimiessa, eikä sillä ole tekemistä sen kanssa mistä se raha tulee.
Molemmissa varmasti on hyvät ja huonot puolensa... Meillä kun on palkka aina neljästä vaikka olisi lapsia vähemmän, ja omatkin saa palkallisena ryhmään (vaikka itse en tästä ole päässytkään nauttimaan), pomotkin pääsääntöisesti mukavia. Ja se, että lapset lähtevät aiemmin, ei oikeastaan vaikuta palkkaa, kun kukaan ei mitään kumminkaan ole siitä palkasta vähentämässä.
Joskus taas olisi tosi kiva olla yksityinen, ainakin silloin kun vääntää pomojen kanssa jostain pikku jutusta...
Teillä onkin asiat mallillaan, kun on palkka aina neljästä. Saisi muut kunnat ottaa mallia, niin sen kuuluisi mennäkin! Eihän kassatädinkään palkasta rokoteta, jos ei asiakkaita kävisikään jonkun päivän aikana yhtä paljon kuin normaalisti. ;) On mielestäni todella työntekijää alistavaa maksaa kunnalliselle hoitajalle naurettavan pientä palkkaa, esim. vain yhdestä lapsesta, jos ryhmässä ei syystä tai toisesta olisikaan lapsia enempää. Ja jos tämä yksikään ei olisi joka pv/kk, niin jopa siitäkin rokotetaan palkasta - voitko kuvitella?
PoistaNo, ei ihme, että täällä on huutava pula perhepäivähoitajista.
On kiva seurata blogiasi, mukavaa kevättä! =)
Jos muuten tiedät että toi on totta, että maksetaan vaan yhdestä (jos ei ole kolme muuta omia) tai että palkasta vähennetään lapsen poissaolojen mukaan, niin sano tällaiselle kunnalliselle hoitajalle, että ottaa yhteyttä omaan luottamusmieheensä. On räikeästi työehtosopimuksen vastaista toimintaa!!!
PoistaPakko oli vielä jatkaa kun pisti vihaksi... :(
Kiva kumminkin kun tykkäät blogista, ja nyt kevätkin näyttäisi jo tulevan tännekin kun aurinko paistaa, eli aurinkoista kevättä sinnekin!