Vihdoinkin työt ovat taas alkamassa, ja elämä palautuu normaaleihin uomiinsa. Viiden viikon toimettomuus on lopuillaan - ihanaa. Koska onneksi "vain" nostaminen ja kantaminen oli ensimmäisten kolmen viikon aikana kiellettyä, niin näpertelinpä sitten aikani kuluksi kaikenlaista mm. kuvassa olevia pakettikortteja ja taisi jotain muutakin syntyä joulua ajatellen.
Maanantaina sitten arki alkaa ja lapset palaavat takaisin hoitoon. Maanantaina tulee myös uusi lapsi tutustumaan ja tarkoitus olisi hoito aloittaa periaatteessa saman tien.
Isänpäiväyllätykset meidän osaltamme jäivät nyt sitten vähän heikoille, mutta koska niitä ehdimme jo aloitella ennen poissaoloani, niin emmeköhän valmistele yllätykset loppuun ensi viikon aikana ja isät saavat pakettinsa "jälkitoimituksena". Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut.
Blogia voi seurata nyt myös Facebookissa, kun käy tykkäämässä blogista.
Blogia voi seurata nyt myös Facebookissa, kun käy tykkäämässä blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti