perjantai 17. tammikuuta 2014

Yhä ylös yrittää



Pari päivää pakkanen on paukkunut ihan mukavasti, mutta kun ryhmän lapset ovat jo vähän isompia, niin uloskin olemme menneet vajaaksi tunniksi.

Eilen en enää saanut leikkikentän lelulaatikkoa auki, joten jotain hommaahan sitä piti lasten keksiä. Meillä on tuossa kunnan puolella isohko vajaan metrin korkea kivi, jota sitten yritettiin valloittaa ihan koko porukan voimin. Isoin pääsi ihan helposti, mutta seuraava saikin jo tehdä vähän töitä, jotta löysi kohdan mistä pääsee ylös. Toinen nelivuotiaista antoikin nopeasti periksi, kun ei kerran heti päässyt ylös, niin olkoon sitten. Pienin olisi halunnut kovasti päästä ylös, mutta ei kumminkaan päässyt.

Tänään ylös ei päässyt enää kuin isoin, kun lumi oli jäätynyt liukkaaksi kerrokseksi kiven pinnalle, ainakin siihen kohtaan mistä olisi ylös haluttu kiivetä. Kukas sitä nyt helpommasta kohdasta ylös yrittäisi, eihän siinä mitään hauskaa ole!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti