tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaatehuolto kuuluu vanhemmille



Jälleen kerran sää lämpenee ja tuo mukanaan päivät, jolloin aamuisin on kylmää ja jäistä sekä iltapäivisin lämmintä ja kuraista.

Suomen sää vaatiin paljon lasten vaatteilta ja erityisesti hoidossa, kun vaatteita on rajallisesti kotioloihin verrattuna, pitää miettiä mitä sinne vara- ja käyttövaatteisiin kannattaa viedä. Hoidossa olevat vaatteet kannattaa myös aika-ajoin tarkistaa, jotta kaikki tarpeellinen olisi mukana.

Lapsia ei kannata pukea sisälle kovin lämpöisesti, koska silloin leikeissä tulee helposti kuuma. Sisällä yleensä ei tarvita talvella enempää vaatetta kuin kesälläkään, vaan lapselle on hyvä valita hoitoon sisä vaatteiksi esim. ohuet pitkälahkeiset housut, T-paita, pitkähihainen paita ja sukat. Näiden vaatteiden päälle sitten uloslähteissä lisätään vaatetta sään mukaan.

Kannattaa huomioida, että myös kesällä tarvitaan erilliset ulkoiluvaatteet, jotta sisällä sitten voidaan leikkiä puhtailla sisäkäyttöön varatuilla vaatteilla.

Tarkista säännöllisesti:

  • Kaapin tai kassin sisältö
  • Vaatteiden koko
  • Lahkeiden lenkit
  • Sadevaatteet

Kaapin / kassin sisältö:

  • Varavaatteet
    • T-paita
    • Collegepaita ja -housut
    • Legginsit / sukkahousut / pitkät alushousut
    • Alusvaatteet
    • Sukat
  • Säänmukainen vaatetus mm.
    • Villavaate pakkasella
    • Ohut välivaate suojakelillä
    • Villasukat, kauluri/huivi, vararukkaset / tumput
    • Kevyet ulkoiluvaatteet kesällä, ei sama kuin sisävaate

Vaatteiden koko:

  • Ei liian iso eikä pieni
  • Kenkiin mahtuu sukka / talvella villasukka
  • Pääly- ja välivaate mahtuu sisävaatteen päälle, eli alin vaate pienempi kuin päällimmäinen

Sadevaatteet

  • Kurahousut, pienemmillä kannattaa olla henkselihousut
  • Sadetakki
  • Saappaat, joihin mahtuu villasukka
  • Rukkaset, vuorettomien sisälle tumput
Sopivissa ja tarkoituksenmukaisissa vaatteissa lasten on mukava leikkiä ja liikkua säässä kuin säässä.

3 kommenttia:

  1. tämä oli tosi hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Heip!

    Myös minä sain tästä "potkaisun" kirjoittaa muistutuksen kura-ajan varustuksesta oman ryhmän blogiin! Vaikka hyvin meillä onkin ollut varusteita mukana ja huollettuina.

    Nyt vaan on NIIN kuraista ja märkää ollut, että on ihan hyvä muistuttaa tarkastamaan etenkin se kuinka kuraisia varusteet ovat. Huuhdeltuinahan ne kurahousut sisälle kuivumaan tuodaan, mutta on niitä tarpeen etenkin tällä kelillä säännöllisesti kunnolla pesaistakin.

    Katsopas kuva meidän pihan vedenpaisumuksesta Pajupellon perhepäiväkodin blogista. Lapsilla oli huisin hauskaa niin kauan kuin "uima-allas" keskellä pihaa lainehti... Vesi kiehtoi niin, ettei muksuja saanut millään pysymään kaukana lätäköstä, joten luovutettiin pian ja pyydettiin riittävästi varavaatetta...

    Terkuin Mirkku Pajupellosta

    VastaaPoista